Arkkipiispa Elia: ”Iloitaan ikuisesta elämästä, jonka Kristus meille antaa”

 
 
Arkkipiispa Elia

”Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi”, toivottaa arkkipiispa Elia hyvää pääsiäistä ortodoksisen sanonnan mukaan. KUVA: Jyri Pitkänen

Helsingin ja koko Suomen ortodoksikirkon arkkipiispa Elia odottaa jo pääsiäisen iloa.

Arkkipiispa Elia kasvoi lapsuuden ja nuoruuden Kajaanissa. Vanhemmat olivat Karjalan evakkoja, isä oli ollut sodassa.

− Vaikeista asioista ei puhuttu, mentiin vaan eteenpäin. Olimme tavallinen karjalainen perhe.

Äidin suvussa oli ortodokseja, ja niinpä ortodoksisuus kulki luterilaisuuden rinnalla Elian perheessä.

Nuorena aikuisena uskon asiat jäivät taustalle. Opinnot pitivät Kajaanissa, mutta sitten nuori mies lähti Ruotsiin kahdeksaksi vuodeksi.

− Olen aina ollut kiinnostunut kielistä. Pidin ruotsista ja halusin oppia sitä paremmin. Tädin ystävä kutsui minut Ruotsiin ja sieltä löytyi kesätöitä. Ne olivat nuoren miehen kasvuvuosia, Elia kuvailee.

Suomeen toi kuitenkin koti-ikävä.

− Tiesin, että haluan palata jossain vaiheessa. Tulin Helsinkiin, koska vanhempani ja sisarukseni olivat muuttaneet Etelä-Suomeen. Tykkäsin isosta ja elävästä Helsingistä.


Usko ja ortodoksisuus

− Istuin iltaa ystäväni kanssa noin kolmikymppisenä. Puhuimme uskosta, kunnes ystäväni sanoi, ettei usko sitä höpötystä. Minä totesin siihen, että minä uskon.

”Kirkko vei mukanaan”


− Yhtäkkiä ymmärsin, että minähän uskon, ja sitten piti miettiä, että mitä se tarkoittaa. Pohdin, mihin mennä ja mitä tehdä. Ajattelin, että kun uskon, minun pitää tuoda se esiin. Menin ortodoksiseen kirkkoon.

Sieltä arkkipiispa Elia löysi ystäviä. Hän kävi Tapiolan seurakunnassa, alkoi laulamaan ja lukemaan tekstejä palveluksissa. Löytyi oma palvelutehtävä.

− Kirkko vei mukanaan, Elia kuvailee.

Kieliä hän sai käyttää muun muassa matkaoppaana ollessaan eri puolilla Eurooppaa. Uskonnonopettajaksi hän opiskeli Joensuussa, jonka jälkeen hän opetti uskontoa muun muassa Helsingin kouluissa.

Jotain kuitenkin puuttui. Hän lähti Yhdysvaltoihin Pyhän Vladimirin ortodoksiseen teologiseen seminaariin, josta valmistui vuonna 2003. Suomessa Elia vihittiin ensin diakoniksi ja sen jälkeen hän toimi pappina Jyväskylässä ja Vaasassa.

− Sain tehdä työtä, joka on yhtä aikaa rakasta elämää, ei vain työtä, ja juuri sellaisena ihmisenä kuin mitä olen.

Hänen nimensä muuttui Matti Wallgrénista Eliaksi, kun hänet valittiin Oulun metropolitaksi vuonna 2015.

Kirkko on tiennäyttäjä ja suola

Oulun metropoliittana Elia toimi vuoteen 2024 saakka, kunnes hänet asetettiin arkkipiispan toimeen viime joulukuussa.

− Se oli uskomaton sykähdyttävä päivä. Paljon tunteita tulee mieleen, rakkautta ja tukea ihmisiltä.

”Haluan myös, että nuorten ääni kuuluu kirkossa.”


Arkkipiispa pääsee vaikuttamaan kirkon kehittämiseen.

− Haluan, että kirkkomme on osa suomalaista yhteiskuntaa. Toivon, että kirkko näkyisi arvojohtajana ja tiennäyttäjänä.

− Haluan myös, että nuorten ääni kuuluu kirkossa. Ja että verkostoidumme päättäjien kanssa. Päätöksenteko pitää olla avointa, läpinäkyvää ja selkeää.

Matka pääsiäiseen

Ortodokseilla pääsiäisen suuri paasto alkaa laskiaisesta.

− Suuri paasto on hengellinen matka, jolle lähdetään uudistamaan omaa sisintä, suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin.

Ja sitten koittaa pääsiäisen ilo.

− Pääsiäisen ilo tulee ylösnousemuksesta! Iloitaan ikuisesta elämästä, jonka Kristus meille antaa. Ja meistä tulee pääsisäisyönä Kristuksen todistajia.

Arkkipiispa Elia sanoo rakastavansa pääsiäistä. Hän toimittaa ensimmäistä kertaa pääsiäisyönpalveluksen Uspenskin katedraalista. Se myös televisioidaan.

− Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi, arkkipiispa Elia toivottaa hyvää pääsiäistä ortodoksisen sanonnan mukaan.

Teksti: Hanna Valkonen Kirsi Rostamon haastattelun pohjalta

** Katso arkkipiispa Elian Kirsin kanssa -haastattelu Dei Plussasta (hae hakusanalla: arkkipiispa Elia) tai kuuntele se Radio Deistä ti 15.4. klo 09.05.

Seuraavaksi:

Kirkkohallituksen opas: Autisminkirjon nuori tarvitsee rippikoulussa tukea aistiärsykkeiden hallinnassa ja toiminnanohjauksen haasteissa