Pastori ja kuvateologi Timi Korhonen näkee Caravaggion Paavalissa ristin ja uudestisyntymisen ihmeen.
Pastori Timi Korhonen rakastaa taidetta, ja hän myös tutkii sitä. Työssään Suomen Raamattuopiston aluejohtajana hän ammentaa usein kuvan teologiasta, josta hän on tehnyt väitöskirjankin.
Pitkäperjantaina tarkasteluun voi ottaa italialaisen Caravaggion mestariteoksen Paavalin kääntymys vuodelta 1601.
– Maalauksessa on erikoinen sommitelma. Paavali on alaosassa, maassa, kädet pystyssä. Hänen silmänsä ovat kiinni. Hän näkee ja kokee jotakin, mitä kuva ei voi vangita.
Paavalin levitetyt käsivarret tuovat Timi Korhoselle mieleen ristiinnaulitun Kristuksen ja Paavalin sanat Galatalaiskirjeessä: ”Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”
– Paavalin kädet ovat kuin vastasyntyneellä, avuttomat ja haparoivat. Hänestä on tullut Jumalan vastasyntynyt lapsi.
Symboleina miekka ja viitta
Teokseen tutustuessaan Timi Korhonen löysi Jyväskylän yliopiston sähköisen arkiston uumenista taidehistorian gradun, joka käsitteli juuri tätä teosta.
Sen tekijä Pauli Vanhala on muiden taidehistoriaan perehtyneiden tapaan tunnistanut maalauksesta Paavalin tunnuksen, miekan. Se on sanan ja marttyyrikuoleman tunnus. Myös punainen viitta voi viitata marttyyrikuolemaan.
Mutta miksi ihmeessä Caravaggio kuvasi Paavalin roomalaisena sotilaana?
– Kyllä hän tunsi Raamatun, ei tämä ollut vahinko.
Korhonen näkee roomalaisen sotilaan asussa monta merkitystä. Paavali oli uskonnollisen yhteisön vallankäyttäjä, joka ratkaisi asiat väkivallalla. Hän vainosi seurakuntaa.
Hengellisen ja maallisen vallan sekoittuminen on ollut aina iso teema.
Korhonen kertoo, että Caravaggio oli itsekin kiivas ja väkivaltainen mies.
– Tämä teos kuvaa jollain tasolla myös henkilökohtaisia kokemuksia. Viha ja veri ovat vieneet synnin tekoihin, mutta teos todistaa niitä suuremmasta voimasta.
Korhonen toteaa, että Caravaggio kutsuu meitä miettimään teoksen edessä itseämme.
– Maalauksen aihe on universaali, se koskettaa jokaista.
Pyhimyksen ja hevosen koulussa
Maalauksessa on muitakin hahmoja. Hevosta pitelee vanha mies, jolla ei ole jalkineita. Korhonen sanoo, ettei miehelle tarvitse keksiä tarinaa, mutta koskettava taide innostaa siihen kuitenkin.
On esitetty, että suitsia pitelevä mies olisi marttyyri Stefanos.
– Tämä on aika villi ajatus.
Kun Paavali rynni Damaskoon vainoamaan kristittyjä, Stefanos oli jo kuollut. Miksi ihmeessä hän olisi ollut mukana tällä matkalla?
– Stefanos oli pyhimys, joka rukoili Paavalin puolesta ja varjeli tätä, ettei hevonen tallaisi.
Taidehistoriassa hevosta on tulkittu voiman, vallan ja ylpeyden kuvana, mutta tässä se on lempeä ja nöyrä. Hevosen selästä maahan pudonnutta Paavalia kutsutaan matkalle ylpeydestä nöyryyteen.
Korhosen mielestä kristillinen kuvataide voi parhaimmillaan olla paitsi hengellisesti ravitsevaa myös rakentaa kristittyjen yhteyttä.
Armo tulee alas
Umpikatolisessa ja uskonpuhdistusta väkivaltaisesti vastustaneessa Roomassa syntynyt teos puhuttelee neljäsataa vuotta myöhemmin myös luterilaisia.
– Vierastamme barokin ja renessanssin kunniaa ja koreutta, mutta Caravaggio on realistinen, armo tulee tavalliseen maailmaan. Tässä kuvassa Paavali on vain vastaanottaja, ja tätähän me luterilaiset olemme 500 vuotta yrittäneet opettaa.
Lopulta teos on Timi Korhoselle kuva pelastuksesta.
– Ihmisen ei tarvitse pystyttää taivaaseen tikapuita eikä yrittää niitä kiivetä. Armo laskeutuu alas syntisen ihmisen luokse.
