Pääsiäisnäytelmissä evankeliumi on yhtäkkiä tuhansien ihmisten koettavissa, ja tavallinen suomalainen myös uskaltautuu sanoman äärelle.
Hattulan helluntaiseurakuntaan kuuluva Mikko Kantakoski esittää pääsiäisenä opetuslapsi Taddeusta Hämeenlinnan Via Crucis -näytelmässä.
– Kyllä tämä aika paljon harjoitusta vaatii. Harjoittelimme pitkään kohtaus kerrallaan, nyt tehdään jo kokonaisuutta, Kantakoski sanoo muutamaa viikkoa ennen pääsiäistä.
Via Crucis on vaeltava näytelmä. Yleisö kulkee näyttelijöiden mukana tapahtumapaikalta toiselle.
Ensimmäinen näytös, jossa koetaan kiirastorstain tapahtumia, alkaa Hämeen linnan puistossa. Linnan seinämät on valaistu, ja kaupunkilaisille tuttu miljöö avautuu uudella tavalla kehystäessään pääsiäisen kohtalonhetkiä.
Kaupungin läpi kulkeva Linnankatu on näytelmän Via Dolorosa. Tuomion Jeesus tulee kuulemaan kaupungintalolla. Näytelmän ajaksi lipputangossa kaupungin viirin korvaa Rooman valtakunnan viiri.
Tapahtuma-aika on viikon mittainen hallittu kaaos.
Ohjaaja Arto Myllärinen on ohjannut useampia vaeltavia pääsiäisnäytelmiä eri kaupungeissa. Niiden vaikuttavuus perustuu osittain juuri siihen, että tutut paikat toimivatkin nyt Raamatun tapahtumien näyttämönä.
– Ja tutut ihmiset ovat rooleissa, Myllärinen sanoo.
Hämeenlinnassa kaupunginjohtaja tekee Pontius Pilatuksen roolin ja jylisee tuomion kaupungintalon parvekkeelta.
Todennäköisesti Hämeenlinnan Via Crusis on menestys. Aiemmin Lappeenrannassa esimerkiksi jo ensimmäisenä vuotena katsojia oli kuusi tuhatta, viimeisimmällä kerralla jo 15 000.
Ohjaaja Myllärinen innostuu juuri siitä, että pääsiäisnäytelmä tavoittaa ison prosentin alueen ihmisistä.
– Olemme kristinuskon ydinsanoman äärellä. Tämä on meidän juttumme. Kaupungin kadut ovat nykyajan aitovieriä, jonne on mentävä, useista kristillisistä produktioista tunnettu ohjaaja maalaa.
Hämeenlinnassakin näytelmä on koskettanut jo tekemisvaiheessa satoja ihmisiä. Myllärinen ottaa esimerkiksi miesporukan, josta hän olettaa, etteivät he ole välttämättä koskaan osallistuneet seurakunnan toimintaan.
– Nyt he rakentavat ristejä näytelmään. On syntynyt ainutlaatuinen yhteisöllisyys.
Hyvinkäällä Toisen päivän iltana -näytelmää on edeltänyt kuukauden tiivis harjoittelujakso.
– Sinä et ollut edes paikalla, kun hänet ristiinnaulittiin! Kerro, missä olit, Johannes eli Aki Junnila soimaa Pietaria, jonka roolin tulkitsee Arto Vedenpää.
– Se ei kuulu sinulle, Pietari vastaa ahdistuneena.
Katsoja tietää, miksi Pietari ei uskaltautunut Golgatalle.
Aki Junnila kehuu ohjaaja-käsikirjoittaja Rosa Nymanin tekstiä. Pääsiäisen tapahtumat käydään läpi satuttavina takaumina.
Jo useissa luterilaisen seurakunnan organisoimissa näytelmissä mukana ollut Aki Junnila tunnistaa ilon, joka helluntaiseurakunnan ihmiselle tulee havahtumisesta siihen, kuinka moni kaupunkilainen on suosituissa pääsiäisnäytelmissä evankeliumin äärellä.
– Kyllä tällainen vanha helluntaipastori kokee iloa ja riemua siitä, että yhtäkkiä sanoma on yleisesti hyväksyttyä ja kaikki tulevat katsomaan, nuorempana muun muassa helluntaiseurakunnan nuorisopastorina tunnettu Junnila sanoo.
– Tuntuu siltä, että ihmiset ajattelevat tällaisissa hetkissä, että Suomi on kristillinen maa ja täällä kuuluu nähdä tällaisia asioita.
– Ja jos tämä vielä koskettaa oikeasti, niin hyvä. Puhtaana julistettu evankeliumi on aina hieno juttu.
Junnila pohtii evankeliointia identiteettitasolla.
– Meidän omassa evankelioinnissamme on ehkä ollut aina jonkinlainen syyllisyys ja tuomio päällä. Nyt ei tunnu ollenkaan pahalta, vaikka evankeliumi on läsnä sellaisenaan.
Tutut paikat toimivatkin nyt Raamatun tapahtumien näyttämönä.
Ensimmäistä kertaa Via Crusis -näytelmässä näyttelevä Mikko Kantakoski sanoo, että suuri ihmisjoukko evankeliumin äärellä on jo ajatuksena mahtava.
– On kyllä huikea fiilis siitä.
Yhtäkkiä evankeliumi koetaankin yhdessä. Ei enää niin, että joku yrittää julistaa ja toiset yrittävät välttyä kuulemasta.
– Kun harjoittelimme kirkkopuistossa, jo silloin tuli ihmisiä kysymään, mistä oli kysymys. Kun kerroimme, saimme peukutuksia. Ihmiset tuntuvat olevan aidosti ilahtuneita, että tällaista koetaan kaupungissa.
Arto Myllärinen korostaa ennakointia. Päätös Via Crusis -näytelmän toteuttamisesta tehtiin kaksi vuotta sitten. Käsikirjoitus ja musiikki valmistuivat viime syksyksi, jolloin kartoitettiin myös mukaan saatavat ammattilaiset, joita tuotannon taso väistämättä vaatii. Loppuvuodessa koko tekijäjoukko kuoroineen oli kasassa, varsinainen harjoittelu alkoi tammikuussa.
Itse tapahtuma-aika on Myllärisen mukaan ”viikon mittainen hallittu kaaos”. Katuja suljetaan, ihmisiä tulee ja menee. Lavoja pystytetään, kuorot harjoittelevat.
Ja näytelmäiltana tuhannet ihmiset valtaavat keskustan illan pimetessä. Soihdut syttyvät.
Sitten kaiken keskellä kulkee ristiä kantava Jeesus. Puput ovat loikkineet jonnekin. Pääsiäisen todellinen sanoma on yhtäkkiä läsnä, totta tavallisen suomalaisen elämässä.
Tulee myös hetki, jolloin kaikki on taas ohi.
Aki Junnila sanoo, että näytelmän tekemisen prosessiin kuuluu katumus prosessin alkupuolella.
– Että miksi ihmeessä lähdin taas mukaan tällaiseen. Lauantaina taas, kun projekti on ohi, on varmasti sellainen tunne, että hyvin voisi vielä tehdä pari näytöstä.
Hämeenlinnassa tekijät kokoontuvat öiseen kirkkoon, joka on tapahtuman ajan toiminut puvustamona ja varastona.
– Kyllä siinä on kyyneleitä, halauksia ja hämmennystä, Arto Myllärinen ennakoi aiemmin koetun perusteella.
– Yleisin repliikki on aina ollut, että kiitos kun sain olla mukana, ja yleistä on riemu siitä, että tällainen kokonaisuus saatiin tehdä yhdessä.
”Menee kylmät väreet”
Aki Junnilan mukaan Hyvinkäällä nähtävän Toisen päivän iltana -näytelmän vaikuttavin kohtaus on Pietarin takaumakohtaus, jossa tapahtuu kieltäminen ja opetuslapsi syöksyy täydelliseen lohduttomuuteen.
Yleisön reaktioita ei Junnilan mukaan voi tarkkailla lavalta.
– Pitää psyykata itsensä siihen, että on vain tämä hetki tässä lavalla. Roolista ei voi irtaantua hetkeksikään.
Mikko Kantakoskelle tärkein kohtaus on hetki Golgatalla.
– Jo harjoituksissa minulla meni siinä kohdassa kylmät väreet.
(AT)
