Luin niin hyvän tekstin kirkkomme ja herätysliikkeiden tilasta, että pitää siteerata ja jatkaa pohdintaa. Seurakuntalainen lainasi Timo-Matti Haapiaisen haastattelua näin: ”On sääli, jos lähetysjärjestöjä määritellään ensisijaisesti virkateologian kautta eikä niiden karisman mukaan. Mutta sekin harmittaa, jos virkakysymyksestä tulee identiteettiä luovana tekijänä ydintehtävää suurempi.”
Tässä on kärki kahteen suuntaan. Kirkon johto on pannut ahtaalle ne lähetysjärjestöt, jotka toiminnassaan eivät hyväksy naispappeutta. Tämä on ymmärrettävää mutta valitettavaa. Kirkossa pitää kyllä pelata sovittujen pelisääntöjen mukaan ja virkakysymys on kauan sitten ratkaistu.
Silti kyseiset järjestöt edustavat kirkossamme kaikkein selkeimmin sitä klassista kristinuskoa, jonka varaan kirkko on aina oppinsa ja elämänsä ankkuroinut. Näiden järjestöjen työntäminen ulos kirkkomme lähetyksen toimijoista halvaannuttaisi kirkkomme lähetystyön. Monet seurakunnat ovat valitettavasti jo ikään kuin varmuuden vuoksi alkaneet boikotoida kyseisiä järjestöjä.
Oikeita raamattu-uskollisia ovat ne, joilla on sama virkakäsitys kuin heillä.
Kun kansankirkossa joudutaan sietämään monenlaista yrittäjää ja sallimaan erilaiset liberaalin puolen ulostulot, olisi kohtuullista antaa tilaa myös tiukimmalle konservatiiviselle laidalle.
Kyseisiltä järjestöiltä voitaisiin toisaalta kysyä edellä olevan sitaatin lailla: Onko virkakysymyksestä tullut identiteettiä luovana tekijänä ydintehtävää suurempi? Kysymys on aiheellinen, sillä vaikka näissä järjestöissä mielellään korostetaan, että kysymys pappisviran sukupuolesta ei ole niille keskeinen, niin todellisuudessa juuri sillä vedetään rajaa muihin. Oikeita raamattu-uskollisia ovat ne, joilla on sama virkakäsitys kuin heillä.
Eräs viisas teologi tokaisi kahvipöydässä, että nyt konservatiivien pitäisi malttaa mielensä ja pysyä kirkossa, koska tulevaisuuden kirkko on heidän. Ihmetellessäni moista ennustusta sain aika hyvän selityksen. Tätä menoa kirkosta eroavat ne, joille se ei mitään merkitse. Jäljelle jäävät ne, joille sen sanomalla on merkitystä. Jos nekin lähtevät, kuka sammuttaa valot?
Konservatiivien ei siis kannata jättää kirkkoa, vaan odottaa sitä päivää, jolloin onkin sen todellinen ydinjoukko. Sitä ennen tarvitaan malttia, joustavuutta ja pyrkimystä rakentaa yhdessä tätä repaleista Jumalan kansaa.
