Suomalainen kristillisyys on yhä hyvin vahvasti luterilaista. Maailmalla tilanne on kuitenkin toinen. Itsenäisiin, perinteisistä kirkkokunnista riippumattomiin kristillisiin yhteisöihin kuuluu tällä hetkellä jo vähintään yhtä paljon kristittyjä kuin perinteisiin protestanttisiin kirkkoihin. Itsenäisten seurakuntien kasvu on nopeampaa kuin muiden kristillisten kirkkojen kasvu. Seuraako Suomi samaa kehityskulkua? Sitä pohti Helsingin yliopiston missiologian yliopistonlehtori Pekka Lund Suomen Ekumeenisen Neuvoston…
SEN:n seminaarissa puhuneen Pekka Lundin mukaan viimeiset sata vuotta ovat olleet kirkkohistoriallisesti suurten muutosten aikaa.
– Vuosien 1910-2010 välillä kristinuskon historiassa tapahtui suurempi muutos kuin koskaan aikaisemmin, lukuun ottamatta ensimmäistä sataa vuotta. Kristinuskon painopiste siirtyi ja kristinusko ikään kuin itsenäistyi tästä protestanttisesta länsimaisesta kehyksestä. Syntyi valtavan laaja itsenäisten kirkkojen liike.
Lund muistuttaa, että Suomessa on ollut hyvin erilainen käsitys kirkosta ja siihen kuulumisesta kuin monessa muussa maailman kolkassa.
– Ihmisten kuuluminen kirkkoon on ollut täällä hyvin samanlaista kuin kuuluminen valtioon tai kuntaan. Se on jotain, mitä aina haukutaan ja josta voidaan olla etäällä, mutta johon kuitenkin kuulutaan.
– Itsenäisissä kirkoissa jäsenyys taas määrittyy osallistumisen kautta. Tässä on aika iso ero.
Seuraako Suomi sitten perässä? Onko globaali tie myös Suomen tie tulevaisuudessa? Pekka Lundin mukaan kysymys on vaikea.
– Jos niin käy, se on aivan luonteva kehityskulku, mutta se vaatii muutosta näkemyksissä siitä, mitä on kristillisiin yhteisöihin kuuluminen. En pidä sitä muutosta mahdottomana, koska kasvavat sukupolvet tuntuvat olevan erilaisia yhteisöllisyyden suhteen kuin aikaisemmat, Lund arvioi.
Mitä ovat itsenäiset seurakunnat?
Englantilaisen lähetysasiantuntijan Patrick Johnstonen mukaan itsenäisten kristillisten yhteisöjen (Independent churches) tunnusmerkkejä ovat muun muassa seuraavat piirteet:
• Seurakunnan identiteetti muodostuu pikemminkin kansallisuudesta tai oman sukupolven kulttuurista kuin tunnustuksesta tai opista.
• Kristillistä traditiota, johtajan virkaa, muodollisuutta, liturgiaa ja kristittyjen historiallisia jakolinjoja ei nähdä enää tässä ajassa merkityksellisinä.
• Seurakuntaelämä on yhteisöllistä, kevytrakenteista ja vähemmän byrokraattista.
(Patrick Johnstone, The Future of the Global Chruch, Authentic Media 2011)
