Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Kaikenlaisten kirkollisten vaalien alla eletään hieman rasittavia lokeroinnin aikoja. Kirkollisessa mediassa näkee silloin usein jakoa konservatiiveihin ja liberaaleihin. On ymmärrettävää, että se on kätevä työkalu vaikkapa juuri nyt kun kirkolliskokousehdokkaita pannaan järjestykseen. Ihmiset asetetaan mielellään janalle, jonka toisessa päässä ovat liberaalit, toisessa konservatiivit. Samalla nämä konservatiivisimmat kuvaillaan usein myös fundamentalisteiksi: jääräpäiksi ja jäykkäniskoiksi.
Mielestäni tässä tapahtuu eräänlainen hahmotusvirhe. Väitän, että myös liberaali voi olla jyrkkä fundamentalisti. Janan sijasta piirtäisinkin nelikentän.
Mutta ensin pitää pohtia, mitä fundamentalismi on.
Minä muotoilisin sen niin, että fundamentalismi on oma aatteensa, josta on monta eri versiota, kuten vaikkapa kristillinen tai islamilainen, tai ateistinen. Tai liberaali suvaitsevaisuusfundamentalismi, jossa ei kuitenkaan kyetä suvaitsemaan muita kuin aivan tietynlaisia ihmisiä.
Fundamentalismi on vallanhaluinen, paljon tilaa vievä elämänasenne. Sitä kuvaa parhaiten ilmaisu ”haltuun otettu totuus”. Koska fundamentalisti on saanut totuuden haltuunsa, juuri hänellä on valta määritellä se. Tämä vaara on niin liberaaleilla kuin konservatiiveillakin.
”Väitän, että myös liberaali voi olla jyrkkä fundamentalisti.”
Sellainen rooli pelottaa minua. Näen uskon pikemminkin tienä, jolla totuutta etsitään mutta sitä ei omisteta. Uskon kohdetta ei kukaan voi kuvitella ottavansa haltuun – sitä rakastetaan ja kaivataan, mutta sitä – ja sillä – ei hallita. Samasta syystä on parempi olla tuomitsematta muita.
Haltuun otetun totuuden asenne elää ja voi hyvin muuten ilman uskontoakin. Stalin, Lenin, Hitler, Mao, Pol Pot ja pitkä lista muita ovat varmistaneet sen, että uskonnottoman fundamentalismin merkeissä on tapettu vielä enemmän ihmisiä kuin uskontojen piirissä konsanaan.
Kaikessa muiden puolesta tietämisessä piilee vaara. Parhaita vastalääkkeitä ovat sivistys, koulutus, historiantaju, moniarvoisuus ja avoin dialogi. Suiden sulkeminen, edes suvaitsevaisuuden nimissä tapahtuva, ei asiaa auta.
”Kaikkien uskontojen ja ateismien fundamentalistit ovat itse asiassa huonoja rationalisteja.”
Vierastan lokerointia, mutta jos se on pakko tehdä, tekisin ainakin siis janan sijasta nelikentän. Laittaisin vaakasuoralle akselille konservatiivisuuden ja liberaaliuden, ja pystysuoralle akselille fundamentalismin – ja niin, minkä? Mitä siihen voisi laittaa? Mikä on fundamentalistin vastakohta?
Voisiko se olla mystikko? Sain oivalluksen, kun luin ortodoksimunkki Serafimin teosta Vapaus, joka muistuttaa, että totuudella on aina mysteeriulottuvuus; totuus on meitä suurempi. Aivan kuin Jeesus, joka sanoo olevansa totuus: tiedämme ettemme voi määritellä ja ottaa haltuun häntä. Serafimin mukaan mukaan kaikkien uskontojen ja ateismien fundamentalistit ovat itse asiassa huonoja rationalisteja. He ajautuvat umpikujiin, koska eivät tunnista totuuden mysteeriluonnetta, ja rakentavat siksi näennäisperustuksia ja erottavia muureja niiden varaan. Serafim pitääkin todellisen suvaitsevaisuuden ontologisena perustana mysteeriä: “Erotteluhakuinen ajattelu rajaa mysteerin ja sulkee sen pois. Mysteerilähtöinen ajattelu sen sijaan jää ja jättää avoimeksi. Totuus ei tarvitse ihmisen rakentamia perustuksia, se kestää itsensä varassa.”
Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.45 ja 12.50.
