Kirjoittanut
Emil Anton on suomalais-irakilainen katolinen teologian tohtori. Hänen viimeisin suomenkielinen kirjansa on Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017).En tiedä teistä, mutta minä ainakin olen kiinnittänyt katseeni jo tiukasti vuoteen 2017, josta on tulossa oikein kaksinkertainen jättiläismerkkivuosi. Ensinnäkin itsenäinen Suomi täyttää silloin 100 vuotta, ja toiseksi vietetään reformaation 500-vuotismuistoa. Nämä merkkivuodet täydentävät toisiaan, sillä Suomea ei voi täysin ymmärtää ilman sen katolis-luterilaista historiaa, ja toisaalta Suomi tunnetaan luterilais-katolisen ekumenian esimerkillisenä mallimaana.
Virallisella tasolla valmistautuminen vuoden 2017 viettoon on jo aloitettu, mutta entäs ruohonjuuritasolla? Itse ainakin haluaisin näinä vuosina edistää tietoisuutta omasta historiastamme ja perinteestämme suomalaisina kristittyinä. Alkuun on helppo päästä – riittää kun katsoo kalenteria! Esimerkiksi nyt on helmikuu. Katsotaanpa, mitä kaikkea inspiroivaa tästä kuusta löytyy sellaiselle, joka haluaa syventyä suomalaisuuteen ja sen katolis-luterilaisiin juuriin.
Aloitetaan helmikuun viidennestä päivästä, Runebergin päivästä. Kaikki tuntevat herkulliset tortut, mutta kuinka moni muistaa, että Runeberg oli pappi? Hän komeilee kuvissa ja patsaissa usein papinpuvussaan: hänet vihittiin papiksi vuonna 1838, kymmenen vuotta ennen kuin Vänrikki Stoolin tarinat ”Maamme-lauluineen” (Avausruno Vårt land) julkaistiin.
Skipataan Neitsyt Marian puhdistautumisesta juontuva kynttiläpäivä ja saamelaisten kansallispäivä ja käännetään taskukalenterin sivua, niin vastaan tulee huominen ystävänpäivä, Valentinin nimipäivä, lengendaarisen pyhän Valentinuksen päivä. Heti sen jälkeen ylihuomenna on laskiaissunnuntai ja sitten laskiaistiistai, joiden sisältö on paljon pullia ja mäenlaskua syvempi: kyseessä on laskeutuminen suureen paastoon, jonka aikana on tarkoitus valmistautua kirkkovuoden suurimpaan juhlaan eli pääsiäiseen. Alkuperäinen merkitys kuuluu vielä päivien ruotsinkielisissä nimissä fastlagssöndagen ja fastlagstisdagen.
Kuukausi huipentuu sen viimeiseen päivään, suomalaisen kulttuurin ja Kalevalan päivään. Vasta äskettäin sisäistin sen, mitä Kalevalaisen Runokielen Seuran kotisivuilla sanotaan: ”Kalevalamitta eli suomalainen runomitta on ikiaikainen suomalainen kielimuoto (…) yhtä vanha kuin kielemmekin. Sen poljento on kantanut kansamme pyhiä myyttejä, viihdyttäviä tarinoita sekä arkisia iloja ja suruja ainakin parin tuhannen vuoden ajan. Kalevalamitta on suomalaisen kulttuurin ydinainesta.”
Näinhän se on, mutta miksi emme käytä tätä aarrettamme enemmän? Runokielen seuran sivuilla voi oppia runomitan säännöt ja tarkistuttaa omatekoisten säkeiden mahdolliset virheet. Miksemme vaikkapa bloggaisi välillä suomalaisella runomitalla?
