Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaEräänä kuluneen kesän aamuna avasin taas kerran Rukousta kansojen puolesta -rukousmuistion. Se avautui jälleen eteeni kuin värikäs viuhka, täynnä tietoa eri puolilla maailmaa asuvista, eri kulttuureja ja eri uskontoja edustavista ihmisistä sekä heitä koskevia ajankohtaisia rukousaiheita.
Oma rukoukseni muistion äärellä on kuitenkin usein tiivistynyt vain yhteen sanaan: ”Jeesus!” Kaikki nuo lukemattomat kansat ja heimot ympäri maailmaa, kaikki etsivät, kärsivät, kaipaavat, pettyneet, apua huutavat ihmiset… Voi, Herra, haaste on liian suuri! Kuinka kukaan koskaan pystyy auttamaan heitä kaikkia? Toivotonta.
Koska olin jäänyt auttamattomasti jälkeen muistion ohjeistamasta aikataulusta, olin tuona aamuna edennyt vasta maaliskuun 27. päivän rukousaiheeseen. Luin sivun yläreunaan painetut, Luukkaan evankeliumista poimitut jakeet. Ne kertoivat hetkestä, jonka jokainen Nasaretin synagogassa silloin paikalla ollut muisti varmasti koko loppuelämänsä. Kokoontumisissa luettiin ääneen kirjoituksia, ja tuona päivänä kuultiin Jeesuksen lukemana tekstiä Jesajan kirjan luvusta 61: Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk. 4: 18–19)
Jeesuksen lausumina kirjoitusten sanat eivät jääneet vain väreilemään ilmaan, vaan ne tulivat lihaksi. Synagogaan kokoontuneiden ihmisten keskelle oli nyt tullut hän, josta profeetan ammoin kirjoittama teksti puhui.
Rukousmuistion sivulle painetut Jeesuksen sanat iskeytyivät tajuntaani. Köyhät, vangitut, sokeat, sorretut – heitä on miljardeittain ympäri maailmaa. Mutta heitä on myös paljon lähempänä, ja yksi heistä istui siinä omalla tuolillani. Köyhä? En taloudellisin mittarein mitattuna, mutta voi miten monella muulla tavalla tarvitseva ja vajaa. Vangittu? En lukittuna selliin, mutta ylpeyteni, pelkojeni, katkeruuteni ja syyllisyyteni sitoma ja kahlitsema. Sokea? En fyysisesti, mutta miten usein katselenkaan ympärilleni rajoittunein, omien ennakko-oletusteni värjäämin silmin. Sorrettu? En ihmisten taholta, mutta minuakin kiertää se vihollinen, joka haluaa painaa minut maahan, sitoa orjakseen ja valjastaa sätkynukekseen.
Tuona kummallisena aamuhetkenä luin yhä uudestaan muistiosta löytämääni raamatunkohtaa. Tuntui kuin olisin ensimmäisen kerran aidosti kuullut, mitä Jeesus sanoi. Hän on tullut kaikkien meidän köyhien, vangittujen, sokeiden ja sorrettujen luokse päästämään meidät vapaiksi, auttamaan meitä näkemään hänen silmillään ja elämään sitä rikasta, vapaata elämää, jonka hän on meille voittanut.
Suljin rukousmuistion, ja kiitollisuus purkautui sisältäni helpotuksen huokauksena. Hän on tullut. Meillä on toivo.
(Rukousmuistion julkaisevat Suomen lähetysneuvosto ja Suomen Evankelinen Allianssi, ja sitä voi tilata osoitteesta www.pray.fi.)
