Kirjoittanut
FT Eila Murphy tutkii Aasian mediakenttää ja kristillisten mediasisältöjen käyttäjiä. Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä.Koronapandemia on pakottanut myös monet aasialaiset kotiin. Pandemian pitkittyessä Aasian maiden hallitukset ovat auttaneet koronasta kärsiviä kansalaisiaan. Aina se ei ole helppoa. Hallitusten on ollut pakko rajoittaa kansalaisten liikkumista. Hallitus on saattanut sulkea teitä, jotta ihmiset eivät pääse liikkumaan. Tehtaita on suljettu, jotta pandemia ei leviä.
Työpaikkansa ja tulonsa menetettyään työntekijät ovat joutuneet palaamaan koteihinsa kaupungista maaseudulle tai peloissaan taudin tarttumisesta ovat muuttaneet tiheään asutulta alueelta maatilalleen. Ruokahuolto ei maaseudullakaan aina ole taattu, eikä hallituksen tarjoama ruoka-apu ulotu sinne. Miksi ei? Tarvitaan nettiyhteys, jotta voi anoa avustusta, eikä köyhillä ole älykännyköitä.
Aasian työläisistä keskimäärin 70 prosentilla ei ole muodollista työsopimusta, joka takaisi palkan, sairauspäivärahan tai työttömyyskorvauksen, joten heillä ei ole mitään virallista turvaverkkoa työttömyyden kohdatessa. Tuk-tukin tai riksan kuljettajat ovat esimerkkejä tällaisista ammateista.
Voisi kuvitella, että maaseudulla ruokaa riittää, kun sitä voi itse kasvattaa. Jotkut ehtivätkin istuttaa kasveja taimista, mutta monilla viljelijöillä ei ole rahaa ostaa siemeniä tai lannoitteita. Monella ei ole rahaa ostaa riisiä eikä muutakaan ruokaa. Thaimaan hallituksen antama kuukausittainen 130 euron ruoka-avustus ei kata kaikkia kansalaisia, esimerkiksi monet maanviljelijät eivät sitä saaneet. Nyt kun olisi kylvötyön aika, heillä ei ole varaa ostaa siemeniä.
Radioaseman työntekijät jakavat ruoka-avustuksia
Vähemmistökansoille ja köyhille ei internet tuo terveysvalistusta tai vakuutusta Jumalasta. Heillä on kuitenkin radiot, joiden arvo on pandemian vuoksi jälleen noussut.
Thaimaassa kristillisen radioaseman väki on kuullut yleisöltään, miten COVID-19 on heitä kurittanut. Jouduttuaan työttömäksi ravintolan kylmähuoneen hoitaja kuuntelee radiota ja saa motivaatiota elää ja taistella koronaa vastaan. Hän kirjoittaa: ”Jumala rakastaa meitä ja odottaa meitä luokseen. Vaikka teemme virheitä, hän ei lakkaa rakastamasta, vaikka ihmiset lakkaavat.”
Toinen kuuntelija yrittää myydä hiustenkuivaajaa saadakseen rahaa. Samalla hän on vakuuttunut, että Jumala ei häntä hylkää. Korona-aikana joillekin on tarjoutunut lisää aikaa lukea Raamattua.
Koska maaseutukylissä asuvat ihmiset ovat hallituksen ruoka-avun ulottumattomissa, radioaseman väki on vastannut heidän tarpeeseensa. Radioväki on auttanut maaseudun asukkaita lahjoittamalla heille riisiä. Ruoka-avustuksia annetaan niitä kipeimmin tarvitseville uskontoon katsomatta.
Erään thaimaalaisen kuuntelijan ääniviesti:
”Minusta on ihanaa kuunnella tätä radio-ohjelmaa. Puhuja puhuu kauniisti, ja pidän hänen äänestään. Radion kuuntelu antaa minulle toivoa ja voimia taistelussa henkilökohtaisten ja työhön liittyvien ongelmien parissa. Pidän kovasti motostanne: ’Me seisomme vahvoina, me selviämme tästä, me elämme toivossa’. Aina kun kuulen tämän lauseen, se antaa minulle voimaa taistella. Työskentelin kaupassa, mutta nyt minulla ei ole koronan vuoksi työtä.”
Monen Aasian maan hallitus on tullut siihen tulokseen, että rahaa olisi helpointa ja nopeinta antaa, mutta kaukaisten kylien asukkaat eivät pääse toreille ostamaan ruokaa. Yksistään Intiassa 800 miljoonaa ihmistä kuuluu tuetun ruoka-avun piiriin ja 300 miljoonaa köyhää naista, eläkeläistä, maanviljelijää ja rakennustyöläistä saa pieniä rahasummia.
Thaimaassa on protestoitu ruoka-avun suppeutta. Vaikka se saavuttaakin köyhiä, se ei silti riitä heidän tarpeisiinsa.
