Abortti – Miksi ei?

Abortista keskustellaan julkisuudessa jälleen kerran. Pitkästä aikaa. Edellisellä kerralla aiheesta kohuttiin julkisuudessa vuonna 2013, jolloin sisäministeri Päivi Räsänen kommentoi aborttia Kansanlähetyspäivillä pitämänsä puheen lomassa. Tällä kertaa kohu nousi ulkoministeri Timo Soinin Kanadassa yksityishenkilönä lausumista elämän puolesta kommenteista, jotka kantautuivat suomalaispoliitikkojen korviin. On tärkeää, että aiheestä käydään julkista keskustelua ja erilaisia näkemyksiä kuunnellaan. Kyse on elämästä ja kuolemasta. Kirjaimellisesti. 

Asetetaan kysymys ensiksi laajempaan perspektiiviin.

Kansallinen suru ja menetys

Kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija sekä erityislapsen äiti, Mia Puolimatka kirjoittaa kirjassaan Minkä arvoinen on ihminen? (KKJMK, 2013) koskettavasti:

”Viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana Suomessa on abortoitu yhteensä puoli miljoonaa syntymätöntä lasta. Jos pystyttäisimme ristin jokaisen abortoidun sielun muistoksi, kokonaisen sukupolven kattava hautausmaan näky koskettaisi ketä tahansa. Todellisuudessa tuo näky koskettaisi karkeasti laskettuna yhtä montaa perhettä, kaksinkertaista määrää vanhempia, useaa sisarusta, sukulaista ja ystävää.

Voidaan puhua merkittävästä kansansurusta ja menetyksestä, joiden seuraukset tuntuvat tänäkin päivänä yhteiskunnassa. Työvoima, veronmaksajat, kotiäidit, perheenisät, rakkaat lapset, ikääntyvät isovanhemmat ja heidän rakkaansa — osa heistä menetetty.

Erityisesti on kadotettu ainutkertainen ja rakastava ihminen. Hänen maanpäällinen elämänsä, jonka tarkoituksena oli kirkastaa Jumalan rakkautta lähimmäisilleen, on sammutettu ennenaikaisesti.”

”Saanks’ mä tappaa tän?”

Osallistuin itse vuosia sitten kristittyjen lääketieteen opiskelijoiden järjestämään keskustelutilaisuuteen Tampereella. Aiheena taisi olla uskon rooli julkisuudessa. Kaikkein antoisin keskustelu tapahtui kuitenkin suomalais-kansalliseen tyyliin itse tilaisuuden jälkeen kahvikupin äärellä.

Päätoimittaja Leif Nummelan kanssa huomasimme istuvamme uteliaiden nuorten lääketieteenopiskelijoiden ympäröimänä vastaamassa heidän kysymyksiinsä abortista. He olivat selvästi joutuneet miettimään asiaa opintojensa vuoksi ja se tuntui juuri sillä hetkellä aidosti painavan eräiden mieltä.

Keskustelun edetessä mieleeni palautui valaiseva anekdootti, jonka olin lukenut Gregory Kouklilta. Siinä tiivistyy elämän puolesta –logiikan keskeisin eettinen periaate.

Koukl pyytää meitä kuvittelemaan mielessämme seuraavaa tilannetta:

Kuvittele itsesi kotona tiskialtaan ääressä pesemässä astioita, kun yhtäkkiä kuulet selkäsi takaa pienen 7-vuotiaan lapsesi esittävän sinulle viattomana kysymyksen: ”Äiti / Isä, saanks mä tappaa tän?”

Tämän kysymyksen kuultuasi, mikä on ensimmäinen kysymys, joka sinulle tulee mieleen?

”Mikä se on?”

Haluat luonnollisesti selvittää mikä ”se” on, ennen kuin voit vastata lapsellesi. Niinpä kysyt joko suoraan tai käännyt katsomaan saadaksesi selvyyden siihen ”mikä se on”.

Jos lapsesi pitää kädessään kärpästä, hämähäkkiä tai kastematoa tms., niin vastaus saattaa olla ”Siitä vaan, anna mennä”.

Jos sen sijaan lapsesi pitää 2-vuotiasta naapurin Villeä niskasta kiinni, esitetty kysymys muuttuukin yhtäkkiä vakavammaksi ja ryhdyt välittömästi selvittämään, että sellainen ei sovi alkuunkaan.

Miksi?

Koska niin ei saa tehdä  i h m i s i l l e.  Viattoman, puolustuskyvyttömän ihmisen elämän riistäminen on väärin. Tämä on elämän puolesta –logiikan eettinen ydin. Jokainen voi ymmärtää tämän eettisen periaatteen ilman uskonnollista tapakasvatusta.

Milloin ihmisestä tulee ihminen?

Tieteen näkökulmasta asia on yksiselitteinen. Viittaan tässä yhteydessä esimerkiksi ihmisen anatomian ja embryologian parissa elämäntyönsä tehneen Arizonan yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessorin, Ward Kischerin artikkeliin The Corruption of Science of Human Embryology sekä Downin syndroomaan johtavan kromosomivirheen löytäneen geneetikon Jerome Lejeunen artikkeliin When Does Human Life Begin?

Kischer ja Lejeune osoittavat sen kiistattoman tosiasian, että uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä. Tämän jälkeen ei ole jotain erillistä hetkeä jolloin ”ihmisyys” tulee syntymättömään lapseen, tai jolloin syntymättömästä tulee ihminen. Uusi ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä.

Joka on tästä eri mieltä ei ole eri mieltä uskonnosta. Hän on eri mieltä tieteen kanssa.

Se minkä kokoisia kulloinkin olemme ja missä sijaitsemme ei tee meistä ihmisiä. Meistä ei tule ihmisiä vasta synnytyskanavan ulkopuolelle siirtyessämme.

Kussakin ihmiskehityksen vaiheessa – niin kohdussa kuin sen ulkopuolella – me näytämme juuri siltä miltä ihmisen kuuluukin näyttää tuossa vaiheessa, ja olemme juuri sen kokoisia kuin meidän kuuluukin olla.

Tajunnan tila ja itsetietoisuus eivät ole ihmisyyden ensi sijaisia mittareita. Muutoinhan lakkaisimme olemasta ihmisiä tajuttomana, nukkuessamme tai vaikka nukutuksessa ollessamme.

Lupa tappaa?

Vastaus kysymykseen ”Mikä se on?” – ratkaisee abortin eettisenä kysymyksenä lähes kaikissa tapauksissa.

Abortin puolesta ja sitä vastaan voidaan esittää monenlaisia argumentteja, jotka usein ovat hyvin tunnepitoisia puolin ja toisin.

Tämä yksi kysymys nousee kuitenkin eettisessä merkityksessään ylitse muiden. Se on keskeisin näkökohta koko elämän puolesta –logiikan ymmärtämiseksi. Vastauksesta riippuu myös miten tulisi suhtautua kaikkiin muihin abortin puolesta esitettyihin argumentteihin.

Kun abortin puolustajat vetoavat siihen, että ”se on vain solumöykky”, he osoittavat ymmärtävänsä, miten eettisesti keskeinen on kysymys siitä mikä ja minkälainen olento syntymätön lapsi on.

Jos syntymätön ei ole ihminen, on lähes yhdentekevää mitä ”sille” tapahtuu. Tapa, syö se, leikkaa irti, käytä lannoitteena kukkapenkissä. Ihan sama.

Jos sen sijaan syntymätön on ihminen, meillä ei ole eettistä oikeutta eikä lupaa tappaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä. 

Kun aborttia viimeksi puitiin julkisuudessa 2013, Kotimaa -lehden yleisönosastolla käytiin vilkasta ajatustenvaihtoa. Anestesiaerikoissairaanhoitaja E. Tapani Savolainen kirjoitti silloin näin:

”Mitä tulee aborttiin ja sen vertaamiseen teurastukseen, minun on sanottava arkkipiispa Mäkisen vuoksi, että jotain siitä tiedän. Olen ollut mukana sadassa raskaudenkeskeytyksessä ja väitän eläimen teurastamisen olevan sivistynyttä ja inhimillistä toimintaa. Arkkipiispa Mäkinen tuskin on kuullut, miltä kuulostaa sikiön mekaaninen tuhoaminen imulaitteistolla, enkä ala sitä myöskään tässä kuvailemaan.” (Kotimaa -lehti 25.7.2013)

”Mitä jos…”

En ole tässä kirjoituksessa ryhtynyt yksityiskohtaisesti vastaamaan mahdollisiin abortin puolesta esitettyihin yleisiin väitteisiin tai mahdollisiin ”mitä jos…” asetelmiin.

Erilaisten vastaantulevien tapausten tarkastelu edellä kirjoitetun valossa on toki tärkeää. Niiden ratkaisemisen kannalta tämä yksi syntymättömän ihmisen statusta ihmisenä koskeva kysymys on kuitenkin oltava paikoillaan ensin. Se on perustavalla tavalla eettinen ydinkysymys.

Emme suinkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä vain koska he ovat meille taakka tai pidämme heitä ei-toivottuina.

Raiskaus on hirvittävä rikos naista kohtaan. Silti sekään ei ole eettinen peruste surmata rikoksen kannalta täysin sivullista ihmistä, tässä tapauksessa lasta, vaikka raskaus olisikin seuraus rikoksesta. Sellaisessa tilanteessa nainen tarvitsee aivan erityistä tukea.

Emme kuitenkaan surmaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä siksi, että he muistuttavat meitä traumaattisista kokemuksistamme. Lasta ei pidä rangaista hänen isänsä rikoksesta.

Bosnian sodan aikana 1990-luvulla Patmos Lähetyssäätiö tuki taloudellisesti auttamistoimintaa, jossa sodan uhreiksi joutuneet raiskatut naiset saivat asua turvallisessa perheryhmäkodissa, saivat psykologista sekä lääketieteellistä tukea ja saivat synnyttää lapsensa.

Monet naiset saivat avun tuon toiminnan kautta. Monet lapset löysivät tiensä perheisiin. Näin elämälle pelastettuja lapsia elää tänäkin päivänä.

Ainoa tapaus, jossa abortti voi mielestäni olla eettisesti perusteltu on silloin, kun äidin henki on vaarassa. Tällainen on eettisesti rinnastettavissa tilanteeseen, jossa kahdesta hukkuvasta toinen on vetämässä toisenkin pinnan alle eikä ole mahdollista pelastaa molempia. Silloin on eettisesti perusteltua irrottaa toinen toisesta ja pelastaa heistä toinen, etteivät molemmat huku. Tämä on äärimmäinen tapaus.

Valtaosa Suomessa tehtävissä aborteista, lähes kaikki, tehdään kuitenkin ns. sosiaalisista syistä. 

Mitä yhteiskunta voisi tehdä?

Aborttien määrä Suomessa on laskenut. Silti Suomessa tehdään noin 10 000 aborttia vuodessa. Keskimäärin yli 30 joka päivä. Tilastoja saattaa kuitenkin kaunistaa abortoivien jälkiehkäisymenetelmien yleistyminen.

Hyvä yhteiskunta tunnetaan siitä, että se pitää kaikkein heikoimpien ja puolustuskyvyttömimpien jäsentensä puolta. Kuka voisi olla enemmän tällaisessa asemassa kuin syntymätön lapsi? Lapsen elämää on siten suojeltava jo ennen syntymää.

Viattomien ja puolustuskyvyttömien ihmisten surmaaminen äitiensä kohtuihin ei ole humaania, eikä kuulu sivistysvaltion piirteisiin.

Jos puhuttaisiin verotuksesta, niin yhteiskunnan tulisi mielestäni johdonmukaisesti suunnata käytössä olevia terveydenhuollon resursseja ja varoja sellaisiin palveluihin, joissa nuoria aborttia harkitsevia äitejä rohkaistaisiin synnyttämään lapsensa ja heitä tuettaisiin sekä ennen ja jälkeen synnytyksen.

Tietoa muista vaihtoehdoista tulisi pitää huomattavasti aktiivisemmin esillä, jotta kriisiraskauden kokeneille naisille voitaisiin tarjota abortin tilalle muitakin lapsen elämää kunnioittavia vaihtoehtoja. Myös abortin läpikäyneet äidit tarvitsevat vertaistukea abortin jälkeiseen ahdistukseen. Tamperelainen Itu-työ on sangen onnistunut esimerkki kokonaisvaltaisesta tukitoiminnasta.

Avioliittolakiin tulisi luoda uusia myönteisiä kannustimia, jotta avioliitto alkaisi jälleen houkuttelemaan ja rohkaisemaan isiä kantamaan vastuunsa lapsistaan ja vaimoistaan.

Ihmisoikeudet alkavat kohdussa

Kaikki ihmisoikeudet alkavat oikeudesta elämään. Abortti riistää tämän oikeuden. Mutta sitä ennen syntymättömältä lapselta on riistettävä hänen ihmisyytensä.

Kaikki abortin puolustajien argumentit perustuvat syntymättömän ihmisyyden kieltämiseen.

Elämän puolesta -argumentit lähetävät liikkeelle siitä, että syntymätönkin lapsi on ihminen ja siksi hänellä on loukkaamaton ihmisoikeus omaan elämäänsä.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä … Sinun silmäsi
näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.”
Psalmi 139:13-14, 16