Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Sunnuntaina astuimme adventtiaikaan, joka kestää jouluaattoon asti, ja samalla alkaa uusi kirkkovuosi. Adventus Domini, Herran tuleminen, viittaa kahteen asiaan: Jeesuksen syntymään ja hänen paluuseensa aikojen lopussa. Jumalan kansan odotus koskee molempia. Aion adventtiajan blogeissa omalta osaltani antautua siihen, mitä adventtivirret korostavat: valmistu Herran kansa nyt vastaanottamaan.
Raamatun Messias-ennustuksissa ajatus havahtumisesta ja heräämisestä muutokseen on läsnä lukemattomina ilmaisuina: raivatkaa pois kivet, tasoittakaa polut, tulkoot mutkat suoriksi ja louhikot tasaisiksi teiksi. Kohotkaa laaksot, vajotkaa kukkulat, avartukaa ovet, kohotkaa korkeiksi portit – tai kuten me suomalaiset sanoisimme: pois tieltä risut ja männynkävyt – nyt tulee jotain tavatonta, ja meidän on ymmärrettävä, että se mitä tulee, ei mahdu vanhoihin raameihin ja entisiin ajatusmalleihin. Valmistautukaa yllättymään. Valmistautukaa ottamaan vastaan Herra, hän tulee raamit kaulassa ja muuttaa kuviomme.
Useille meistä joulu on vuoden kiireisintä aikaa, mutta haastan itseäni ja sinua ajattelemaan uudelleen: eikö kiire olekin ajalle tehtyä väkivaltaa? Eikö juuri nyt meidän, jotka olemme rakentaneet elämäämme omat aikataulumme, käytävämme, ovemme ja porttimme, eikö meidän ole aika hätkähtää ja kuulla Herran sana: Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Hän muuttaa kaiken.
Ja hän todellakin muutti. Älä erehdy pitämään itsestäänselvyytenä sitä, millainen muutosagentti oli tämä mies, joka syntyi Palestiinaan yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Kysy pikemminkin, millainen olisi maailma, jos häntä ei olisi koskaan syntynyt. En yritä tietää liikaa enkä muutenkaan tunne tarvetta kaunistella kristinuskon historiaa. Silti ajattelen, että tämän miehen mukana maailmaan tuli jotakin mullistavaa.
”Yhtä suuri lahja kuin terveys oli se ihmisarvon palautus, jonka yhteisön hylkäämä sai takaisin. Se oli radikaali ajatus, joka on jättänyt pysyvät jäljet länsimaiseen kulttuuriin, synnyttänyt sairaalalaitoksen, ja velkaannuttanut kaikki maailman humanistit Jeesukselle.”
Jotakin tapahtui ihmisen arvolle: lapsen arvolle, köyhän arvolle, sairaan arvolle, naisen arvolle. Lapsesta tuli esikuva, ei jaloissa pyörijä. Naisesta tuli omistamisen kohteen sijasta yksilö, kumppani, rinnallakulkija, esikuva, työtoveri. Sairas ja vammainen sai ihmisarvon palautuksen: hän ei ollut ansainnut kohtaloaan; hän ei kärsinyt edellisen elämänsä syntien tähden, ei esi-isiensä tai vanhempiensa rikosten tähden tai oman riettautensa tähden. Syyllisen etsimisen Jeesus lopetti sivuseikkana parantaessaan sokean, jonka sairauden syytä arvailtiin porukalla. Jeesuksen mukaan Jumalan hyvyyden piti vain tulla julki, enempää ei tarvitse tietää. Hän katkaisi sen syyllisenetsimiskierteen, joka aina on maailmassa vallinnut ja johon ihmismieli on tottunut.
Ja vähintään yhtä suuri lahja kuin terveys oli se ihmisarvon palautus, jonka yhteisön hylkäämä sai takaisin. Se oli radikaali ajatus, joka on jättänyt pysyvät jäljet länsimaiseen kulttuuriin, synnyttänyt sairaalalaitoksen, ja velkaannuttanut kaikki maailman humanistit Jeesukselle.
En yritä sanoa, että kaikki olisi muuttunut heti. Mutta Jeesus kylvi siemenen, joka alkoi vaikuttaa vastustamattomalla voimalla. Se sai apostoli Paavalin toteamaan, ettei ole syytä erotella juutalaista eikä kreikkalaista, ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; ”sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa”.
Kohotkaa siis korkeiksi, portit,
avartukaa siis, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.30 ja 12.50.
