Kirjoittanut
Seurakuntalaisen vieraskynä-blogissa julkaistaan eri kirjoittajien kirjoituksia.Kuuluisa Salomo pyysi itselleen viisautta erottaa hyvän pahasta. Nykymaailmassakin on monenlaista tietoa ja viisautta, mutta Salomon toivoma viisaus tuntuu olevan katoamassa.
Ylen TV2 esitti 19.5.2020 päätösjakson ohjelmasta ”Äidit puuhaavat pornoa”. Otsikko kuulosti niin absurdilta, että päätin selvittää, miten sellaiseen aiheeseen oli päädytty.
Ohjelma noudatti tosi-tv:n genreä: on asetettu jokin päämäärä, ja katsoja saa seurata osallistujien edesottamuksia, keskinäisiä kiistelyitä ja kyynelehtiviä sovinnon tekoja, menestyksiä ja tappioita. Sellaisia ohjelmia on meillä nähty paljonkin: on unelmakämppiä kilvan remontoivia, on maajussin morsiamia, on selviytyjiä ja niin edelleen. Mutta miten tähän lähes ”perheohjelmien” genreen sopii porno?
Ohjelmassa muutamat äidit, jotka olivat kauhuissaan katseltuaan raakaa, naista alistavaa ja väkivaltaista pornoa, halusivat tehdä asialle jotakin ja suojella lapsiaan tällaiselta pahuudelta. Eräs äiti, jonka tyttärellä oli ollut syömishäiriö, toivoi hänelle valoisampaa tulevaisuutta. Siis äideillä oli jalot päämäärät, mutta mikä oli heidän keinonsa niiden saavuttamiseksi? He päättivät tehdä hyvän pornoelokuvan.
Äidit ryhtyivät tuumasta toimeen: etsivät sopivat näyttelijät, hienot kuvaustilat, kauniita vaatteita näyttelijöille ja niin edelleen. Tarkoitus oli kuvata yhden mies-nais -parin ja yhden naisparin seksiaktit. Äidit halusivat näyttää, että seksissä on kyse hellyydestä, että siinä on huumoria, kauneutta ja kaikenlaista hyvää. Ja kuten tosi-tv:n genreen kuuluu, syntyi myös ihmissuhdedramatiikkaa: kuvausten aikana pari äitiä riitaantuivat siitä, mikä kuvaustapa olisi paras. Lopulta kuitenkin päästiin kyynelehtivään sovintoon ja halauksiin ja voitiin jatkaa työtä. Ensi-ilta jännitti kaikkia, mutta turhaan, sillä siitä tuli menestys. Äidit olivat onnistuneet tekemään hyvää, ”erilaista pornoa”, josta asiantuntijat (siis muut pornoelokuvien tuottajat) pitivät, samoin äitien teini-ikäiset lapset. Lopputulemana äidit toivoivat, että alalla voisi alkaa muutos heidän filminsä ansiosta ja että jokainen pohtisi uudelleen, mitä on porno, ja alkaisi ajatella siitä eri tavalla.
Kaikki tämä kuulostaa hyvältä ja kauniilta, mutta mikä meni pieleen? No se, että hyvä pornoelokuva on jo lähtökohtaisesti mahdottomuus, koska pornossa ei ole mitään hyvää. Kun seksuaalisesta kanssakäymisestä tehdään julkista ja sitä suorittavat näyttelijät, se esineellistää esittäjänsä ja halventaa seksuaalisuutta. Siinä on menty kauas harhaan, koska ei ymmärretä, mikä on seksuaalisuuden todellinen tarkoitus. Se ei ole porno. Seksuaalinen kanssakäyminen kuuluu miehen ja naisen keskinäiseen rakkauteen ja vastuulliseen yhteyteen, niin että uusi sukupolvi voi syntyä ja kasvaa turvallisissa olosuhteissa.
Koska äidit eivät ymmärtäneet, – ainakaan tietoisuuden tasolla – että porno on aina paha asia. He eivät myöskään tienneet, että ”hyvällä” elokuvallaan, jona he sitä pitivät, he eivät saavuta tavoitettaan, siis sitä, että alalla tulisi muutos parempaan. Nimittäin G.K. Chestertonin mukaan kukaan ei ole koskaan onnistunut säilyttämään yhtä tiettyä pahuuden tasoa, vaan se tie vie yhä alemmas. Siis katsottuaan äitien pehmopornoa henkilö haluaa seuraavalla kerralla saada vähän enemmän kiihkoa ja viettiärsykkeitä, ja vähitellen se johtaa katsomaan yhä kovempaa pornoa. Porno on kuin Pandoran lipas, ja äitien tekemä elokuva onkin ehkä se kansi, joka avaa lippaan ja päästää kauheudet valloilleen. Siis portti pahuuteen.
Äideillä oli oikea lähtökohta: ihmiset on saatava pois katsomasta hirvittäviä, väkivaltaisia pornoelokuvia, eikä tällaisia elokuvia enää tulisi tehdä. He halusivat suojella lapsiaan ja kasvattaa heidät itsenäisiksi kunnon kansalaisiksi. Mutta heillä oli väärät keinot, koska nykyinen länsimainen kulttuurimme ohjasi heidät harhaan: ei ollut viisautta erottaa hyvää pahasta.
Anja Berdov
