Äitienpäivän eetos – ja sen kääntöpuoli

Meillä Suomessa äitienpäivää on vietetty säännöllisesti vuodesta 1918 lähtien. Ajankohta on vakiintunut toukokuun toiseen sunnuntaihin, joka on samalla virallinen liputuspäivä.

Äitienpäivän vietolla on pitkät perinteet. Siihen liittyy myös vahva eetos. Eetoksella tarkoitetaan vakiintuneeseen ajattelu- ja toimintatapaan – kuten tässä äitienpäivän juhlintaan – liittyviä eettisiä ihanteita ja arvoja.

Tuskin mikään muu kansallinen juhlapäivä ylittää tunnevoimaltaan äitienpäivän eetosta. Äidin pyyteetön ja uhrautuva rakkaus perhettään kohtaan on eettisistä hyveistä kauneimpia. Se saa ansaitun tunnustuksen lasten kiitollisessa laulussa, itse tehdyssä onnittelukortissa ja äidille hankitussa lahjassa. Myös perheenjäsenten kohtaaminen yhteisellä äitienpäivälounaalla on hieno hetki, arvokokemus, jossa voi aistia juhlapäivän eetoksen.

Monista muista vuoden aikana vietettävistä ja usein varsin keinotekoisistakin teemapäivistä poiketen äitienpäivä on säilyttänyt asemansa. Siihen sisältyy myös tärkeä arvoviesti. Vaikka liike-elämä on hyödyntänyt äitienpäivän tehokkaasti kaupallisiin tarkoituksiin, äitienpäivän eetos on kestänyt yllättävän vahvana. Perheiden lisäksi se tulee esille myös seurakuntien tilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa.

Äitienpäivän eetoksella on kuitenkin myös kääntöpuoli. On rehellistä todeta, että monien äitien juhlintaa varjostaa huoli oman lapsen elämäntilanteesta ja koettu riittämättömyys kasvattajana. Eetos ei aina vastaa arjen todellisuutta. Myöskään lasten elämä ei ole välttämättä mennyt kaikessa äidin ihanteiden ja toiveiden mukaan.

Valtiotieteiden tohtori Kristiina Berg tutki väitöskirjassaan Äitiys kulttuurisina odotuksina naistenlehtien luomaa kuvaa naiseudesta ja äitiydestä. Bergin mukaan median luoma äitikuva on ristiriidassa useimpien äitien arkitodellisuuden kanssa. Erityisesti julkisuudesta tutut äidit esitetään tyypillisesti hehkeinä, kaiken jaksavina ja ehtivinä naisina, joita äitiys ei rajoita toimimasta millään elämänalueella. Todellisuus on kuitenkin toinen. Käytännössä äitiys edellyttää naiselta luopumista, sitoutumista, vaivannäköä sekä kykyä sopeutua monenlaisiin muutoksiin. Bergin mukaan äitiyteen liittyy kulttuurissamme myös valtavasti erilaisia odotuksia ja ristikkäisiä hyvän äitiyden ja naiseuden ihanteita, jotka tuovat paineita.

Äidiksi tuloon liittyvistä kysymyksistä väitellyt äitiystutkija, kasvatustieteen tohtori Eija Sevon on hänkin kiinnittänyt huomiota ristiriitaan nyky-yhteiskunnan vaatimusten ja perinteisten äitiysihanteiden välillä. Sevon puhuu äitiyden myytistä. Hänen mukaansa äitiys ajatellaan edelleen uhrautumisen ja lapsille läsnä olemisen ihanteiden kautta, vaikka äidit ja äitiyden toteutumisen olosuhteet ovat radikaalisti muuttuneet.

Äitienpäivän eetos voi olla ihanteellisuudessaan ja perhekeskeisyydessään joillekin myös kipeä kokemus. Yksinhuoltajaäidin mieltä saattavat painaa aivan omanlaisensa huolet. Moni kristitty äiti huokaisee hiljaisen esirukouksen taivaan puoleen myös äitienpäiväkahvia juodessaan.

Suomessa on entistä suurempi joukko aviopuolisoita, jotka eivät toiveistaan huolimatta ole saaneet lasta. Ja entä ne tahtomattaan yksin elävät, jotka katselevat seurakunnan perhekeskeistä juhlintaa syvää ulkopuolisuuden tunnetta kokien? Jäävätkö he kokonaan äitienpäivän eetoksen varjoon?

Perheissä ja seurakunnissa on täysi syy juhlia iloisesti äitejä. He ovat päivänsä ansainneet. On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että Jumalan perheeseen kuuluvat täysivaltaisina myös kasvatustehtävässään epäonnistuneet, lapsettomat ja sinkut. Kenenkään ei tarvitse täyttää omia tai toisten sosiaalisia ihanteita kuuluakseen Jumalan perheeseen.

Erityisesti seurakunnissa olisi syytä vaalia ajattelutapaa ja toimintakulttuuria, joka heijastaa mahdollisimman paljon Jumalan perheen eetosta. Silloin ketään ei jätetä ulkopuolelle. Jumalan perheessä tarjotaan yhteyden kokemusta ja iloa kaikille.