Kirjoittanut
Otsikko tarkoittaa, että olen hoomoilasena tai niin kuin tikka pökkelössä. Suomeksi nämä kaikki tarkoittavat, että ihmettelen suuresti.
Vuosikymmeniä sitten edesmennyt isoäitini, sanoi jostakin kummallisuudesta: ”Minä en usko, vaikka ihte näkisin!” Tuo tummuni lausahdus on noussut usein mieleeni viimeisten vuosikymmenien aikana, kun on joutunut seuraamaan kirkollista keskustelua. Sanottakoon, että kotimurteessani isoäitiä kutsutaan tummuksi ja isoisää tuoraksi tai tuaraksi.
Se, mikä ennen oli pyhää ja luovuttamatonta, ei näytä nykyisin olevan arvossa. Se, mitä pidettiin hävettävänä, vaikuttaa nyt olevan usein suuressa kunniassa.
Kirkossa on saanut opettaa, että kaikki pääsevät taivaaseen. Tämähän on jo vanha vitsi. Edelleen niin opettaneella on liperit kaulassa ja hänellä on oikeus hakea ja olla virassa. Eikö tämä käy edes oikeustajua vastaan?
Kaikenlainen junkkarointi, joka on vastoin kirkon oppia ja tunnustusta on sallittua, mutta jos haluat pitää kiinni Raamatusta ja luterilaisesta tunnustuksesta, joudut sivuraiteelle kirkossa. Virkoja ei voi enää hakea, koska ei saa vaalisijaa.
Nyt on jo ilmoittautunut muutamia pappeja, jotka kirkkokäsikirjasta huolimatta tai piispainkokouksen päätöksestä välittämättä ovat aikoneet vihkiä kaksi morsianta tai kaksi sulhasta keskenään. Tai ehkä sitten toimitaan helsinkiläisen korkean kirkonmiehen väläyksen mukaisesti, ja toinen sanoo olevansa sulhanen ja toinen morsian! En voi kuin ihmetellä! Pappisliitto on luvannut puolustaa jäseniään, joten näyttää siltä, että vaalisijat ovat taattuja. Ja jäsenpako kirkosta vain jatkuu! Miksi? Siksi, että sen koetaan olevan tuuliajolla. Elämän todellisuudessa elävä ihminen, johon kuolemakin väistämättä kuuluu, kokee ehkä, ettei saa enää varmoja vastauksia, jotka voivat tuoda Jumalan rauhan.
Ne, jotka puhuvat mitä sattuu, Raamatusta välittämättä, ovat suuria asiantuntijoita. Radio horisontissa sanottiin, että koska maa on nyt täytetty, ei avioliittoa enää tarvitse sen takia solmia. Sillä hän puolusteli piispainkokouksen päätöksen vastaisesti uudenlaisten ”avioliittojen” solmimista kirkossa. Pyrskähdimme vaimoni kanssa nauramaan, kun tuon ”viisauden” autoradiosta kuulimme. Kysymme: Missä Jumala on sanonut, että sen jälkeen kun maailmassa on niin ja niin monta miljardia ihmistä, ei avioliitolla enää ole väliä? Tunnemmeko riittävästi kirjoituksia ja Jumalan voimaa?
Jos minulle 1970-luvulla, kun Jumalan armo kirkastui, joku olisi sanonut, että tällaista tulee kirkossa olemaan, olisin sanonut, kuten rakas tummuni: ”Minä en usko, vaikka ihte näkisin.” No nyt olen nähnyt ja kuullut, enkä ole uskoa korviani. Yhtä vähän uskoi tummuni, kun hänen helluntailainen serkkunsa sanoi: ”Kun minulla on oikein henki päällä, niin minä kävelen vaikka vetten päällä.” Tummu sanoi: ”Joo, mee vain, mutta kyllä plumpsahajat.” Mikähän henki meillä nyt on Suomessa päällä, kun Jumalan ilmoituksen sanaa vierastetaan ja selitetään pois, että saataisiin miellytettyä maailmaa? Kunhan ei vain plumpsahettais umpisukkeluksiin!
Ensi vuosi on uskonpuhdistuksen juhlavuosi. Taitaa olla aiheellinen!
Hannu Kippo
