Aivouskosta

Apologetiikkaan ei käsittääkseni suhtauduta Suomessa erityisen myönteisesti. Ei myöskään kristittyjen keskuudessa. Jumalaan uskotaan mieluummin tunteen kuin järjen tasolla. Uskosta tulee kuulemma ihmisteko, jos siihen sotketaan järkiperusteita. Eikä Jumala tarvitse puolustajaa. Eikä kukaan tule uskoon argumenttien avulla. Usko on vain sokea hyppy tuntemattomaan. Kunhan vain joku kertoisi, mihin sitä hyppäisi.

Tässä on vaarana käydä, kuten eräs ruotsalainen kirkossakävijä totesi: ”Joka kerta, kun menen kirkkoon, tekee mieli ikään kuin ruuvata pääni irti ja panna se penkin alle, siellä en ole koskaan tarvinnut kristillisessä tilaisuudessa mitään kaulusnapin yläpuolella olevaa.” (Stefan Gustavssonin kirjasta Perusteltu usko)

Opiskellessani Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tarvitsin kyllä paljon kaulusnapin yläpuolella olevaa, mutta kristillinen apologetiikka jäi minulle melko tuntemattomaksi. Kurssikirjoissa oli paljon hyvää teologista sisältöä, mutta ei oikeastaan välineitä kohdata kristinuskoa vastaan osoitettua kritiikkiä. Vasta opintojeni jälkeen olen saanut oppia, että varsinkin Atlantin toisella puolella apologetiikka voi oikein hyvin ja kristillinen filosofia on kokenut renessanssin. Eikä kyse ole mistään heppoisista sepitelmistä, vaan todella korkeatasoisesta ja rehellisestä ajattelutraditiosta.

Meillä Suomessakin on onneksi merkkejä ilmapiirin muutoksesta. Kansanlähetysopiston apologia-forumiin kokoontui viime vuonna viisisataa aihepiiristä kiinnostunutta. Apologetiikan perusteoksia kristillisistä kustannusyhtiöstä ovat julkaisseet ainakin Päivä Oy (Timothy Keller, Mihin Jumalaa tarvitaan? 2011), Kuva ja Sana (Pasi Turunen, Uskon Puolesta 2011) ja Uusi Tie (William Lane Craig, Valveilla 2012). Huhtikuussa perustettiin tieteen ja uskonnon suhdetta pohtiva verkkolehti Areiopagi.fi, jonka artikkelit tarjoavat ainakin välineitä apologetiikan palvelukseen.

—–

Mihin apologetiikkaa sitten oikein tarvitaan? Amerikkalainen filosofi ja teologi William Lane Craig esittelee kirjassaan Reasonable Faith apologetiikan kolmea eri tehtävää.

Ensinnäkin, apologetiikalla voidaan vaikuttaa ympäröivään kulttuuriin niin, että evankeliumista voi tulla varteenotettava vaihtoehto syvällisesti ajattelevalle ihmiselle. Elämme länsimaissa maallistuneessa jälki-kristillisessä yhteiskunnassa, jossa evankeliumi on monille lähes yhtä vieras kuin vaikkapa idän uskontojen opit. Jotta ihmiset eivät ohittaisi evankeliumia yhtä kevyesti kuin kadulla vastaantulevaa Hare Krishna -munkkia, on tärkeää, että kristillisen uskon totuudellisuutta puolustetaan julkisesti.

Toiseksi, apologetiikalla vahvistetaan uskovia. Meidän tulee rakastaa Jumalaa paitsi ”koko sydämestä” myös ”koko ymmärryksellä” (Luuk. 10:27). Jos ihmisen älyllisiin kysymyksiin ei tarjota vastauksia, epäilykset saattavat kasvaa ylivoimaisiksi ja ihminen voi kadottaa uskon.

Kolmanneksi – ja tämä on kaikkein kriittisin kohta – apologetiikkaa voi käyttää evankeliumin kertomisen apuvälineenä. Luulen, että suurella osalla uskoon tulleista ihmisistä on jokin henkilökohtainen kriisi, joka ajaa Kristuksen luokse. Kristukseen turvaudutaan, kun mikään muu elämässä ei enää tarjoa apua ja lohtua. Mutta uskon etsiminen on monille myös älyllinen prosessi. Meidän tulee tavoittaa myös niitä, jotka haluavat selvittää, onko kristillisessä uskossa järkeä.

William Lane Craig vastaa kirjassaan niille, jotka ajattelevat, että apologetiikka on ajan tuhlausta. ”Joskus kun pidän puhetta, jossa käsittelen Jumalan olemassaolon tai Jeesuksen ylösnousemuksen todisteita, saatan päättää rukoukseen, jossa pyydetään Kristusta elämään. Kuuntelijoiden palautekortit osoittavat, että jotkut ovat antaneet elämänsä Kristukselle. Olen jopa nähnyt opiskelijoiden kääntyvän Kristuksen puoleen, kun olen puolustanut puheessani kalām kosmologista argumenttia!”