Kirjoittanut
Viime kesänä haimme perheeseemme suomenajokoiran pennun. Ensimmäisen viikon ajan nukuin koiran kanssa sen kopissa, joka on pieni huone varastorakennuksessa. Teen aina näin uuden pennun kanssa, että se leimautuisi minuun ja tottuisi uuteen kotiinsa. Kolme poikaani kilpailivat siitä, kuka pääsee isin ja terävähampaisen tyttöpennun kanssa pölyiseen koppiin nukkumaan. Olivat muuten hienoja hetkiä poikieni kanssa.
Pentu kasvoi. Vein sitä metsään haistelemaan hajuja. Useita kertoja laitoin sen tuoreelle jäniksen jäljelle, mutta petyin. Se haisteli jälkiä, mutta ei lähtenyt ajamaan. Enemmänkin sitä kiinnosti minun seurani. Muutaman kerran se törmäsi vahingossa jänikseen, mutta ajoi vain pätkän ja tuli nopeasti pois.
Jotain tapahtui koiran ollessa reilu puolivuotias. Sen päässä naksahti metsässä. Yhtäkkiä pentu ei enää pyörinytkään jaloissani, vaan sen vietit veivät sitä. Katsoin gps-paikantimesta koiran olevan muutaman sadan metrin päässä, juuri siinä tiheikössä, missä jänikset makaavat.
Sitten kuulin sydämeeni asti kaikuvan, suloisen äänen. Koira sai jäniksen ylös makuulta ja aloitti ajon kirkkaalla ja venyvällä äänellä, intohimoisesti haukkuen. Kohta haukku muuttui rytmikkääksi, moniääniseksi, oikean ajokoiran ajoksi. Hymyilin itsekseni onnellisena. Ajoa ei kestänyt pitkään, kun koira hukkasi jäljen. Mutta koira ei tullut hukalta pois, vaan etsi jäljen yhä uudelleen ja uudelleen. Kun pentu löysi todellisen ajokoiranluontonsa, se pysyi työmaallaan viisi tuntia, aina pimeään asti. Koira syttyi ajamaan. Metsästysintoinen ajokoira ajaa itsensä väsyksiin asti, vaikka kellon ympäri.
Ajokoirani tuli uskoon. Se löysi alkuperäisen ja todellisen luontonsa. Se käsitti yksinkertaisilla koiranaivoillaan, että jänikset ja niiden ajaminen on elämän tärkein asia. Syttymisestään lähtien se tahtoi yksinkertaisella, mutta järkähtämättömällä koirantahdollaan: Tahdon elää ajaen aina jänistä. Ajokoiran kohdalla tämä syttyminen tai uskoontulo on mitä luonnollisin asia. Sen eläminen todeksi ei ole väkinäistä tai hankalaa, vaan yksinkertaista ja helppoa. Ajokoira on luotu ajamaan.
Aivan kuten metsästysintoisessa ajokoirassa on kaipuu ja vietti ajamiseen, samalla tavalla jokaisessa ihmisessä on kaipuu yhteyteen Jumalan kanssa. Paavali kirjoittaa Kristuksesta, että me olemme luotuja hänen kauttaan ja häntä varten ja että hän pitää joka päivä yllä elämäämme (Kol 1:16-17) .Kun ihminen tulee uskoon tai pikemminkin, kun usko tulee ihmiseen, silloin ihminen vain palaa alkuperäiseen ja normaaliin tilaan Luojansa ja myös itsensä kanssa. Tämä unohtuu monilta tosiuskovaisilta, jotka vääntäytyvät kummallisiksi ”Jeesusfriikeiksi”.
Ilman uskoa ihminen on Jumalan vihollinen ja samalla myös oman perimmäisen itsensä vihollinen. Tässä on kysymys perisynnistä. Ilman Jumalan Pojan uskoa ihminen on kuin metsästysintoinen ajokoira kahleissa – kahlittu koira, joka ei tiedä, mikä elämän tarkoitus on. Sisimmässä on suunnaton kaipuu ja tarve tulla siksi, joka todella on, mutta ei hajuakaan siitä kuka on. Koira ei saa tehdä sitä, mitä varten se on luotu ja kärsii siksi. Se keksii erilaisia korvikkeita turhautuessaan.
Kolossalaiskirjeen alussa jatketaan siitä, miten jokaiselle kastetulle ihmiselle on lahjoitettu vapautus kahleesta (Kol 1:12-14 ja 2:9-12). Jumala on järjestänyt meille paluun elämään Kristusta varten. Kasteessamme Jeesus itse on ”sytyttänyt” meidät sydämen ympärileikkauksella. Israelin kansan jäsenet ympärileikattiin Jumalan omaisuudeksi kahdeksan päivän iässä. Kaste on uuden liiton ympärileikkaus ja siinä kristitystä tulee Kristuksen omaisuutta. Hän antaa meille siinä takaisin perisynnin tähden hukkaamamme identiteetin. Hyvä ajokoiran pennun kasvattaja ohjaa ja kaitsee kaikin keinoin pentua sen elämäntehtävään ja tarkoitukseen. Samalla tavalla Jumalan Pyhä Henki kutsuu jokaista, kasteessa Kristuksen omaksi tullutta, jokapäiväiseen uskoon. Uskon kautta me elämme todeksi ja otamme käyttöön joka päivä tätä uutta perimmäistä luontoamme. On aivan luonnollista, että elävä yhteys Kristukseen herättää meissä luonnollisen ja intoa pursuavan ilon kaikesta, mitä Hän on meille lahjoittanut. Usko on luonnollista, muu on luonnotonta.
