Kirjoittanut
Kirjoittaja on eksynyt uskonnon ja politiikan hämärille rajaseuduille.Kaikista kirjoista, joita viime vuonna tuli luettua, eniten näyttää pyörivän mielessä Tom Kraeuterin kirja ”Ihme Josta Länsi Ei Tiennyt” (Päivä 2016).
Kirja on kuvaus todennäköisesti merkittävimmästä Neuvostoliiton sisällä koetusta herätyksestä. Tapahtumat lähtivät liikkeelle Olevisten kirkosta Tallinnasta, mihin KGB pakotti kaikki Tallinnan seurakunnat kokoontumaan yhdessä, ajatuksena että seurakuntien keskinäiset riidat saisivat kristinuskon häviämään koko kaupungista. (Strategia oli tiettävästi toiminutkin muualla, mutta Tallinnassa seurakunnat päättivät lujasti tehdä sovinnon ja olla yhtä erilaisuuksistaan huolimatta.)
Herätyksen avainhenkilöt olivat aivan tavallisia tallinnalaisia: hiljaisia esirukoilijoita, pastoreita, insinöörejä, nuorisokuoron johtaja, jne. Tarinassa vilahtaa myös pari suomalaista rakennusmiestä, joilla oli oma tärkeä osansa. Kirja on erinomainen kuvaus asioista, jotka Tallinnassa ”tehtiin oikein” – unohtamatta kuitenkaan sitä, että herätys oli lopulta Jumalan suvereeni teko.
Eräs ajatus kirjasta jäi eniten mieleen.
Herätyksen voi myös missata…
Herätyskokouksia järjestettiin arki-iltoina sekä lauantaisin. Sunnuntaisin kirkossa oli perinteinen jumalanpalvelus. Havaittiin, että monet niistä, jotka kävivät sunnuntaisin kirkossa, eivät käyneet näissä vapaamuotoisemmissa kokouksissa, missä sairaita parani ja joihin lappasi porukkaa junilla ja lentokoneilla Itä-Siperiasta ja Ukrainasta asti niin, että kirkon ulkopuolella olevat jonot saivat viranomaiset hermostumaan.
Oli siis mahdollista elää Tallinnassa, olla seurakunnan aktiivijäsen ja samalla autuaallisen tietämätön ja välinpitämätön koko herätyksestä!
Entä näemmekö, mitä Jumala on juuri nyt tekemässä Suomessa?
Kuten liikkeiden ja herätysten syntyä tutkinut Steve Addison toteaa, uudet liikkeet ja liikehdinnät alkavat lähes aina jostain marginaaleista. Sieltä Jumala ne nostaa – ja ”that’s where we’ll need to be!”
Älä nuku herätyksen ohi!
Historiankirjoihin tullaan kirjoittamaan, että Suomessa oli herätystä myös 2010-luvulla.
Huomasitko?
Myönnän, emme ole tainneet vielä nähdä suuria ”herätyksiä” Suomi 100 -juhlavuoden tiimoilta, hienoista kampanjoista huolimatta. Toisaalta ainakin rukousta Suomessa lienee enemmän kuin pitkään aikaan.
Mutta näemme herätystä siellä, missä kaikkein hartaimmin ehkä olemme sitä toivoneet näkevämme, eli keskuuteemme tulleiden maahanmuuttajien parissa.
Avaa silmäsi sille, mitä Jumala tekee ja iloitaan yhdessä!
Kyynelin kylvetty, iloiten leikataan
Istuin viime talvena kahvipöydässä muutaman Lähi-Idästä tulleen turvapaikanhakijan kanssa. Kun useampi heistä sanoi suoraan että, ”minä olin aivan niinkuin Paavali, kunnes Jumala avasi silmäni”, ei voi olla uskomatta.
Suomalaiset ovat kylväneet hyvää siementä moneen maahan kyynelinkin, oman elämänsä likoon laittaen. Viime vuodet ovat olleet riemun aikaa.
Joissain seurakunnissa on jo tunnistettu, että kaikkien muiden työmuotojen hiipuessa maahanmuutajatyö vetää aina vaan enemmän ja enemmän väkeä. Jaksammeko vielä jatkaa työn tukemista, vaikka uutuudenviehätys häviääkin?
Herätys oli ja meni – työ jatkuu
Palataan vielä hetkeksi Tallinnaan. Herätyksen ”kuumimman vaiheen” alkamisesta tulee kohta 40 vuotta ja päättymisestäkin on jo vuosia vierinyt noin 35. Neuvostoliittoa ei ole ollut enää aikoihin ja Virossa talous kasvaa. Missä ovat liikehdinnässä avainasemassa olleet nyt?
Kun kirjan julkistamistilaisuutta vuosi sitten järjestettiin, herätyksen kenties näkyvimpänä johtohahmona toiminut, nyt jo yli 80-vuotias Rein Uuemõis oli estynyt tulemasta Suomeen. Hänellä oli kiire alfa-kurssin järjestelyissä!
Työ jatkuu. Elämä jatkuu. Tallinnalaiset uskovat, että Jumala on luvannut vielä uuden elämän kaupunkiinsa.
Tapio Luoma-aho
Kuva: Erik-Jan Leusink on Unsplash.com
