Kirjoittanut
Ajatellaanpa, että ehdottomana ja oikeana fundamentalismin määrittäjänä toimii suomalainen lehdistö. Eri puolilla maailmaa pitää tehdä kovin erilaisia juttuja saadakseen fundamentalistin leiman otsaansa. Jos asuisin Lähi-idässä ei kärjekkäiden mielipiteiden esittämisestä olisi vielä mitään hyötyä. Ei riittäisi, että edustaa uskontoa, jossa naisen asema ja arvo on huonompi kuin miehen. Ei riittäisi, että riehuu mielenosoituksessa huutaen ja kylttejä heiluttaen. Pitäisi tehdä jotain kovempaa. Vasta sitten Suomessa kirjoitettaisiin fundamentalisteista kun tekisin terrori-iskun tai räjäyttäisi itsensä.
Vähän helpompi olisi saada leima otsaansa maailman 1,2 miljardin katolilaisen joukossa. Siitä ei kirjoiteta, jos edustaa Raamatun seksuaalikäsitystä tai perinteistä käsitystä pappeudesta. Abortista puhuminen syntinä ei sekään vielä auttaisi. Todennäköisesti liittyminen johonkin katolisen kirkon tuntemattomampaan veljeskuntaan saattaisi antaa F-leiman.
Onneksi meillä on oma pieni Suomemme, jossa fundamentalisti leimasinta käytetään sukkelasti. F-osasto kutsuu, jos sanot että et kannata samaa sukupuolta olevien avioliittoa tai naispappeutta, jos kuulut johonkin Raamatulle uskolliseen herätysliikkeeseen, jopa jos kuuntelet Radio Deitä tai tykkäät Seurakuntalainen.fi- sivustosta. Suomessa keskustelu hengellisistä asioista on yksinkertaistunut siten, että lähes kaikki nykyisestä valtavirrasta poikkeava perinteinen raamatullinen kristillisyys saa nopeasti fundamentalismi- leiman. Jos Paavi muuttaisi Suomeen (Mitä hän tuskin haluaa heti tehdä!), hänet olisi heti lennätetty suoraan F-osastolle.
Suurena ongelmana on se, että iso osa F-sanaa käyttävistä ihmisistä ei taida tietää mitä se tarkoittaa. Kun islamilainen terrorijärjestö on räjäyttänyt pommin Baghdadissa vedoten koraaniin, heistä käytetään sanaa fundamentalisti ja äärimuslimi. Sama toistui kun Anders Behring Breivik teki hirvittävän teon Norjassa. Häntä kuvailtiin täysin samoilla käsitteillä, kuin suomalaisia herätyskristittyjä – fundamentalisti ja äärikristitty.
Fundamentum on latinaa ja tarkoittaa perustusta. Fundamentalismi-sanan juuret ulottuvat 1900-luvun alkuun. Vuonna 1909 julkaistiin yhdysvalloissa ensimmäinen osa kirjasarjasta nimeltä ”The Fundamentals”. Siinä käsiteltiin kristinuskon perusteita: Raamatun inspiraatiota, Jeesuksen jumaluutta, neitseestäsyntymistä, yliluonnollisia ihmeitä, sovitustyötä, ruumiin ylösnousemusta, Jeesuksen paluuta, syntiä, uskon kautta pelastumista, uudestisyntymistä, rukouksen voimaa ja evankelioimisen velvollisuutta. Kirja kirjoitettiin Rooman kirkkoa, darvinismia, historiallis-kriittistä raamatuntulkintaa, mormonismia, spiritismiä ja Jehovan todistajia vastaan. Näiden katsottiin vastustavan uskon ”perustuksia”.
Eräs baptistilehti(Watchman-Examiner) lanseerasi sitten termin fundamentalisti, tarkoittaen sillä kaikkia amerikkalaisia evankelikaaleja, jotka taistelevat uskon perusteiden puolesta. Sana fundamentalisti tarkoittaa siis yhdysvalloissa 1900-luvun alusta asti ollutta ”vapaiden suuntien” raamatullista kristillisyyttä.
Tämä alkuperäinen F-sana on sitten siirtynyt tarkoittamaan tiukasti koraaniin pitäytyviä muslimeita. F-sanaa on käytetty myöskin tiukasti kirkkolakiin ja hallintoon sitoutuneista. Tällöin perustus ei ole pyhä kirja vaan asiakirjat ja dokumentit. Oikeastaan kaikki jonkun ideologian tai uskonnon edustajat ansaitsisivat nimen fundamentalisti, koska täytyyhän uskolla ja ideologialla olla perustus.
Fundamentalismi tarkoittaa nykyään käytännössä haukkumasanaa tai pilkkanimeä. Yhdellä sanalla saadaan joku ryhmä näyttämään kiihkomieliseltä ja älyllisesti yksinkertaiselta. Mielikuvaan kuuluu myös taantumus, epätasa-arvo ja lahkolaisuus. Wikipediakin määrittelee fundamentalistit seuraavalla tavalla aika ikäviksi tyypeiksi:
1. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät valvomaan toistensa julkista käyttäytymistä.
2. Fundamentalistiset ryhmät pyrkivät rankaisemaan uskonnollisten normien rikkomista näyttävästi ja julkisesti.
3. Fundamentalistinen väkivalta on pääosin suunnattu saman kulttuurisen yhteisön jäseniä, ei ulkopuolisia vastaan.
4. Fundamentalistien pääasiallisena hyökkäyksen kohteena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto. (Boyer, Pascal: Ja ihminen loi jumalat, s. 334-335. Helsinki: WSOY, 2007.)
Kutsumalla toista fundamentalistiksi ihminen kuitenkin asettaa itsensä oikeassa olemisen korokkeelle ja samalla lyö kovasti eri tavalla ajattelevaa. Ajatuskulku on: ”Minä olen niin fiksu ja suvaitsevainen, että minulla on valta määritellä millainen sinä olet vaikken minä tunne sinua.”
Mikä siis neuvoksi? Ensinnäkin F-sanaa ei kannattaisi käyttää. Se on värittynyt pilalle. Olisi totuudellisempaa ja kohteliaampaa puhua vaikkapa Raamatullisesta kristillisyydestä. Konservatiivi-sana voisi sopia aika hyvin tietyissä tilanteissa. Yksinkertaisesti riittäisi, että ottaisimme riittävän hyvin selvää toisten ajattelusta ja sitten vain totuudenmukaisesti kuvaisimme heitä.
Opin eräältä ystävältäni tavan suhtautua F-leimaan. Jos minulle sanotaan: ”Sinä olet fundamentalisti.”(Juuri näin minullekin monta kertaa on sanottu !) Vastaan: ”Ei, olen luterilainen, sitoudun siihen, mitä luterilainen tunnustus asiasta sanoo.” Silloin on välittömästi takanani 2000-vuotta perspektiiviä. Oikeastaan tämä F-keskustelu kutsuu jokaista kristittyä etsimään oman kirkkonsa tunnustuksesta ja uskosta juuren ja perustuksen, johon sitten tietoisesti sitoutuu. Jos kaikki luterilaiset olisivat oikeasti luterilaisia, ortodoksit todella ortodokseja, helluntailaiset helluntailaisia jne, silloin erilaiset leimaavat pilkkakäsitteet eivät ehkä saisi niin paljon alaa.
