Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaOsallistuin viime viikonloppuna GLS-tapahtumaan Helsingissä. Global Leadership Summit on yhteiskristillinen, kansainvälinen johtajuuskoulutus, joka kokoaa kristittyjä ympäri maailman kasvamaan johtajuudessa varsinkin seurakunnissa.
Vuosittainen kaksipäiväinen konferenssi tarjoaa videoiden välityksellä innostavaa opetusta maailmankuuluilta kristityiltä johtajilta. Suomessa tapahtuma on järjestetty jo vuodesta 2006 asti, mutta valitettavasti siellä on käynyt vähän luterilaisen kirkon työntekijöitä. Tämä on sääli, sillä tarjolla oli hyviä vinkkejä kirkonkin ongelmiin.
Koska itsekin olen hiippakunta- ja kirkkovaltuutettuna kirkon edustaja, kuuntelin puheita miettien mitä meidän kirkkomme voisi huippujohtajien oivalluksista oppia. GLS:n ja megaseurakunta Willow Creek Community Churchin perustaja Bill Hybels puhui perusasioista. Hybelsin tavoin olen huomannut omassa elämässäni, että parhaat ahaa-elämykseni perustuvat Raamatun antamiin elämänohjeisiin.
Bill Hybels muistutti mieliin Jeesuksen kertomuksen kylväjistä. Hyblesin numeerinen havainto oli, että vertauksessa 75 prosenttia kylvetyistä siemenistä menee huonoon maaperään. Vain prosenttia osuu hyvään maahan, josta saadaan satoa.
Jos viestinnässä saisimme näinkin hyvät tulokset, olisi se ihme. Oivallus opetuksesta oli kuitenkin se, että jos haluamme lisää jäseniä – mihin tahansa yhteisöön – niin meidän pitää kylvää, kylvää ja kylvää. Mitä se tarkoittaisi tämän päivän Suomessa? Kertoisimme toiminnasta ja evankeliumista lukuisilla eri tavoilla ja välineillä. Millainen yhteys lienee sillä, että Helsingin luterilaisissa seurakunnissa, joissa on monella tavalla luovuttu evankelioimisesta, on myös menetetty eniten kirkon jäseniä?
Tällä hetkellä kirkosta eroaa myös niin sanottuja aktiiviseurakuntalaisia, sillä niissä seurakunnissa, joissa liberaaleilla on enemmistö, halutaan lopettaa yhteistyö konservatiivien tukemien liikkeiden kanssa. Oi jospa kirkon johtajat olisivat kuunnelleet Yhdysvaltain entisen ulkoministerin, Stanfordin yliopiston valtiotieteiden professorin Condoleezza Ricen puhetta demokratiasta.
Demokratian vahvuus mitataan sen heikoimman lenkin vahvuudella. Vahva demokratia antaa tilaa, kuuntelee ja tukee sen heikoimpia jäseniä. Ketkä ovat tänä päivänä kirkon heikoimpia jäseniä? Riippuu varmaankin seurakunnasta. Pääkaupunkiseudulla ei 140 vuotta kirkossa toimineelle herätysliikkeelle, SLEYlle, anneta tiloja jumalanpalvelusten järjestämiseen. Jossain muualla ei hyväksytä seksuaalisten vähemmistöjen sateenkaarimessuja.
Kirkon uskonsodassa on kyse Raamatun ja kirkon tunnustuskirjojen merkityksen erilaisesta tulkinnasta. Tämän ristiriidan ratkaisemiseen kirkon johtajat olisivat GLS:ssä saaneet ajattelemisen aihetta Harvardin rauhanneuvotteluohjelman toiselta perustajalta William L. Urylta, joka on 30 vuoden aikana ratkonut konflikteja yritysfuusioista Lähi-idän etnisiin sotiin. Suoraan lainaten hänen opetustaan neuvottelutaidoista: ”Erota toisistaan ihmiset ja ongelmat, keskity tarpeisiin – älä asemiin, kehitä useita ratkaisuvaihtoehtoja, käytä objektiivisia periaatteita ja reilua prosessia.”
Raamatun tulkinta ei luterilaisessa kirkossa koskaan saisi olla kysymys, joka ratkaistaan vain enemmistön päätöksillä. On olemassa tietyt luterilaisen opin raamit. Mutta jos toiset uskovat niin kuin kirkossa on opetettu satoja vuosia ja toiset niin kuin enemmistö haluaa luterilaista oppia muuttaa, jotta se kohtaisi paremmin yhteiskunnan eettisiä arvoja, niin näillä molemmilla pitäisi reiluuden nimessä olla tilaa tämän päivän kirkossa.
Kirkon uskonsodan molemmat osapuolet ottavat taistelun liian henkilökohtaisesti, vaikka pitäisi ottaa askel taaksepäin ja laajentaa näkökulmaa hyppäämällä välillä toisen asemaan. Konfliktia ei ratkaista selvittämällä, kuka on oikeassa. Sen sijaan tulisi selvittää, mikä olisi paras luova vaihtoehto yhteiselolle, jonka molemmat osapuolet pystyisivät hyväksymään.
