Kirjoittanut
Kirjoitin arkeologian väärinkäytöstä. Jotkut kysyivät, mikä järkeä on kertoa erilaisista huuhaa-teoriosta, kun arkeologia on tärkeä Raamatun tutkimuksen ala oikein käytettynä. Tarkoitukseni oli sanoa, että näennäistieteellisellä Raamatun puolustamisella tehdään uskon asioille enemmän haittaa kuin hyötyä. Raamattuhan ei ylipäätään tarvitse mitään puolustamista. Jumalan sana toimii ilman minkäänlaista uskonasioiden älyllistä perustelemista. Mutta ihmismieli, erityisesti länsimaisen ihmisen, saattaa joskus tarvita.
Yksi ystäväni kertoi facebookin keskusteluketjussa oman kokemuksensa. Hän oli innostunut valtavasti takavuosina kerrotusta Nooan arkki -löydöstä ja kertonut siitä innoissaan monille. Hän ajatteli tietenkin näin edistävänsä Raamatun asiaa. Hänen puheilleen hiukan hymyiltiin. Se ei sinänsä olisi haitannut, mutta kun myöhemmin osoittautui, että kyseinen löytö on pelkkä muodostelma kalliossa vailla minkäänlaista kunnollista näyttöä arkista, niin tuo intoilu joutui hiukan huonoon valoon. Se ei palvellut Raamatun puolustamista, vaan antoi pikemmin kuvan helposti höynäytettävistä uskovaisista, jotka uskovat mitä tahansa, minkä ajattelevat puolustavan heidän uskoaan.
Kuuntelin äskettäin ympäristönmuutoksen professorin, Atte Korholan, luentoa Israelin geologiasta, ilmastosta ja maantieteestä. Se oli loistava kristityn tiedemiehen puheenvuoro, jossa kuulijalle ei jäänyt epäilyksen häivääkään, etteikö asiantuntija olisi ollut äänessä. Kuulimme esimerkiksi Jordaninlaakson ja Kuolleenmeren syntyhistorian viidentoista miljoonan vuoden takaa. Esitys oli puhtaasti tieteellinen, mutta samalla siitä heijastui luottamus Raamatun ilmoitukseen, jossa on jopa nähtävissä viitteitä samoista Kuolleenmeren vedenpinnan vaihteluista kuin mitä geologia osoittaa.
Arkeologian aihepiiristä olen varmaan itse pitänyt elämäni aikana satoja tai tuhansia tunteja luentoja ja kirjoittanut useita kirjoja. Minua edelleen kiehtoo Raamatun taustamaailman pohtiminen. Koska Jumalan ilmoitus ankkuroituu todelliseen ihmiskunnan historiaan, niin näitä yhtymäkohtia on kiinnostava tutkia, vaikka – kuten sanoin – usko Jeesukseen ei ole näistä mitenkään riippuvainen.
Minua puhuttelee esimerkiksi havainto, että monet maailmanhistorian suuret nimet esiintyvät Pyhän kirjan lehdillä, joko nimeltä mainittuna tai aivan ohi mennen. Tällaisia ovat mm. Egyptin faraot Ramses II ja Sisak, Assyrian hallitsijat Tiglat-Pileser ja Sanherib, Babylonian Nebukadnessar, Persian suurvallan luoja Kyyros I, kreikkalainen suuri sotapäällikkö ja yksi maailman mahtavimmista hallitsijoista, Aleksanteri Suuri, Rooman keisarikunnan suurimpia nimi, Gaius Julius Caesarin ottopoika, Gaius Octavius eli keisari Augustus. Kaikki nämä esiintyvät Raamatussa, mutta huomatkaa: sivuroolissa! He ovat vain näyttämön kulisseissa, sillä päähenkilö on joku toinen. Hän joka syntyi betlehemiläisessä tallissa, mutta josta koko maailma laskee tänään ajanlaskunsa.
Kun Assyrian suurvalta vuonna 701 ennen Kristusta pyyhki Lähi-idän yli ja murskasi edestään kaikki pikkuvaltiot kuin tulitikkurasiat, niin Jerusalemin kaupungissa elettiin kauhun hetkiä. Muut Juudan kaupungit olivat jo tuhoutuneet. Kuningas Hiskia lähetti esirukouspyynnön profeetta Jesajalle ja sai tältä uskomattoman viestin: Assyria ei tule tuhoamaan Jerusalemia. Raamattu kertoo Jesajan kirjan luvun 37 lopussa, miten Herra pelasti kansansa. Arkeologia todistaa tästä historiallisesta rukousvastauksesta. Miten, kerron siitä tarkemmin lähiaikoina julkaisemassani youtube-videossa.
