Kirjoittanut
”Kun ajattelen kaikkea ulkopuolelle työntämistä ja kohtelua, johon olemme vuosikymmenien mittaan kirkkona ja yhteiskuntana syyllistyneet seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ja miten edelleen niin tapahtuu, minusta tässä on anteeksipyynnön paikka. Selittelemättä ja kiertelemättä.”
Ulkopuolelle työntämistä ja huonoa kohtelua ei tule hyväksyä. Ei kenenkään kohdalla. Ei seksuaalivähemmistöjen, ei esimerkiksi niin sanottujen vanhoilliskristittyjen, naispappeihin kriittisesti suhtautuvien, perinteistä avioliittokäsitystä varjelevien, tiettyjen lähetysjärjestöjen kohdalla. Jos niin on tehty, sitä tulee pyytää anteeksi. Kaikilta.
Nyt jäi arkkipiispalta perustelematta, miksi ainoastaan sukupuolivähemmistöt ovat anteeksipyynnön kohteina tai arvoisina. Perustelematta ja avaamatta jäi myös, miten kirkko kollektiivina on syyllistynyt sukupuolivähemmistöjen ulkopuolelle työntämiseen ja huonoon kohteluun.
Yksittäisiä ja yksilöiden tekemiä virheitä löytyy varmasti, ja niitä ei tarvitse eikä voi puolustaa. Olen kuitenkin puolen vuosisadan aikana tavannut aika paljon eri tavalla ajattelevia ihmisiä kirkossamme. Uskaltaisin väittää, että kaikki sanovat ”aamen” toteamukselle, että olemme kaikki Jumalan rakastamia ja tasavertaisia hänen silmissään. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että olemme syntisiä, että Jeesus Kristus on kuollut meidän kaikkien puolesta ja niin sovittanut syntimme. Samat ihmiset ovat perustellusti sanoneet – ja sanovat – ei homoseksuaalisille suhteille ja niin sanotulle sukupuolineutraalille avioliittolaille.
Auki jää myös, puhuuko arkkipiispa henkilöistä tai teoista. Kun arkkipiispa käyttää puheenvuoroa näin tärkeässä asiassa on kaikilla oikeus odottaa ja vaatia selkeää puhetta. Jotta voisimme arvioida käytettyä puheenvuoroa, meidän pitäisi saada konkreettisia näyttöjä siitä, miten on toimittu väärin ja miten tulisi toimia. Ketkä ovat he, jotka nyt työntävät ulkopuolelle ja jotka kohtelevat kanssaihmisiään huonosti? Yleisluontoista filosofointia ja hämäriä viittauksia kirkon pahoihin tekoihin ei riitä.
Epäselväksi jää myös, peräänkuuluttaako arkkipiispa jälkiviisauteen perustuvaa anteeksipyyntöä historiallisia, toisenlaisessa ajassa ja toisenlaisten tietojen ja uskomusten varassa tehtyjä vääryyksiä? Vaan katsooko hän, että tässä ja nyt on joku valuvika, jota pitää pyyttä anteeksi?
Epäilen, että arkkipiispa loppujen lopuksi kritisoi sitoutumista Raamattuun ja tunnustuskirjoihin ja niiden sanomaan niin miehen ja naisen välisestä suhteesta kuin samaa sukupuolta olevien suhteestakin. Hän ottaa näiltä osin etäisyyttä kirkon sanomaan ja linjauksiin. Jos näin on, tarkoittaa se, että arkkipiispa on eri linjoilla kuin se kirkko, joka on uskottu hänelle johdettavakseen.
Toivon, että olen väärässä, mutta arkkipiispan esittämä toivomus (ainakin Hbl 15.7), että kirkko ei pureutuisi kiinni käsitykseensä avioliitosta vahvistaa mielestäni edellä esitettyjä arviointeja.
Tämä arkkipiispan puheenvuoro osoittaa, että kirkon tilanne on enemmän kuin vakava. Se on kriittinen. Raamattu todistaa vahvasti että ”jos valtakunta jakautuu ja taistelee itseään vastaan, se ei voi kestää, eikä myöskään perhe kestä, jos sitä repivät riidat”.
Arkkipiispa Kari Mäkisen puheenvuoro löytyy kokonaisuudessaan tästä linkistä.
