Arvot kovenevat, myös kristittyjen – pitääkö olla huolissaan?

Asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat koventuneet lyhyessä ajassa. Oulun järkyttävien tapausten siivittämänä huolestuttava muukalaisviha on alkanut nostaa päätään. Ja valitettavasti se saattaa kohdistua kaikkiin, jotka näyttävät ulkomaalaisilta. Eduskuntavaaleissa Helsingissä ehdolla ollut Daniel Rahman kertoi vaalien jälkeisessä Facebook-päivityksessään, että kampanjan aikana hän sai kuulla siitä, kuinka hänen pitäisi palata sinne, mistä hän on tullutkin. Suomessa kasvaneen miehen isä on syntyjään egyptiläinen ja äiti suomalainen.

Hiljattain uutisoitiin, että Turun terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä puukotusiskuista tuomitun miehen oikeudenkäyntikulut ja korvaukset lankeavat pääosin veronmaksajien maksettavaksi. Uutista jaettiin sosiaalisessa mediassa ja monet kommentoivat ahkerasti. Useassa kommentissa todettiin, että poliisin olisi pitänyt ampua syyllinen. Näin olisi vältytty korkeilta oikeudenkäyntikuluilta.

Perussuomalaisten ennätysmäinen kannatuksen kasvu lyhyessä ajassa kertonee osaltaan asenteiden kovenemisesta. Puolueen maahanmuuttovastainen retoriikka sai kannatusta kansan syvistä riveistä.

Kun Oulun tapahtumia kauhisteltiin sosiaalisessa mediassa, niin monien kristittyjenkin äänenpainot maahanmuuttajia kohtaan yleisestikin saivat lähes vihamielisiä sävyjä. Jotkut ilmoittautuivat jopa kuolemantuomion kannattajiksi. Teot olivat raakoja ja ihan aiheellista on ollut keskustella julkisuudessa siitä, ovatko rangaistukset seksuaalirikoksista liian lieviä. Tekijä voi päästä teon rangaistavuuteen nähden liian kevyellä tuomiolla, kun taas uhrille lankeaa elinkautinen trauma.

Kannatan oikeusvaltiota, jossa oikeuslaitos punnitsee rangaistuksien pituudet. Tehtävä ei ole helppo. Omat tunteet tai traumat eivät saisi ohjata päätöksentekoa. On huolella arvioitava tapausta eri kanteilta. Toisinaan arvioinneissa voidaan epäonnistua tai ei nähdä teon rangaistavuutta riittävästi. Mielestäni on oikein, että esimerkiksi seksuaalirikosten rangaistuksia kiristetään. Uhrin näkökulma on otettava riittävästi huomioon.

Toisaalta yksi näkökulma, josta oikeastaan ei saisi edes puhua, on uhrin osuus tapahtuneeseen rikokseen. Nuori tyttö, joka on epävarma itsestään ja haluaa testata viehätysvoimaansa, saattaa käyttäytyä tai pukeutua tavalla, jonka toinen tulkitsee kutsuksi tai luvaksi käydä käsiksi. Avoin flirttailu johtaa kulttuurien törmäykseen. Toiseen ihmiseen ei tietenkään saa koskea ilman lupaa ja se on ehdottoman rangaistava teko, jos niin tekee. Silti olisi hyvä myös keskustella siitä, kuinka esimerkiksi arabikulttuurista tulevien miesten kanssa tulisi toimia. Varoituksen sana on paikallaan. On kulttuureja, joissa pelkästään se, että nainen katsoo miestä silmiin, on tälle viesti, että olen käytettävissä. Toisaalta maahanmuuttajilta tulee edellyttää uuden kotimaansa arvojen ymmärtämistä ja niiden mukaan toimimista. Eikä lakia saa rikkoa.  

Oikeuden jakaminen sosiaalisessa mediassa saa helposti liian suuret mittasuhteet. Kovaan ääneen tuomitaan, vihataan ja perään kuulutetaan tuntuvaa rangaistusta. Kovia keskusteluja seuratessani mieleen on noussut Jaakobin kirjeen kohta: “Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo.”

Viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala haluaa. Pöyristyttävintä on se, että jotkut kristityt ilmaisevat kannattavansa kuolemantuomiota. Kuinka ihmeessä? Eikä viides käsky ole enää voimassa? Onko ihmisen asia päättää toisen ihmisen elämän päättämisestä? Ei ole. On myös paljon esimerkkejä siitä, kuinka rankkojakin tehneen rikollisen elämä voi muuttua, kun usko saa sijaa sydämessä. Sellaiseen muutokseen ei tarjoutuisi tilaisuutta, jos paatuneet rikolliset hoideltaisiin päiviltä rangaistukseksi rikoksista.