Kirjoittanut
Näin juoksulenkilläni useita hanhiparvia lentämässä komeassa aurassa pääni yli. Olivat lähdössä etelään. Vuosi sitten oikein puistatti katsella noita pitkän matkan muuttajia. Olivat menossa sinne, mistä me juuri tulimme. Meillä meni koko päivä suihkumoottorilla varustetulla lentokoneella, noilla on vain pienet siipensä ja toinen toisensa. Ne vaihtavat vetäjää sopivin väliajoin ja asettuvat sellaiseen muodostelmaan, jossa ilmanvastus on mahdollisimman pieni.
Kuka niistä mahtaa tuntea reitin? Kuka keksi sopivan lähtöpäivän? Kuka kertoo, milloin kaarretaan oikealle ja milloin vasemmalle? Kuka korjaa suunnan, kun tuulet painavat pois oikealta väylältä? Kuka päättää, milloin huilataan ja kuka sanoo, mihin tänä vuonna parkkeerataan Suomen talven ajaksi? Entä kuka kertoo muutaman kuukauden kuluttua, että Suomessa alkaa lumi sulaa?
Maailmassa on paljon ihmeellisiä asioita. Maailman pisimmän yhtämittaisen muuttomatkan, jopa syömättä, tekee kuulemma Punakuiri, joka lentää Alaskasta Uuteen Seelantiin noin 11 000 kilometrin matkan. Suomalainen luhtakerttunenkin lentää melkein 10 000 kilometriä ja vaikka yksi muuttomatka kestää 2-3 kuukautta, tuo pikkuinen lintu voi käydä Afrikassa kuusikin kertaa elämänsä aikana.
Lintujen muuttoporukan suunnanvaihto perustuu jonkinlaiseen kollektiiviseen tietoon. Sellainen on muurahaisillakin. Kullakin on oma yksilöity tehtävänsä pesässä, mutta kun olosuhteet muuttuvat, tehtävät automaattisesti vaihtuvat, vaikka kukaan ei kerro kenellekään uusia suunnitelmia. Tutkijat ovat verranneet näitä ilmiöitä ihmisen aivoihin, joissa yksittäinen neutroni voi tehdä vain hyvin yksinkertaisia asioita, mutta yhdessä ne muodostavat koko aivojen ajatteluprosessin.
Kristitylle tällaiset seikat kertovat Jumalan ihmeellisestä luomistyöstä. Ateisti puhuu luonnonlaeista. Me voimme kysyä, kuka ne on luonut. Tiede pystyy nykyään selittämään valtavan paljon sellaista, jota aikaisemmin ei kyetty ymmärtämään. Niinpä jotkut ovat arvelleet, että pikku hiljaa voidaan todeta Jumalan olemassaolo tarpeettomaksi, kun tiede ennen pitkää vastaa kaikkiin kysymyksiin.
Tässä on yksi ajatusvirhe, jonka syntymiseen me kristityt olemme saattaneet tahtomattamme myös vaikuttaa. Jos todistamme Jumalan olemassaolon sillä, mitä emme vielä ymmärrä, niin ymmärryksemme lisääntyessä Jumalan reviiri pienenee. Juuri näin minä olin tekemäisilläni tämän jutun alkuosassa. En kuitenkaan sanonut, että lintujen uskomaton kyky löytää perille on todistus Jumalan olemassaolosta. Sanoin vain, että luonnon suuruus puhuu suuresta Jumalasta ja sen käsittämättömyys meitä ihmeellisemmästä Luojasta. Mutta vaikka keksisimme lopullisen tieteellisen selityksen linnuille ja aivojemme käyttäytymiselle, Jumala ei tulisi yhtään tarpeettomammaksi. Mehän tutkisimme koko ajan vain Jumalan maailmaa.
Jos siis sijoitamme Jumalan vain niihin asioihin, joita emme vielä käsitä, teemme Jumalasta eräänlaisen ”aukkojen Jumalan”. Tällainen Jumala on liian helppo pelata pois tiedemaailman pelikentältä, vaikka toistaiseksi meillä kyllä riittää suunnattomasti asioita, joihin tutkimuksen keinoin ei ylletä. Jo kauan sitten kristityt ovat puhuneet siitä, että meillä on Jumalalta kaksi kirjaa, luonnon kirja ja Jumalan Sanan kirja. Molemmissa hän ilmoittaa itsensä. Edellistä voidaan kutsua yleiseksi ilmoitukseksi ja jälkimmäistä erityiseksi ilmoitukseksi. Periaatteessa ne eivät voi olla ristiriidassa keskenään, koska niillä on sama tekijä ja ne puhuvat samaa kieltä. Niinpä tieteellinen avaruustutkimus tai maapallon historian ja ihmiskunnan historian tutkiminen eivät ole mikään uhka kristinuskolle vaan päinvastoin: juuri niiden avulla pääsemme yhä paremmin ihmettelemään Jumalan suuruutta ja hänen ihmeellisiä luomistekojaan.
”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” Ps. 8:4-5.
