Kirjoittanut
Aikamme edistysuskoinen ajattelu kiinnittää mielellään huomiota siihen kärsimykseen, mikä on seurausta kristillisten yhteiskuntien epäoikeudenmukaisuuksista. Tavanomaisia esimerkkejä ovat ristiretket, inkvisitio ja noitavainot. Tausta-ajatuksena on, että parempi aikakausi koittaa, kun kristinuskosta luovutaan.
Oikea vertailukohde
Filosofi Peter van Inwagenin (1994: 56) mielestä asioiden tasapuolinen tarkastelu edellyttää kuitenkin sitä, että kiistan molempia osapuolia arvioidaan samoilla kriteereillä. Ei ole perusteltua verrata maallistuneen ajattelun ihanteita kristillisten kulttuurien reaalitodellisuuteen. Molempien yhteiskuntien reaalitodellisuutta pitäisi verrata keskenään.
Jos haluamme nähdä maallistuneen ajattelun yhteiskunnalliset hedelmät puhtaassa muodossaan, meidän on katsottava niiden ihmisten historialliseen panokseen, jotka ovat tietoisesti ja ratkaisevasti erottautuneet kristillisestä perinteestä ja perustaneet poliittisen toimintansa pelkästään maallistuneeseen ihmiskäsitykseen. Robespierre ja Lenin ovat tässä suhteessa selkeitä esimerkkejä.
Kristillisen ihmiskäsityksen varaan rakentuvien yhteiskuntien ihmisoikeusrikkomuksia tulisi verrata maallistuneen ihmiskäsityksen varaan rakentuvien yhteiskunnallisten liikkeiden vastaaviin kauhutekoihin kuten vuoden 1790 Ranskan vallankumouksen terroriin, vuoden 1930 stalinistiseen terroriin, Maon Kiinan yhteiskuntakokeiluihin ja Pol Potin toteuttamiin massamurhiin. Nämä viimemainitut aiheuttivat tuhat kertaa useampia kuolemia ja verrattoman paljon enemmän kärsimystä kuin kaikki Euroopan historian pogromit ja uskonnolliset sodat yhteensä.
Tämä näkökohta torjutaan usein vetoamalla siihen, että maallistunut länsimainen ajattelu eroaa olennaisesti kommunistisesta. Kommunistisen yhteiskunnan ihmiskäsityksessä ja sen mukaisessa itseymmärryksessä on kuitenkin monia yhtäläisyyksiä länsimaisen maallistuneen ihmisen itseymmärryksen kanssa. Molempia luonnehtii usko ihmisen hyvyyteen ja usko siihen, että ihmiskunta kehittyy, kun kristinuskosta luovutaan. Molemmat rakentavat materialistisen ihmiskäsityksen varaan, jonka pohjalta voi olla vaikea perimmältään tehdä eroa ihmisten ja eläinten välille.
Pahuuden ongelma
Ihmisten pahuus vaikuttaa riippumatta siitä, mitä maailmankatsomusta he tunnustavat. Maailmankatsomuksilla ja uskonnoilla on kuitenkin suuri ero sen osalta, miten hyvin ne pystyvät rajoittamaan ihmisen pahuutta. Kristinusko ei ole pystynyt poistamaan pahuutta yhteiskunnasta, mutta se on pystynyt rajoittamaan sitä dramaattisesti. Ateismin voima näyttää tässä suhteessa yllättävän heikolta.
Ranskan vallankumouksessa ihminen pyrki vapautumaan kristinuskon vaikutuksesta ja maallistuneen maailmankuvan vapauttamana hän myös sortui uudenlaisiin kauheuksiin paremman maailman luomiseksi. Tämä uudenlainen kauheus pääsi koko voimassaan vauhtiin Leninin johtaman vallankumouksen myötä.
Bolševikit toteuttivat yhteiskuntakokeensa ylipursuavan optimismin valtaamina. Käytännössä he saivat aikaan enemmän tuhoa kuin mikään aikaisempi hallinto. Jopa tsaarinvallan vannoutunut vastustaja Maxim Gorki puhui lopulta Leninistä ”julmaa koetta” tekevänä teoreetikkona, elämälle vieraiden opinkappaleiden orjana, jonka houreiden vuoksi Venäjän kansa vuodattaisi ”järvittäin verta” (Vettenranta 2015: 19.)
Ateistifilosofi John Grayn mukaan maallistuneen ajattelun varaan rakentuva edistysusko on itse asiassa uskonvarainen ja siinä mielessä uskonnollinen kanta, jonka luoma mytologinen maailmankuva on vastuussa viime vuosisadan massamurhista. ”Ateistiset hallitukset toteuttivat kyseiset massamurhat palvellessaan valistuksen puolustamaa edistyksen ideaa. Stalin ja Mao eivät uskoneet syntiinlankeemukseen. Jopa Hitler, joka halveksi valistuksen puolustamia tasa-arvon ja vapauden arvoja, omaksui valistuksen uskon, että ihmistahto voi luoda uuden maailman. Jokainen näistä tyranneista kuvitteli, että tieteen käyttö voi muuttaa ihmisen tilanteen.” (Gray 2003)
Ihmisoikeuksien loukkaukset ateistisissa valtioissa
Ateistiset kommunistivaltiot ovat tietoisesti halunneet eroon kristillisestä perinnöstä, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tämän seurauksena ehdottoman ihmisarvon ja ehdottomien ihmisoikeuksien merkitys on heikentynyt tai lähes kadonnut massiivisissa yhteiskuntakokeiluissa, joissa on pyritty luomaan uutta utopioiden varaan rakentuvaa yhteiskuntaa ja siihen sopivaa uutta ihmistä.
Marxilaisuus protestoi teoriassa vallan, rikkauden ja etuuksien keskittymistä yhteiskunnan eliitille. Käytännössä marxilaisuus kuitenkin päätyi luomaan yhteiskunnan, jossa valta, rikkaus ja etuoikeudet keskittyivät puolue-eliitille, samalla kun talouselämä nojautui vankileirien saaristoon, jossa miljoonia ihmisiä pidettiin pakkotyössä tekaistujen syytteiden varjolla.
Neuvostoliiton valtion poliittinen hallinto otti 1920-luvun lopulla käyttöön kiintiöjärjestelmän, jonka mukaan jokaisen alueen ja piirikunnan piti vangita, lähettää karkotukseen tai ampua tietty prosenttiosuus ihmisistä, jotka kuuluivat ”vihollisiksi” määriteltyihin yhteiskuntaryhmiin. Puolueen johto määritteli nämä prosenttiosuudet keskitetysti. (KMK s. 34.)
Koska porvaristo oli tieteellisen sosialismin mukaan ihmiskunnan evoluutiossa ohitettu vaihe, porvariston likvidointia pidettiin tieteellisesti perusteltuna. Tämä ajattelutapa teki valtion palveluksessa oleville ihmisille helpommaksi toimia omaatuntoaan vastaan loukatessaan ihmisoikeuksia. Salaisen poliisin ilmiantaja ei ilmianna, kuulustelija ei vainoa eikä pyöveli tapa ihmistä, vaan kaikki yhdessä eliminoivat yleistä onnea häiritsevän moraalisesti turmeltuneen ihmisluokan jäseniä. Venyvien sanojen ja määritelmien avulla ihmiskunnan ulkopuolelle voitiin näin ”sysätä mielivaltaisesti kuka tahansa milloin tahansa ja miten tahansa”. Näin voitiin oikeuttaa rikokset ihmisyyttä vastaan ja vaimentaa omantunnon häiritsevät syytökset. (KMK s. 833−834.)
Väestömäärään suhteutettuna suurinta tuhoa ateistinen kommunismi aiheutti Kambodžassa, jossa Pol Pot tappoi kolmen ja puolen vuoden aikana nälänhätään ja kidutuksiin suunnilleen neljänneksen maan kahdeksan miljoonaisesta väestöstä. Maolaisuus ei päässyt väestömäärään suhteutettuna yhtä suuriin lukuihin, mutta silti 65 miljoonan ihmisen tuhoaminen Kiinassa on häkellyttävä määrä. (KMK s. 22−23.) Neuvostoliitossa tuhottiin 20 miljoonaa ihmistä suunnitelmallisten nälänhätien, väestön pakkosiirtojen, työleirien ja teloitusten avulla.
Ihmiset saatiin toimimaan omaatuntoaan vastaan ja osallistumaan laajoihin ja systemaattisiin ihmisoikeuksien rikkomuksiin, koska koko yhteiskunnallisen propagandakoneiston voimaa käytettiin murtamaan kansan parissa vielä elävää kristinuskon vaikutusta ja siihen kuuluvaa uskoa ehdottomiin ihmisoikeuksiin. Kristillisen syntiinlankeemusopin sijaan yhteiskuntaa alkoi ohjata utopistinen usko ihmisen hyvyyteen. Tällä perusteella valtaa keskitettiin oletetusti eettisesti puhtaalle yhteiskuntaluokalle. Vallan keskityksen seurauksena yhteiskunnan pahuus saavutti kokonaan uudet mittasuhteet.
Utopistisen ajattelun vaikutus
Merkittävässä Venäjän vallankumousta käsittelevässä teoksessaan Martin Malia viittaa siihen paradoksiin, että ”suuri ihanne johtaa suureen rikokseen”. Tätä konkretisoi kirjoitus, joka julkaistiin Kiovan tšekan lehdessä Krasnyi Metš (”Punainen miekka”) 18.8.1919:
”Meidän ihmisyytemme on absoluuttista, sillä se perustuu uuteen ihanteeseen: kaikkien sorron ja väkivallan muotojen hävittämiseen. Meille on kaikki sallittua, sillä me kohotamme ensimmäisinä maailmassa miekkamme sortamisen ja orjuuttamisen sijasta vapauttaaksemme ihmiskunnan kahleistaan −− Vertako? Virratkoon veri virtoina! −− vain vanhan maailman lopullinen kuolema voi vapauttaa meidät ikiajoiksi sakaalien paluun uhasta!” (KMK s. 129.)
Väkivallan käyttöä pidetään oikeutettuna, koska sen avulla voidaan oletettavasti hävittää kaikki väkivallan ja sorron muodot ja taata ihmiskunnalle pysyvä vapaus. Korkea ihanne antaa oikeutuksen väkivaltaisille menetelmille.
Utopistisilla ihanteilla perusteltiin vallan keskittäminen ”valistuneen ja turmeluksesta vapaan” ihmisluokan käsiin. Tämä luokka takertui ylellisyyteensä ja valtaansa niin intohimoisesti, että se oli valmis orjuuttamaan ja murhaamaan miljoonia valtansa ja etuoikeuksiensa säilyttämiseksi. Keskittäminen poisti tavalliselta kansalaiselta syyllisyyden taakan, koska he saattoivat kokea, että vastuu oli niillä, jotka tekivät päätöksiä.
Lyhenteet
KMK: Courtois, Stéphane & Wert, Nicolas & Panné, Jean-Louis & Paczkowki, Andrzej & Bartosek, Karel & Margolin, Jean-Louis (2001) Kommunismin musta kirja: Rikokset, terrori, sorto. Suom. Kaarina Turtia, Matti Brotherus, Heikki Eskelinen. Helsinki: WSOY.
Kirjallisuus
Gray, John (2003) “Exposing the Myth of Secularism”, New Statesman, tammikuu 3, 2003.
Puolimatka, Tapio (2015) Jälkikristillisen maailman kauhut. Kauniainen: Perussanoma.
http://perussanoma.fi/p/240-jalkikristillisen-maailman-kauhut/
Van Inwagen, Peter (1994) “Quam Dilecta”, teoksessa Thomas V. Morris (toim.) God and Philosophers: The Reconciliation of Faith and Reason. Oxford: Oxford University Press, 31–60.
Vettenranta, Erkki (2015) Solženitsyn: Elämä ja eetos. Helsinki: Teos
