Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kangasalan seurakuntapastori, joka pohtii mielellään kristittyjen erilaisuutta ja yhteyttä. Marko Sagulinin Päivän blogin kuulet Radio Deissä joka toinen maanantai kello 8.45. Aiheesta lisää: www.srk3.fi.Raamattu on ehtymätön aarreaitta. Yleensä tämä johtuu siitä tosiasiasta, että Iso Kirja on niin järjettömän iso. Sivuilla on materiaalia tuhottomasti. Osa unohtuu väkisinkin. Vaikka tietää, että on lukenut jonkin kohdan aikaisemmin, luvassa on paljon uusia oivalluksia, kun kaikki luettu ei ole jäänyt kerralla muistiin.
Tekstimäärä ja huonomuistisuus eivät silti ole ainoita syitä, miksi Raamattu on kuin runsaudensarvi. Minulle on usein käynyt niin, että haukottelen jo valmiiksi alkaessani lukea tekstiä, jonka osaan melkein ulkoa. Yhtäkkiä silmät kiinnittyvät johonkin sanamuotoon, ja tuntuu kuin joku olisi yön aikana käynyt vaihtamassa muutaman jakeen Raamatustani. Sanotaanko Raamatussa todellakin tällä tavalla?
Jumalan Sanassa taivaallinen viisaus on pakattu niin tiiviisti, että joskus tarvitaan jopa eri kirkkokuntien painotuksia, jotta voidaan nähdä jonkin raamatunkohdan kaikki puolet. Eräs tällainen on Matteuksen evankeliumissa:
Jeesus kysyi: ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16:15-19)
Katolisessa kirkossa on perinteisesti painotettu sanoja: ”Sinä olet Pietari… Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet… Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa”. Kirkkokunnista suurin painottaa Jeesuksen antamaa valtuutusta Pietarille ja sitä kautta koko kirkolleen. Niinhän jo apostolit julistivat syntejä anteeksi ja toisaalta ankarasti määräsivät parannuksentekoon. Se on edelleen seurakunnan tehtävä, vaikka kahtiajakoisuudessaan se onkin äärimmäisen vaikea. Jeesus ei ollut vain rauhaa ja rakkautta julistava hippi. Viisaudessaan hän näki, että aina ja kaikkialla opetuslapset tarvitsevat vahvan yhteisön ja tukiverkon, joka heitä ohjaa ja ottaa suojaansa.
Luterilaisessa kirkossa ja aivan erityisesti sen tietyissä herätysliikkeissä samasta raamatunkohdasta on alleviivattu Pietarin tunnustusta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika”. Tunnustuksen jälkeen Jeesus ei sano Pietarille, että sinun varaasi minä rakennan kirkkoni, vaan ”tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni”. Pietarin tunnustus on elävän seurakunnan tunnustus. Ei ole olemassa maailman myrskyjä kestävää seurakuntaa, ellei se tunnusta Kristus-kalliota niin kuin Pietari sen teki. Rakenteet ja ihmiset tekevät yhteisön, tunnustus tekee yhteisöstä Kristuksen seurakunnan.
Vapaiden suuntien opetuksessa korostuvat uskonvarmuus Pyhässä Hengessä ja hengellinen taistelu. Niinpä tästä raamatunkohdasta oleelliseksi sanomaksi nousevat sanat: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. … Sitä eivät tuonelan portit voita.” Kristitty tarvitsee vahvan yhteisön ja opillisesti oikean seurakunnan tunnustuksen. Näiden lisäksi välttämätöntä on Pyhän Hengen synnyttämä usko ja hyvin hoidettu suhde Jeesukseen, joka on turva tuonelan porttienkin edessä.
Raamatun äärellä haluaisin olla viisas ja taitava opettaja, joka tuo varastoistaan esiin uutta ja vanhaa. Vaan nöyrtyä pitää sen edessä, että elinikä ei riitä yksin ammentamaan tyhjäksi niin suurta aarrekammiota. Hyvin teen, jos pystyn hillitsemään itseni, etten koskaan väitä omaa näkökulmaani ainoaksi oikeaksi.
