Avioliitto ei ole eduskunnan keksintö

Raimo Sailas kirjoitti pari päivää sitten Helsingin Sanomissa, että ”sanojen ja kielen merkitysten rappeutuminen etenee kuin kulkutauti”. Hän kirjoitti maan talouteen liittyvistä asioista ja sanoista. Huoli sanojen merkityksen rapautumisesta on nyt hyvin ajankohtainen muullakin alueella.

Eduskunnassa pohditaan, pitäisikö avioliitto laajentaa koskemaan myös samaa sukupuolta olevien ihmisten yhteiselämää.

Mieleen tulee Solzenitzynin kirjasta Ivan Denisovitzin päiväkeskustelu, jossa joku vanki toteaa taivaalle katsoessaan, että kello on kaksitoista, kun aurinko on laessa. Toinen sanoo, että kello on yksi. Keskuskomitea oli kuulemma päättänyt niin. Siihen toinen: Olisivatko ne auringonkin sille alistaneet.

Eduskunta ei ole keksinyt avioliittoa. Kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina avioliitto on tarkoittanut miehen ja naisen välistä liittoa.

Sen kristinuskon mukaan, joka on eurooppalaisen ja koko ns. länsimaisen yhteiskunnan perusta, avioliitto perustuu Raamatun luomiskertomukseen. Avioliitto on siellä määritelty niin, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. Miehen ja naisen väliseen liittoon liittyy jo luomiskertomuksesta lähtien myös lisääntyminen.

Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, mutta avioliitto ei tarkoita mitä tahansa ihmissuhdetta tai asumismuotoa. Sanojen merkitystä ei voi noin vain muuttaa. Kuka se sanoikaan, että jos hän saisi jotakin toivoa, hän toivoisi, että sanoille palautettaisiin niiden alkuperäinen merkitys.

Jos mietimme, onko nyt käynnissä oleva keskustelu avioliitosta tärkeä, on syytä lukea myös Ylioppilaslehteä. Otsikolla En tahdo Antti Pitkänen kirjoitti, että varsinaisesti tasa-arvoista olisi, jos avioliittoinstituutio purettaisiin kokonaan. Hänen mukaansa ns. sukupuolineutraalinkin avioliiton ulkopuolelle jäisivät nimittäin mm. ne, joilla on useampi kuin yksi asuinkumppani. Vihreiden nuorisojärjestö onkin jo ilmoittanut olevansa lukumääräneutraalin avioliiton kannalla.

Kun eduskunta päättää avioliittolaista, se ottaa kantaa suureen periaatteelliseen kysymykseen. Kyse ei ole vain sukupuolesta vaan yleensä siitä, millä perusteilla ja valtuuksilla päätöksiä tehdään. Sillä postmodernin maailman narsistisella ajatuksella, että meidän aikamme tietää kaiken paremmin kuin menneet sukupolvet ja voi siksi muuttaa mielensä mukaan kaiken mitä haluaa, voidaan lyhyessä ajassa tuhota yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisiä rakenteita.

Oikeassa demokratiassa myös traditiolla on äänivaltaa. Emme ole eksyksissä ainoastaan, kun emme tiedä, mihin olemme menossa. vaan myös, kun emme tiedä, mistä olemme tulossa.

Miehen ja naisen muodostama perhe on yhteiskunnan perussolu. Lapsilla tulee yhä olla oikeus isään ja äitiin. Avioliitto on Jumalan keksintö ja sitä tulee sellaisena kunnioittaa.