Avioliitto paratiisista tähän päivään

Itselläni on avioliitosta pelkästään hyviä kokemuksia. Kun mietin sukupuutani niin pitkälle kuin muistan, niin se on juuri perheiden ja avioparien historiaa. Avioliittoa ja perhettä usein kutsutaan yhteiskunnan perussoluksi. Nykyään avioliittoa pyritään romuttamaan ja muuttamaan. Siksi onkin syytä katsoa vähän tuon instituution juuria ja perustuksia.

Jo muinaiset assyrialaiset ymmärsivät jotain avioliiton merkityksestä. Noin 1800-luvulla eKr. Mesopotamiassa hakattiin kiveen Hammurabin laki.  Tuo lakikoodisto on tietysti patriarkaalinen ja jopa vanhempi kuin kivikautinen, mutta siinä kuitenkin näemme, kuinka jo tuolloin miehen ja naisen avioliittoa haluttiin suojata lailla. Hammurabin laki suojeli muun muassa vaimoa, joka sairastui pahasti. ”Jos joku henkilö on ottanut vaimon ja la`bum-tauti valtaa hänet (=vaimon), ja hän sen takia kääntää kasvonsa ottaakseen toisen, niin ottakoon; mutta vaimoaan, jonka la´bum-tauti on vallannut, hän älköön hylätkö; taloon, jonka hän on rakentanut, tämä jääköön ja hän elättäköön häntä niin kauan kuin hän elää.” Eli mies ei saanut hylätä sairastanutta puolisoaan naidakseen jonkun terveemmän, kauniimman ja onnekkaamman naisen. Tämä olisi ihan hyvä ohje nykyäänkin.

Nykyään jotkut sanovat, että ”raamatullista avioliittoa” ei ole olemassakaan, ja siksi aikojen muuttuessa avioliitto voidaan määritellä aina uudestaan. Tämä avaa portit samaa sukupuolta oleville ”avioliitoille”, ja tietysti myös moniavioisuudelle. Eräässä radion aamuhartaudessa joku kirkkoherra ehdotti, että avioliiton tulisi olla nykyään myös määräaikainen, eikä siihen asti ”kunnes kuolema teidät erottaa”.

Jos Hammurabin laissa on oma osasto perhe- ja aviolaille, niin myös Mooseksen laissa näille aiheille on omistettu paljon tilaa. Kristillinen kirkko tulkitsee VT:a Jeesuksen antaman tulkinnan ja näkökulman mukaan. ”Teille on opetettu…, mutta minä sanon teille…”, Jeesus vuorisaarnassaan. Puhuessaan avioliitosta, Matt. 19, Jeesus vetää koko keskustelun takaisin paratiisiin. ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Mooseksen käskyt avioerosta saivat väistyä, kun Jeesus vetää avioparit Jumalan alkuperäiseen suunnitelmaan, ja muistuttaa heitä siitä, että itse Jumala on heidät yhdistänyt.

Jeesuksen ratkaisu vedota tässä avioliittokeskustelussa suoraan luomiskertomukseen on yllättävä, mutta ei ainutlaatuinen. Nimittäin jo Tobitin kirjassa (juutalainen kirja 200-luvulta eKr., kuuluu apokryfien joukkoon) näemme, kuinka ymmärrys ja lainsäädäntö avioliitosta ulotettiin juuri luomiskertomukseen. Hääyönään Tobit ja hänen kihlattunsa Saara rukoilevat näin:

”Ylistetty olet sinä, isiemme Jumala… Sinä loit Aadamin ja hänen avukseen ja tuekseen vaimon, Eevan, ja heistä sai alkunsa ihmissuku. Sinä sanoit: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Tehkäämme hänelle avuksi kumppani, hänen kaltaisensa.” Kun nyt otan vaimokseni Saaran, rakkaan sukulaiseni, en tee sitä hetken himosta vaan kunniallisin aikein. Suo meille armosi ja laupeutesi, anna meidän vanheta yhdessä. Aamen.” (Tob. 8.)

Samassa kirjassa tulee esille vanhaa juutalaista hääseremoniaa. Isä luovuttaa tyttärensä käden ja sanoo, ”ota hänet vaimoksesi lain mukaan ja Mooseksen kirjaan kirjoitetun säännöksen mukaan.” Sitten tehtiin paperitöitä, joilla isä ”antoi tyttärensä Tobialle vaimoksi Mooseksen lain säännöksen mukaisesti.” (Tob. 7.) Kyseinen avioliitto on todellinen ”match made in heaven” – ”niin on taivaskin päättänyt”. (7:11.) Ennen avioliiton solmimista Tobitin suojelusenkeli rohkaisee häntä, ”Älä pelkää! Saara on määrätty sinulle jo ennen aikojen alkua.” (6:18.) Avioliitto sinetöidään hääyönä, kun kihlatut yhtyvät toisiinsa.

Tämä kertomus osoittaa nyt ainakin sen, että avioliitto ja hääseremonia olivat aika pitkälle pohdittuja jo tuolloin 200-luvulla eKr. Jos sanotaan – niin kuin monet sanovat nykyään – että luomiskertomus ei liity avioliittoon mitenkään, niin kuitenkin tässä Tobitin kirjassa, Jeesuksen opetuksessa ja Paavalin kirjeissä, on selvää, että luomiskertomusta sovellettiin ja tulkittiin nimenomaan avioliittoteologiassa. Nähtiin, että avioliitto kuuluu Jumalan hyvään alkuperäiseen suunnitelmaan ja se on peräisin paratiisista. Jumala yhdistää Aadamin ja Eevan toisiinsa, siunaa heidät, ja antaa heille yhteisen mission viljellä ja varjella, ja täyttää maa jälkeläisillään.

Apostolien kirjeissä tulee esille, että avioliitto on myös kuva Kristuksen ja hänen kirkkonsa rakkaussuhteesta, jota ei voida rikkoa. Näin Paavali kirjoittaa viitaten suoraan luomiskertomukseen, ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Tämä on suuri salaisuus (latinaksi magnum sacramentum); mikä tarkoittaa Kristusta ja seurakuntaa. Mutta se koskee myös kaikkia teitä…” (Ef. 5:31–33.) Kun katsomme sitten varhaista kristikuntaa, huomaamme, että siellä avioliittoa pidetiin pyhänä. Tämä ei tietenkään tapahtunut kertaheitolla, vaan hiljalleen. Välillä onnistutaan, välillä epäonnistutaan – niin kuin elämässä yleensäkin.

Nykyään, kun Suomessakin on vuosittain yli 10 000 avioeroa ja noin 25 000 avioerolasta, niin kestävä, elämän mittainen ja kaunis avioliitto loistaa kaiken tämän keskellä kuin profetaallinen merkki. Yhden miehen ja yhden naisen avioliitto on kaikin puolin valtavan hieno ja kaunis liitto. Se on yhteiskunnallisesti järkevä. Se on biologisesti hedelmällinen (periaatteessa). Äidin ja isän vakaa avioliitto, jossa luottamus ja rakkaus vallitsevat, on heidän lapsilleen paras kasvupaikka. On varmasti syytä muistaa myös se, että avioliitto on Jumalan lahja. Kyse ei ole vain ihmisten yrityksestä. Avioliitossa on sakramentaalinen armo ja Jumalan siunaus. Aviopari voi luottaa Herramme sanoihin, ja niiden voimaan: Jumala on yhdistänyt heidät toisiinsa. Niin kuin sanotaan, ”ne, jotka rukoilevat yhdessä, pysyvät yhdessä.” Se on tutkittu juttu, että ne avioparit, jotka käyvät säännöllisesti yhdessä jumalanpalveluksessa, eroavat selvästi muita pareja harvemmin. ”Jumala siunasi heidät.”