Kirjoittanut
Olen seinäjokinen Vapaakirkon hallituksen puheenjohtaja. Kristillisiä harrastuksiani ovat mm. Israel-työ, jota teen oman kirkkokuntani ohella myös Israelin Ystävien liittohallituksessa sekä Kristillinen teatteriyhdistys Kristy, jossa olen pari kymmentä vuotta näytellyt ja pari näytelmää olen itsekin teatterille kirjoittanut. Siviilissä olen sairaanhoitopiirin johtaja, sairaalaneuvos, ns. soteveteraani, kymmenen vuotta soteuudistusta tehnyt ja siinä myös omat traumani hankkinut. Yhden vaimon mies, kahden aikuisen tyttären isä ja yhden tyttären tyttären ja yhden tyttären pojan ukki. 68-kertainen maratonin juoksija.Enpä malta olla kommentoimatta tapaus Aki Ruotsalaa.
Minusta Porin Jazzin menettely oli tökerö ja perusoikeuksia loukkaava. Se, että Ruotsala valittiin toimitusjohtajaksi perustui siihen, että hän oli johtajaominaisuuksiltaan paras; sen yhdistyksen puheenjohtajakin on todennut. Luulisin, että Ruotsalan johtamistyöhön ei pätkääkään olisi vaikuttanut se, mitä mieltä hän on homoseksuaalisuudesta. En usko, että hän olisi ruvennut arvottamaan yhteistyökumppaneita (=sponsoreita), muusikkoja tai yleisöä näiden seksuaalisten tai uskonnollisten tai poliittisten tai etnisten tai minkään muidenkaan tämän tyyppisten tekijöiden perusteella. Toimitusjohtajan työn kannalta hänen mielipiteensä ovat siis täysin irrelevantteja, asiaankuulumattomia. Ruotsala sai potkut sellaisten työhön vaikuttamattomien mielipiteittensä vuoksi, jotka perustuvat hänen kristilliseen uskoonsa ja se on yksiselitteisen väärin.
Ehkä jotenkin kuitenkin vielä ymmärrän Porin Jazzin hallitusta.: heihin iski paniikki, ja paniikissa ihmiset, myös kollegiot, tekevät tyhmyyksiä. Paniikin ensisijainen aiheuttaja oli ymmärtääkseni maakunnan ykköslehti Satakunnan kansa, joka teki jutun Ruotsalan seitsemän vuotta sitten julkituomista näkemyksistä. Lehden toiminta on minusta puhdasta ilkeyttä, epäeettistä ja epämoraalista. Tavoitteeksi ei voi tulkita muuta kuin Ruotsalan kaatamisen. Lehdistö käyttää huikeata valtaa eikä se käytä sitä vain valtiovallan tai yritysvallan kontrolliin, vaan se on yksi vallan peluri. Jos lehti rupeaa osapuoleksi, kuka silloin enää on vallan vahtikoira? Ei taida jäädä muuta kuin SOME!
Yleisemmin voi varmaan todeta, että Suomessa on vielä uskovakin voinut elää aika tasa-arvoista elämää yhteiskunnassa. Sekä valtion korkeissa viroissa että suuryritysten ylimmissä johtotehtävissä on uskonsa tunnustavia kristittyjä, jotka ovat voineet tehdä uraa ihan normaaleilla pätevyyskriteereillä. Tämä on hyvä ja oikein. Myöskin uskovien Raamatusta nousevat mielipiteetkin yhteiskunta sulattaa aika hyvin: jos me saarnaamme mammonan valtaa ja ahneutta vastaan, turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta, syrjittyjen ja kaltoinkohdeltujen puolesta, aika hyvin meitä siedetään. Seksuaalietiikka on kuitenkin alue, jossa törmäyksiä tulee jopa niin, että tulee tällaisia ”virkakieltoja”, minkä Ruotsala joutui kokemaan. Varmasti on myös työpaikkoja, joissa uskovaisuutta sinänsä pidetään negatiivisena asiana. Tiedän mm., että joissakin kaupunginjohtajavalinnan valmisteluissa kaupunginhallitus on pohtinut uskovaiseksi tiedetyn hakijan sopivuutta, ”kun eihän se voi ottaa viinaa edustustilaisuuksissa!”
Itselläni ei ole uskovaisuudestani ja sen julkituomisesta ole juuri koskaan ollut haittaa. Ehkä ainoa tapaus, jonka tiedän, sattui, kun joskus nuorena miehenä hain Ylistaron kunnanjohtajan paikkaa. Silloin valtuuston puheenjohtaja sanoi, että hakemus meni heti sivuun, kun minulla – vapaakirkollisena – oli virkatodistus henkikirjoittajalta eikä kirkkoherranvirastosta. Ylistarossa eivät siihen aikaan regimentit oikein pysyneet erillään; kunnanjohtajankin vaalissa äänet annettiin pikemmin sen mukaan, oliko ehdokas körtti vai evankelinen kuin sen mukaan oliko kepulainen vai kokoomuslainen. Mutta en minä sitä moittinut silloin enkä nyt: kristillinen usko kuitenkin oli ylistarolaisille positiivinen arvo.
Sanottuani tämän, että Suomessa on asiat olleet uskovien kannalta hyvin, voin kyllä samalla jakaa monien huolen siitä, että huonompaan suuntaan ollaan liukumassa. En vielä mitään vainon aikaa ole ennustamassa, mutta sitä mukaa, kun kristillinen arvopohja yhteiskunnassa murenee, uskovaisuutta halutaan painaa entistä enemmän marginaaliin. Ruotsalan tapaus epäilemättä on yksi merkki siitä , mihin ollaan menemässä, ja valitettavasti , neljännen valtiomahdin näyttäessä suuntaa!
