Kirjoittanut
Olen saanut kohdata viimeisten kahden vuoden aikana turvattomassa ja hyväksikäytölle altistavassa asemassa olevia naisia, kun olemme pienen tiimin kanssa vierailleet kotikaupunkini thai-hieromoissa ja strippipaikoissa. Kadulla vastaan on tullut myös palvelujen ostajia. Nämä kohtaamiset ovat herättäneet minussa ristiriitaisia tunteita, mutta olen alkanut oivaltaa, että jotain on heidänkin kohdallaan mennyt pieleen, kun joutuu etsimään lohtua tai vallan tunnetta maksetun naisen sylistä.
Suttuisten ikkunoiden takana sitten kohtaavat murtuneet unelmat ja repaleista sydäntä koitetaan paikata edes seksillä. Kyse on illuusiosta, jossa kukin näyttelee oman roolinsa, mutta joka jättää entistä yksinäisemmäksi.
Näiden havaintojen keskellä Kenneth E. Baileyn Isä meidän -rukouksen selitys on tullut kohti.
Selittäessään rukouksen kohtaa ”Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet” Bailey kirjoittaa:
”Kuinka anteeksiantamus sitten voidaan ymmärtää suhteessa vääryyteen? Oletetaan, että henkilö, joka taistelee oikeuden puolesta, ei aja vain omia etujaan, ja että vääryys on todellista. Isä meidän -rukous pyytää oikeuden puolesta taistelevaa antamaan anteeksi niille, joita vastaan hän taistelee. Anteeksiantamus poistaa taistelusta katkeruuden, suuttumuksen ja kostonhalun, ja nyt ihminen voi kenties tuntea aitoa myötätuntoa vastustajiaan kohtaan. Taistelun luonne muuttuu täysin. Kun vääryys on annettu anteeksi, taistelu oikeuden puolesta jatkuu, mutta ei enää hinnalla millä hyvänsä. Voiton tai tappion päivä ei ole enää koston päivä. (Kenneth E. Bailey: Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin)
Vaikka kadulla vastaan tulee tilanteita, jotka tuntuvat absurdeilta, viisaan Baileyn painavat sanat ovat uponneet syvälle. Kirjassaan Bailey viittaa myös eteläafrikkalaiseen kirjailijaan Lorens Van der Postiin, joka joutui japanilaisten vangiksi 2. maailman sodan aikana. Hän kertoi, että kostonhaluisimpia ja katkerimpia sotavankien kokemasta kärsimyksestä ja kohtelusta olivat sotarikoksia käsitelleet virkailijat, eivät vangit itse. Van der Post kuvaa ilmiötä näin:
”Olen hyvin usein huomannut, että kärsimys, jota on kaikkein vaikeinta – jollei mahdotonta – antaa anteeksi, on epätodellista, kuviteltua kärsimystä. Maanpäällä ei ole mielikuvituksen veroista voimaa, ja pahimmat, sitkeimmät loukkaukset ovat kuviteltuja. On hyvä tiedostaa, että on olemassa ihmisiä ja kansakuntia, jotka luovat salaa ja harkiten itse itselleen kärsimyksen ja tuskan tunteita. Siten ne pystyvät väistämään ne todellisuuden puolet, jotka eivät ruoki heidän itseriittoisuuttaan, ylpeyttään ja mukavuuttaan. Näiden kuviteltujen vaikeuksien ansiosta he pystyvät välttämään sen oikean taakan, jonka elämä antaa jokaisen kannettavaksi.”
”Niiden, jotka ovat todella kärsineet toisen pahuudesta, ei ole vaikea antaa anteeksi niille, eikä edes ymmärtää niitä, jotka ovat heille kärsimystä tuottaneet. Anteeksiantaminen ei ole heille vaikeaa, koska oikealla tavalla kestetty kärsimys ja suru saa aikaan vaistomaisen tunteen etuoikeudesta. Luova totuus välähtää näkyviin hetkessä: anteeksiantamusta tarvitsevat toiset niin kuin me itsekin, sillä mekään emme tiedä, mitä teemme.” Näin kuvasi siis sotavankeudessa kärsinyt Van der Post.
Haavoittuvassa asemassa eläviä naisia kohdatessani olen joutunut kohtaamaan kärsimystä, joka ylittää sietokynnykseni. Samalla on vapauttavaa oivaltaa, että ollakseni empaattinen naisia kohtaan, minun ei tarvitse vihata ostajia tai niitä ajoittain median nostamia ääniä, jotka puolustavat voimakkaasti naisen kehon esineellistämistä. Sen sijaan olen kokenut jopa iloa noissa kohtaamisissa, koska luulen ymmärtäväni Jeesusta paremmin. Jeesushan hakeutui usein marginaaliin, yhteyteen ihmisten kanssa, joista muut mieluiten käänsivät katseensa pois.
Mistä ilo ja kepeys voi löytyä, kun vastassa on ihmiskunnan kamalin rikos: ihmisen myyminen toisten huvitukseksi? Se voi löytyä vain Jumalasta. Ilo, minkä yhteys häneen synnyttää, on todellinen voima ja se antaa rohkeuden kohdata myös pimeyttä.
Desmond Tutu on sanonut: ”If you can´t dance with the issue you have passion, you have no voice.”
