Kirjoittanut
”Jumala ja saatana, yhteisessä unessa.
Toisistansa mittaa ottaa, toinen potkii, toinen mottaa.”
Nämä Juice Leskisen laulun sanat sopisivat hyvin kuvaamaan sitä hengellisyyttä, joka Ylen MOT-ohjelma, Kirkon riivaajat, nosti esille.
Ajatus tasaväkisestä hyvän ja pahan kamppailusta oli voimakas ensimmäisten vuosisatojen gnostilaisessa uskonnossa. Gnostilaiset ajattelivat, että on kaksi jumalaa: paha Demiurgi, näkyvien asioiden luojajumala ja hyvä, näkymättömien ja ikuisten asioiden jumala. Demiurgi oli luonut myös pahat henget ja henkivallat. Ihmisen fyysisen elämän asioita pidettiin vähempiarvoisina ja hengellisiä tärkeinä. Ihmisen piti henkistyä ja kasvaa kohti ikuista jumalaa. Jos ihminen oli sairas, hän oli liikaa Demiurgin tai pahojen henkien vallassa. Lääkkeenä oli oikea ruokavalio, ja entistä tiukempi askeettinen rukous sairauden poistumiseksi. Uskonnossa keskityttiin todella paljon paranemiseen. (Niin, tämä ei ole kristinuskoa!)
Ajatus siitä, että Jumala ja Saatana olisivat jotenkin tasaväkisiä, ja että joka päivä käydään hurjia eeppisiä henkivaltojen taisteluita, ei kuulu kristinuskoon. Jumala on luoja. Saatana ja kaikki henkivallat ovat luotuja (1.Moos 3:1). Syntiinlankeemuksessa hyväksi luotu ihminen lankeaa ja suostuu Paholaisen pahaan. Lankeemuksen seurauksena ihminen on erotettu Jumalasta ja ihmisen traagisena kohtalona on joutua luotujen asioiden orjaksi.
Kristinuskon mukaan langennut maailma on pimeyden vallassa, koska luotu on luopunut luojastaan. Paholaisen nimi, Diabolos, tarkoittaa erilleen heittäjää. Langennut ihmiskunta on erilleen heitettynä Jumalasta. Mutta Jumala on jo voittanut pahan vallan Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Käärmeen pää on poljettu rikki. Jumala on siirtänyt kaikki kristityt omaan valon valtakuntaansa(Kol 1:11-17). Tämä valtakunnanvaihto tapahtuu kasteen ja uskon kautta. Asia on harvinaisen selkeä: Kastettu ihminen, joka uskoo Jeesukseen, ei voi olla riivattu tai pahojen henkien vallassa. Kristitty on Jeesuksen oma. ”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room 8:38-39) Raamattu varoittaa kristittyjä joutumasta Kristuksen rakkauden ulkopuolelle. Silloin ihminen voisi joutua takaisin erilleen heitetyksi ja heittäjän valtaan.
Kristinuskoon kuuluu ajatus järjestyksestä. Jumala toimii itse ylläpitämiensä järjestysten kautta. Jumala voi parantaa psyykkisesti sairaan ihmisen yliluonnollisella tavalla, mutta yleensä Jumala parantaa ihmisen lääkkeiden ja terapian kautta. Jumala voi korjata avomurtuman jalassa ihmeellisesti, mutta hän parantaa jalan leikkauspöydällä lääkärin käsien kautta. Jumala voi yliluonnollisella tavalla muuttaa vaikean masennuksen iloksi, mutta hän antaakin avun masennuslääkkeiden ja keskustelun avulla. Näin Jumala on aina toiminut. Poikansakin hän lähetti aivan tavallisen näköiseksi ihmiseksi keskellemme vaikka olisi voinut tehdä asian jotenkin hienommin ja ihmeellisemmin!
Parantamishengellisyys keskittyy eri asioihin kuin kristinusko. Toinen lupaa, että tosiuskovaiset paranevat. Jeesus taas lupaa, että me kaikki kuolemme, mutta pääsemme hänen ansioillaan kerran taivaaseen. Toinen lupaa, että tulemme fyysisesti hyvinvoiviksi. Jeesus taas näyttää kärsimyksen merkkejä omassa ruumiissaan ja muistuttaa että hän itse oli kipujen mies ja sairauden tuttava. Toinen lupaa menestystä, vapautumista ongelmista ja vastoinkäymisistä. Jeesus taas lupaa surun, menetysten, ongelmien ja kärsimyksen keskelle rauhan omissa haavoissaan.
Tästä teemasta Luther kirjoittaa niin hienosti, että pyydän sinua vielä lukemaan seuraavan:
”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. (Joh. 18:36) Ristin alaiseksi antautuu mielellään se, joka oikein tuntee tämän kuninkaan ja hänen valtakuntansa luonteen. Hän ei ainoastaan tiedä Herralleen käyneen samoin, vaan hänellä on myös se lohdutus, että hän perillä saa ilon ja autuuden, vaikka hänen täytyy täällä kärsiä.
Ne sitävastoin, jotka eivät tiedä tätä, eivät voi muuta kuin tulla kärsimättömiksi, kun heidän käy pahoin. Lopulta he aivan vajoavat epätoivoon. He ajattelevat näet, että jos Jumala olisi armollinen, hän ei sallisi niin paljon onnettomuutta tai hän auttaisi siitä heti. Tällaiset ajatukset osoittavat, ettei uskota, että Kristuksen valtakunta ei ole tästä maailmasta. Maalliset kuninkaat suojelevat alaistensa elämää ja omaisuutta, mutta Kristus, kunnian kuningas, antaa ruumiin, elämän, omaisuuden ja kaiken joutua vaaraan.
Älä siis täällä maan päällä käytä kristillistä uskoa sitä varten, että sinulla olisi kaikkea kyllin. Katso, kuinka kuninkaasi käy. Hänessä et näe muuta, kuin että hän kärsii, antautuu pilkattavaksi ja kuolee häväistynä. Älköön siis sekään, joka on hänen valtakunnassaan, odottako hänen antavan kultaa tai tavaraa tai tekevän maallisten kuninkaiden tavoin. Synnit hän kuitenkin antaa anteeksi, vapahtaa iankaikkisesta kuolemasta ja antaa Pyhän Hengen ja iankaikkisen elämän kaikille niille, jotka kuulevat hänen äänensä.”
(Martti Luther – Mannaa Jumalan lapsille)
