Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fiOtsikko on mukailtu Eino Leinon Hymyilevästä apollosta. Me olemme kaikki samalla viivalla. ”Ei tuomitse se, joka ymmärtää”, on Leinon hieno ajatus.
Vain elämämme lähtökohdat, saamamme lahjat ja elämämme olosuhteet saattavat huijata meitä ajattelemaan, että olemme toisiamme vahvempia. Vahvuudessamme katsomme heikompia alaspäin ja odotamme heiltä samaa elämän suoriutumista.
Mitä on kristillinen vahvuus? Se on paradoksaalisesti juuri oman heikkoutensa ymmärtämistä ja hyväksymistä. Se on heikkona vahvaan Vapahtajaan turvaamista, oman voimansa vaihtamista Kristuksen voimaan. Eikä siinä mystisesti ihmisyys lakkaa, vaan ihminen löytää alkuperäisen turvapaikkansa. Kristuksen lähellä ihminen uskaltautuu kasvaa ihmiseksi.
Ei ole toinen toistaan vahvempi. Taidamme tarvita matkallemme monenlaisia tönäisyjä ja liukastumisia, että uskallamme laskea itsemme toisten tasolle. Tarvitsemme joskus tulla aivan pieniksi ja osaamattomiksi. Joskus van itku jää, mutta kyynelistä onkin lyhyin matka Jumalan lohdutukseen ja todelliseen vahvuuteen.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää. Ei, vaan hämmästelee ja kärsii toisen saamaa osaa. Laskeutuu samalle tasolle. Armahtaa. Ehkä osat ovat joskus olleet toisinpäin. Tai ehkä se vaihe on vielä tulossa.
Kristittyinä meille on toisillemme ilosanoma kerrottavana: sinun ei tarvitse olla vahva. Unohdamme sen aika-ajoin ja putoamme lohduttomuuteemme. Meidän on hyvä pestä toistemme jalkoja säännöllisin ajoin, jotta muistaisimme. Kärsivä maailma kaipaa muistavia kristittyjä. Se kaipaa nähdä todellista Vahvuutta.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
