Kirjoittanut
Opiskelee Tampereen yliopistossa historiaa ja Helsingin yliopistossa teologiaa.”Kalle Kustaa korkki, …” ja niin edespäin. Muistanette tuon vekkulin runon, jota joskus nuorena tuhmuuskohtauksen kourissa hihitellen tapailtiin. Mutta voi pojat, nytpä täällä Ruotsissa onkin noussut kohu siitä, että paikallisen Kalle Kustaan kuninkaallista korkkia on kuulemma sorkkinut joku muukin kuin jolle puuha oikeastaan alunalkaen kuuluisi. Eilen nääs julkaistiin kirja, jossa kerrotaan kuninkaan seikkailuista eroottisissa yökerhoissa ja muusien makuuhuoneissa.
Tirkistelynhalu on oiva myyntivaltti. Vai mitä sanotte siitä, että kirjan ensimmäinen, noin parinkymmennen tuhannen kappaleen painos meni kuin kuumille kiville. Onhan kuninkaallinen sänkyralli sen luokan sensaatio, että sitä pitää päästä kurkistamaan yhden jos toisenkin.
Tirkistelyn ohessa on niin ikään kiva päivitellä toisen toilailuja. Perjantaiaamun kahvitunnilla riittää porinaa muuallakin kuin moccamasterissa, kun yhdessä kerrataan ja kauhistellaan sen yhden silmää tekevän harharetkiä vieraisiin puutarhoihin. ”Jösses mitä touhua, minä en sitten ikinä tuommoista!”
Hassua kyllä, Kaarle Kustaan kaahailuista ollaan kovin kiinnostuneita myös koto-Suomessa; iltapulujen lööpit pullistelevat ”uutisia” siitä, kuinka naapurin vähän höpönassu setä eksyi tissipaariin. Lieneekö tämä sitä maailmankuulua vahingoniloa, iloa aidoimmillaan?
Tirkistelynhalu, pahan puhuminen ja vahingonilo. Siinä on kova kolmikko, jonka ympärille kelpaa rakentaa otsikoita ja kohukirjoja. Tai blogikirjoituksia. Mikä minua ihmistä oikein vaivaa, kun näin villiinnyyn tästä kaikesta?
Myös veljemme Martti Wittenbergistä pohti aikoinaan samaa dilemmaa. Ja aika jyrinää asian ympäriltä pitikin:
”Laajalle levinnyt pahe tarkkailla ja puhua selän takana vieraista synneistä on kaikkein onnettomin synti maan päällä. Sillä kaikki muu synti tahraa ja turmelee vain synnin tekijän, mutta toisten ihmisten synnit likaavat ja turmelevat kurjan, kirotun panettelijan.
– – Mutta nyt tulee panettelija ja astuu samaan sontaläjään kuin emakkosika, ahmii sen päälle päätteeksi ja piehtaroi siinä eikä soisi lainkaan synnin jääneen tapahtumatta, sillä hän nauttii sen puhumisesta, tuomitsemisesta ja nauramisesta. – –
– – Sillä mikään ei ole hänelle mieluisampaa kuin kuulla, puhua ja käsitellä ihmisten syntiä ja häpeää ja iloita heidän onnettomuudestaan. Mutta ken on mieltynyt tähän ja rakastaa sitä, hän ei totisesti voi suoda mitään hyvää ihmiselle, vaan pelkästään onnettomuutta. – – ” *
Martti sanailee perin tiukasti, mutta osuu asian ytimeen. Kyllä nyt on parasta lopettaa kikattelu Kaarle Kustaan kustannuksella ja ottaa mallia itsestään majesteetista.
”En ole lukenut koko kirjaa. Aion kääntää sivua ja katsoa eteenpäin”, totesi kuningas ja paineli matkoihinsa kättään heilauttaen.
– – – – –
* Otteet kirjasta: Luther Martti. Mannaa Jumalan lapsille. Martti Lutherin kirjoista koottuja mietelmiä vuoden jokaiselle päivälle. Karisto Oy. Hämeenlinna 2005. s. 314.
