Kirjoittanut
Väite, että kristinuskon Jumala on ainoa totuus, on ajallemme hankala. Raamatun asema jonakin aivan erityisenä kirjana ihmetyttää. Seurakuntaelämään tosissaan sitoutuvia pidetään harvinaisuuksina. Kristillinen maailmankuva on kuulemma takapajuinen.
Kuulun siihen sukupolveen, joka on elänyt nuoruutensa kristillisen yhtenäiskulttuurin ollessa vielä melko vahva. Kristinuskosta puhuttiin myönteiseen sävyyn. Kulmakunnan pojannulikat kävivät viikoittain seurakunnan kerhossa. Koulun aamunavaukset olivat uskonnollisia, usein jopa henkilökohtaiseen uskoon haastavia. Armeijassa järjestäydyttiin iltahartauteen harva se ilta. Jumala-tietoisuus oli vallalla.
Nyt Jumalasta on tullut melko kevyt. Hänen painonsa ei enää lepää yhteiskunnan yllä – joidenkin mielestä hädin tuskin kirkonkaan. Kulttuurissamme ei ole suurtakaan väliä, onko Jumala todella olemassa vai ei.
Jumalasta puhuminen ärsyttää monia. Uskonnot ovat heille huonossa huudossa. Toisten mielestä uskonnollisiin tilaisuuksiin voi osallistua perinteiden mukaisesti, mutta sanomaa ei saa päästää ihon alle. Kauneuden, hartauden ja jonkinlaisen pyhyyden tunteet ovat ”sallittuja”, mutta ei mitään sen enempää.
Hyökkäykset kristillistä maailmankuvaa vastaan keljuttavat. Ne saattavat jopa masentaa. Uusateistien innostamina uskoa tölvitään tämän tästä. Väitteissä ei ole tosin mitään uutta. Niitä on käytetty kristinuskoa vastaan vuosisatoja. Filosofia, teologia ja varsinkin apologia on käsitellyt niitä juurta jaksain kerran jos toisenkin. Ne tuntuvat nyt vain menevän helposti kaupaksi aikamme ilmapiirissä.
Maallistuminen on totta. Osalle ihmisistä on tosi kaukaista kohdata sanomaa Kristuksesta. Silti olosuhteet eivät saa varastaa kristityn iloa Vapahtajastaan. Ilon saa elää arjessa todeksi ujostelematta.
Ei Jumala ole mihinkään kadonnut. Raamattu on edelleen bestseller. Sitä käännetään jatkuvasti uusille kielille. Omakielinen Raamattu mullistaa kansojen elämää. Kristilliseen seurakuntaan liittyy maailmanlaajuisesti tuhansittain ihmisiä joka päivä. Kristillinen maailmankuva pitää edelleen yhtä ympäröivän todellisuuden kanssa. Kristinusko ei ole sarja myyttejä, vaan pelastushistoria on osa ihmiskunnan historiaa ajassa ja paikassa tapahtuneena.
Uusi Jumalaa rakastava sukupolvi ei ole elänyt meidän vanhempien tavoin menneitä aikoja. Heille on aivan luontevaa ilmaista uskoaan tämän ajan keskellä. Niin sen tulee olla meille ”vanhoillekin”. Meidän ei pidä hakea itsellemme hidastetta muistoista.
Ei synkistellä. Tämä päivä on myös meidän.
