Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Mutta me odotamme Hengessä uskon kautta sitä vanhurskautta, jota toivomme” (Gal. 5:5).
Kristittynä elämiseen kuuluu aina tietty jokapäiväiseen elämään kuuluva jännite. Olemme Isän lapsia ja silti koemme monesti kärsivämme yksin. Meidät on erotettu Hänen pyhäksi kansakseen ja Pyhä Henki vaikuttaa meissä elämän muuttumista mutta samaan aikaan koemme itsemme ei-valmiiksi.
Jännite on myös siinä, että vaikka meidät on Jumalan puolelta julistettu vanhurskaiksi – siis puhtaiksi ja syyttömiksi – kuitenkin arjessamme kamppailemme synnin voiman kanssa eri tavoin ja eri asioissa.
Paavali lohduttaa meitä kolmella sanalla: usko, toivo ja Henki. Nämä sanat ovat kristityn kantovoimana täältä perille taivaaseen.
Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja pitää niistä kiinni. Usko ei suostu katsomaan vain olosuhteitaan eikä tutkimaan omaa sydäntään, se katsoo aina itsestä ulos, kohti Kristusta.
Toivo kiinnittää meidät johonkin tulevaan, siihen mitä Raamattu lupaa. Meille luvataan, että tulee aika, jolloin emme enää vain usko, vaan myös näemme. Silloin syntisyytemme ja keskeneräisyytemme lakkaa ja saamme täysin omistaa koko sen kirkkauden, joka nyt säteilee meille kuin hunnun läpi.
Ja vielä Henki. Hän auttaa meitä meidän heikkoudessamme. Hän tietää, ettei meillä ole uskoa eikä toivoa ilman apua. Niinpä Hän toistuvasti nostaa Sanansa kautta Kristuksen silmiemme eteen, kuin kuolemattomuuden lääkkeeksi.
Pyhä Henki lohduttaa meitä vakuuttamalla, että juuri tänään usko ja toivo riittävät. Elämä on monilta osin niin kovin keskeneräistä, mutta se saa ollakin.
Juuri keskeneräisyydessä ja taisteluissa usko ja toivo ovat kuin ongen kohoina elämämme painon päällä ja ne pitävät meidät pinnalla.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani!
