Eikä merta enää ole

Myrskyluoto –kirjasarjan kirjoittaneesta ahvenanmaalaisesta Anni Blomqvistista tuli kirjailija, kun hänen miehensä ja poikansa hukkuivat traagisesti myrskyssä. Blomqvist purki suruaan kirjoittamalla. Myöhemmin Blomqvist menetti myös toisen poikansa merelle. Saaristossa ikänsä asunut Blomqvist sai kokea meren armottomuuden. Nuorimman poikansa kuolemaan liittyvää surutyötä Blomqvist käy läpi viimeisimmässä teoksessaan Eikä merta enää ole. Blomqvist kertoo, mitkä kaikki asiat auttoivat häntä kestämään. Keskeisenä jaksamisessa oli toivo jälleen näkemisestä ja syvä luottamus Jumalaan. Herra antaa ja Herra ottaa. Usko kantoi surussa.

Helsingin Kaupunginteatterissa parhaillaan esitettävään Myrskyluodon Maijaan sisältyy osin omaelämänkerrallisia aineksia Anni Blomqvistin elämästä. Päähenkilö Maija joutuu kohtaamaan elämässään paljon menetystä ja surua. Usko kantaa häntäkin.

Ilmestyskirjan lopussa kuvataan uutta Jerusalemia. Siellä ei aurinko enää valaise päivää eikä kuu yötä, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen ja lamppuna on Kristus. Kuvauksessa kerrotaan myös, että merta ei enää ole.

Olen joskus pohtinut, miksi merta ei enää ole?

Yli 70 prosenttia maapallon pinta-alasta on meren peitossa. Meri erottaa ihmisiä toisistaan. Meri on armoton ja vaarallinen. Meressä on valtava määrä hukkuneita. Merellä on uskomaton voima. Hyökyaallot nielevät laivoja, aiheuttavat tulvia, tuhoavat omaisuutta, aiheuttavat kaaosta ja tappavat ihmisiä.

Muistomerkkejä Utössä

Saaristolaistunnelmaan pääsee hyvin Utön saarella, joka on Suomen eteläisin asuttu ulkosaari. Elämä saaristo-olosuhteissa on kovaa. Voi vain kuvitella, millaista se oli ennen. Utöllä tuulee aina, enemmän tai vähemmän. Kun syyskuun puolivälissä kävin saarella, sää oli kaunis ja tuuli lempeä. Silti koko ajan saattoi kuulla aaltojen pauhinnan. Meren pauhintaa kuunnellessa tuli mieleen jälleen kuvaus Ilmestyskirjasta: hänen äänensä on kuin suurten vetten pauhu. Siis Kristuksen.

Utön saarella on useita muistomerkkejä haaksirikkoutuneista laivoista ja mereen hukkuneista ihmisistä. Saarella sijaitsevalla niityllä on heinien keskellä yksinäinen hauta, jota somistaa raskaiden metalliketjujen kehystämä risti. Haudassa lepää Saksan keisarillisen laivaston matruusi Buchwaldt. Hänen ruumiinsa löytyi rantaan huuhtoutuneena Västra Uddenilta joulukuussa 1916.

Utön kirkossa, Bönehusetissa, on muisto amerikkalaisen Park Victory –höyrylaivan haaksirikossa hukkuneiden miesten muistoksi. Laiva upposi joulupäivänä 1947. Kun Utön asukkaat saivat tietää onnettomuudesta, he riensivät auttamaan. 48 hengen miehistöstä onnistuttiin pelastamaan 38 miestä. Nämä viettivät joulun utöläisten kodeissa. Kymmenen miehistön jäsentä hukkui. Heidän nimensä on kaiverrettu kymmenhaaraiseen kynttilänjalkaan, joka on Bönehusetin alttarilla.

Saaristossa tiedetään, että meri on armoton ja ihmisiä kuolee. Anni Blomqvistille Ilmestyskirjan sanoma toi lohtua. Kerran koittaa aika, jolloin merta ei enää ole. Silloin on aika, josta sanotaan: ”Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.”