Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kansanlähetysopiston apologialinjan vastaava opettaja.Kun maailma huolestuu tämän tästä ilmaston lämpenemisestä, Suomen kirkon ekumeenisissa suhteissa tällaiseen ei ole lähiaikoina aihetta. Päinvastoin, olemme matkalla kohti viileämpiä aikoja.
Viime viikolla arkkipiispa Kari Mäkinen matkusti Moskovaan aikeinaan keskustella kristillisestä ihmiskäsityksestä.
Venäjän ortodoksikirkon edustajat eivät matkustaneet minnekään, eikä heillä ollut aikeita keskustella.
Sen sijaan oppikeskustelut laitettiin mutkattomasti jäihin, koska homoseksuaalisuudesta vallitsi syvä erimielisyys. Venäjän kirkko ei voi hyväksyä Suomen kirkon pastoraalista rukousohjetta koskien rekisteröityjä parisuhteita.
Onko tämä lopun alkua kirkkomme opillisissa dialogeissa? Syksy ei ole vielä pitkällä, mutta Suomen teologisena menestystarinana pidetty kansainvälinen ekumenia ainakin hankkii jo kuuraa pintaansa. Vuonna 1970 keskellä kylmää sotaa rohkeasti aloitetut kahdenväliset suhteet alkavat jäähtyä.
Jos Suomen kirkon kehitys jatkuu samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaus- tai vihkimiskaavaan asti, ekumenian päälle sataa suuria, valkoisia hiutaleita. Moskova ja Rooma sanovat ”kiitos ei” aika monenlaisille neuvotteluille ja etelän konservatiiviset luterilaiset kirkot katkovat suhteensa Suomeen.
Menneet saavutukset peittyvät raskaiden kinosten alle, joiden raivaamiseen ei riitä enää lapio, vaan siihen vaaditaan puskutraktori. Näin on käynyt Ruotsin kirkolle, kun muun muassa Moskovan patriarkaatti ensimmäisenä sanoi irti suhteensa siihen vuonna 2005.
Ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa kirkkohistorian tutkijat tekevät koeporauksia Skandinavian ylle levittäytyneiden teologisten napajäätiköiden läpi. Silloin he löytävät kerroksen kirkkojen välisiä lämpimiä suhteita ja ihmettelevät, mikä pyyhkäisi hetkessä tieltään kalliita resursseja vaatineen vuosikymmenten yhteydenpidon.
Mikä huonosti perusteltu länsimaiden iltaruskon ihmiskäsitys oli niin arvokas, että sen kannatti antaa turhentaa kasoittain tohtorintutkintoja, vuosikymmeniä tutkimustyötä ja kristittyjen aina hauraat yhteyspyrkimykset?
Siksi on aika hakea varastoista ekumeeniset pipot ja dialogiset kaulaliinat. On aika miettiä, mitä tehdään sitten, kun juuri meille rakkaat asiat joutuvat kaikennielevän pakkasen alle. Ekumenia on vain yksi etappi, ja jokin muu on seuraava.
Sillä kuten arkkipiispa ilmaisi, ”tämä on uusi vaihe kirkkojemme välisissä suhteissa”.
Sen vaiheen nimi on jääkausi. Talvi on tulossa.
