Kirjoittanut
Kirjoittaja on hoitovapaalla oleva kahden lapsen äiti, jonka sydän sykkii lähetystyölle ja taiteelle.Aika ei ole koskaan oikea ottamaan Jeesusta vakavasti. Tai siltä ainakin vaikuttaa. Ajatus iski päähäni eräänä joulukuisena lauantaina ajellessani kotiin koronatestistä.
Näin logiikka toimii:
1. Lapset ovat kaikessa riippuvaisia vanhemmistaan. Ehkä itselläsikin on uskonasioiden kanssa vielä selvittämisen varaa, joten välttelet aivopesemästä teemalla lapsiasi. Joka tapauksessa myöhemmin he voivat itse valita, mihin uskovat. Siihen asti heille on hyväksi pysytellä neutraaleina, ovia sulkematta.
2. Jos olet nuori, et todennäköisesti halua yhdistää itseäsi kirkkomummoihin tai muihin outoihin uskovaisiin. Koko elämä on edessä, ja esimerkiksi populaari- tai vaihtoehtokulttuuri, ilmastoaktivismi tai uusin ihastuksesi ovat sinulle tällä hetkellä ajankohtaisempia aiheita.
3. Nuorena aikuisena olet innokas kokeilemaan siipiäsi, edessäsi on lukematon määrä valintoja sekä jännittävä elämä-niminen projekti. Ehkä juttusi on maailmanvalloitus rinkka selässä? Ahkera opiskelu? Tai hauskanpito? Jos olet pohdiskelevaa tyyppiä tai etsit mielenrauhaa, luet kirjoja (mahdollisesti itämaisesta) filosofiasta tai tieteestä, alat joogata tai ryhdyt meditoimaan ignoroiden kummalliset raamattupiirimainokset, joita jotkut ovat kiinnitelleet seiniin kampuksellasi.
4. Elät ruuhkavuosiasi vihkiytyneenä elämäsi vakioihin kuten työhön, perheeseen ja muihin tärkeisiin projekteihin tai pyrkien keksimään itsesi uudelleen sekoittamalla koko paletin. Saatat valita elämääsi joitain kristinuskon traditioita – jos et siis ole tähän mennessä vielä hylännyt uskontoa kokonaan. Olet sivistynyt ihminen, joten pidät outona tai jopa hälyttävänä, jos ikäisesi ihmiset käyttävät vähäisen vapaa-aikansa raamatunlukuun, seurakuntaan tai muuhun fundamentalistiseen toimintaan. Et usko absoluuttiseen totuuteen.
5. Olet jo ohittanut kiireisimmät päiväsi, ja eletty elämä piirtyy silmiesi eteen kaikkine voittoineen ja menetyksineen kuin auki kääritty kangasrulla. Olet saavuttanut melko vakaan käsityksen elämästä, kuolemasta ja uskonnosta, etkä hevillä luovu näkemyksistäsi. Ei nyt, kun olet jo tullut niiden kanssa näin pitkälle. Ei, vaikka ne eivät tarjoakaan sinulle tuonpuoleista toivoa. Siksi tarraudut niihin vältellen mahdollista shokkia siitä, ettet olisi tähänkään pisteeseen mennessä ymmärtänyt asioita oikein.
Ymmärrän jälkikristillistä kontekstia ja ajattelin jopa itse ennen osin samalla tavalla; en kuitenkaan enää.
Mikä sitten sai minut muuttamaan mieleni? Ensinnäkin minun oli kohdattava oma tilanteeni. Koin parikymppisenä olevani eksyksissä subjektiivisen totuuden postmodernissa suossa. Arvojärjestelmäni oli rikki, enkä osannut navigoida elämässä rikkomatta itseäni tai ihmissuhteitani. Minua kuormitti jatkuva häilyminen ylpeyden ja häpeän sekä syyllisyyden ja moraalin välillä, ja kaipasin jotain parempaa.
En odottanut löytäväni etsimääni kristinuskosta osittain siksi, että ajattelin jo olevani kristitty ja toisekseen, koska muut vaihtoehdot vaikuttivat houkuttelevammilta minua ympäröivän kulttuurin valossa. Näin ollen etsin muualta – kunnes tapasin kristityn, jolla selvästi oli jotain, mikä minulta puuttui. Hän selitti, mistä kristinuskossa on kysymys: Jeesuksen ristinkuolemasta, hänen ylösnousemuksestaan sekä ikuisesta elämästä, joka minulla on hänessä, jos uskon hänen sovittaneen syntini. Että hän on Kuningas ja Vapahtaja, joka kutsui minua seuraamaan itseään.
Myönnän, että pidin ensin tästä kyseisestä ihmisestä enemmän kuin hänen esittämistään väitteistä. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta kävi kuitenkin niin, että kristinusko alkoi vähitellen avautua minulle vastustamattomasti, ja tempauduin elämään elämääni Jeesuksen yhteydessä. Yhtäältä olin prosessissa aktiivisena osapuolena antamalla Jumalalle mahdollisuuden puhua minulle hänen Sanansa sekä hänen seuraajiensa kautta. Toisaalta Jumala itse nosti minut suosta lujalle kalliolle ilman, että olen tähänkään päivään mennessä ymmärtänyt täysin, miten se tapahtui.
Joka tapauksessa näen nyt, että kristittyjen yhteyden, raamattupiirin ja henkilökohtaisen Raamatun lukemisen, rukouksen ja teologisesti raittiiden opetusten kautta sain tutustua Jeesukseen, ja lopulta koin vastustamatonta kutsua uskoa häneen. On vaikeaa pukea sanoiksi kokonaisvaltaista kokemustani siitä, millaista oli päästä kosketuksiin elävän Jumalan kanssa ja osalliseksi hänen kauttaan avautuvasta ainoasta totuudesta, täynnä merkitystä olevasta tiestä sekä hänen yltäkylläisestä armostaan ja rakkaudestaan. Luulen, että se oli kuin olisin tullut kotiin.
Nyt
Raamattu puhuu selkeästi – ei valta- vaan vastavirtaisesti – siitä, että juuri nyt on oikea aika ottaa Jeesus vakavasti.
”Hän sanoi: »Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!»” (Mark 1:15)
”mutta Jeesus sanoi: »Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.»” (Matt. 19:14)
”Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä.»” (Mark. 10:31)
”Kääntykää minun puoleeni, maan kaikki ääret, antakaa pelastaa itsenne, sillä minä olen Jumala, eikä muuta jumalaa ole.” (Jes. 45:22)
Älä siis odota enää myöhempään.
Kuva: Etiopian-lähetti.
