Elämäni on pelkkää surkeutta!

Siinä hän seisoi, keskellä lupaamaa maata, luottaen siihen, että hänestä pidettäisiin huolta, ihan kuin isästään Iisakista ja isoisästään Aabrahamista.

Tosin luottamus oli vuosien varrella vaihtunut turtuneeseen tottumukseen. Edellisestä kohtaamisesta Jumalan kanssa oli kulunut jo yli kymmenen vuotta ja noihin vuosiin oli mahtunut Jaakobin elämän kipeimmät asiat: Isän kuolema, sydämen valitun kuolema kesken synnytyksen, rakkaimman pojan Joosefin ”kuolema, tyttären raiskaus ja nyt lopuksi nälänhätä, jollaista eivät isätkään olleet kokeneet.

Ei ihme, että Jaakob huudahti: ”Minun elämäni on pelkkää surkeutta!” (1. Moos. 42: 36). Hän oli ehtinyt elää jo pitkän elämän, johon mahtui kipuja ei vain kirjan vaan kokonaisen kirjaston verran. Tuntuu, että aina kun Jaakob ehti edes vähän tointua aikaisemmasta valtimoviillosta, seuraava jo odotti nurkan takana.

Lopulta Jaakob oli sisältään muumioitunut. Hän käveli perheensä parissa, katseli lammas- ja nautalaumoja, jakoi aikuisille pojilleen ohjeita – jos nämä sattuivat kuuntelemaan – ja teki sisäistä kuolemaa.

Kipeintä ja samalla hämmästyttävintä on se, että juuri tällä ajanjaksolla – noin 10 vuoden aikana – Jumala oli totaalisen hiljaa. Oli kuin Jaakob olisi jätetty yksin maahan rääkymään ja vuotamaan hiljaa kuiviin.

”Elämäni on yhtä surkeutta” oli Jaakobin omaelämänarvio. Se on myös monen meidän arvio omasta elämästämme. Jaakobin kohdalla tiedämme – koska olemme sen lukeneet – että hiekkapilven keskeltä ilmestyivät Joosefin vaunut, joihin Jaakob sai nousta ilosta itkien ja haukkoen uutta, toivon ilmaa. Mutta miten meidän käy?

Onko elämäsi yhtä surkeutta? Onko Jumala kaiken itkun keskellä toivottoman hiljaa? Voisin luetella viereesi kaikki Raamatun pyhät, he kerääntyisivät ympärillesi kuin leirinuotiolle. Jokainen heistä voisi kertoa oman tarinansa ja luulen, että monet kertomukset olisivat hyvin lähellä omaasi?

Ehkä Jaakob pitäisi viimeisen puheenvuoron ja tulisi sen jälkeen halaamaan. Te itkisitte hiljaa toistenne olkapäitä vasten. Hän kuiskaisi, vain sinulle: ”Jos minun elämään astui Yltäkylläisyys, ole varma, että Hän astuu myös sinun elämääsi.”