Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fiJeesus, olen yrittänyt yhä uudelleen rakentaa jotain kestävää, jotain josta Sinä voisit olla ylpeä.
Miten olen virittänyt itseni kuin viulun niin äärivireeseen soidakseni ylistystä Sinulle mutta jänteeni ei vieläkään kestä. Kauneimman soolon kohdalla taitun kelvottomaksi.
Olen halunnut juurtua aina uuteen maaperään vakuutellen itselleni ja Sinulle, että koskaan juureni eivät enää repeä minun vääntyneen sieluni tähden.
Olen tullut hyvin kevyeksi. Pala kerrallaan olen itkien luopunut sankarin viitasta. Olen juossut itään ja länteen pysyäkseni koossa mutta olenkin menettänyt otteen elämästäni.
Tänään olen putoamassa kauhun pelottavaan nieluun. Kaikki ympärillä on pimeää , en saa kiinni mistään.
Mutta Sinä oletkin tässä! Olet hohtava ja puhdas, minun vastakohtani.
Pelkään katsoa silmiisi. Onko katseessasi pettymys ja etäisyys? Miten voisin enää kelvata Sinulle?
Olen kuin se nainen joka valtavassa epätoivoissaan tarrasi kiinni vaatteistasi. Puristan viimeisin voimin.
Elämäni taulu on pelkistynyt minuun ja Sinuun. Minä olen kadotettu ja kyvytön koko elämään. Sinusta vuotaa kaikki luomisvoima millä loit koko universumin.
Putoanko lopulliseen kuiluun? Ymmärrän etten enää kykene kantamaan itseäni. En kykene rakastamaan, en luomaan hyvää tahtomallasi tavalla.
Sinä otat minusta otteen. Olet tullut maailmaani antaaksesi minulle elämän, joka kantaa kun omani sortuu.
Minulla on Sinut! Sinä suostuit putoamaan kauhun kuiluun, jotta minä saisin Sinusta elämää lujemman kallion alleni.
Minä löysin Sinut kun kaikki muu kaatui. Tartuin liepeeseesi vasta kun en saanut enää otetta sieluni salaisista kiinnikkeistä.
Vai löysitkö Sinä minut? Olitko todella valmis tulemaan vieläkin luokseni? Rakastatko enemmän, aina enemmän kuin olen kyennyt ymmärtämään?
En päästä Sinusta! En koska Sinä et päästä minusta.
Julkaistu myös Yksin armosta-sivustollamme.
