Kirjoittanut
Kirjoittaja on Uusi Tie -lehden toimituspäällikkö.Totuuden etsintään kuuluu epäily ja kyseenalaistaminen. Jos ihmiselle ei anneta tilaa epäillä, ei hän voi myöskään muodostaa henkilökohtaista ja punnittua vakaumusta totuuden suhteen. Joskus uskovat suhtautuvat epäilyksiin ja epäilijöihin yksiselitteisen torjuvasti. Tällaisessa seurassa voi olla vaikea lausua omia epäilyksiään julki. Moni katsoo paremmaksi pitää suunsa supussa ja siirtää epäilykset jonnekin sielunsa syövereihin kuin antautua kiivaaseen väittelyyn. Tällainen ilmapiiri ei kuitenkaan saa epäilijässä aikaan koeteltua ja kestävää vakaumusta. Olen miettinyt, mistä tällainen aggressiivinen suhtautuminen epäilijöihin johtuu: aidosta huolestako vai kenties uskovien omasta epävarmuudesta?
Toisaalta jotkut kristityt menevät toiseen äärilaitaan ja ajattelevat, että epäilys on itsessään tavoiteltava tila. Ikään kuin kirkon tehtävä olisi totuuden julistamisen sijaan vain pohdiskella sitä. En voi välttyä saamasta tällaista vaikutelmaa Oulun seurakuntien järjestämistä agnostikkoilloista. Rauhan Tervehdyksen uutisen (linkki uutiseen tässä) mukaan illoissa puhuneet pastorit näyttävät pikemmin herättäneen ihmisissä epäilyksiä kuin auttaneen niistä pois. Epävarmoille kristityille ja vilpittömille totuudenetsijöille tehdään näin karhunpalvelus.
Kolmas linja on se, että epäilykselle annetaan tila, mutta epäilys itsessään ei ole tavoite tai päämäärä. Ensimmäiset kristityt olivat niin vakuuttuneita kristillisen uskon totuudesta, että he olivat valmiita antamaan henkensä sen edestä. Varmasti hekin painivat monenlaisten heikkouksien ja välillä epävarmuudenkin kanssa. Mutta he eivät julistaneet epäilyn, vaan uskon sanomaa. Samalla he olivat valmiita vastaamaan ”sävyisästi ja kunnioittavasti” jokaiselle, joka kysyy, mihin heidän toivonsa perustuu (1. Piet. 3:15-16).
Bonhoefferkaan ei ollut mikään agnostikko. Hän taisteli hirmuhallitusta ja sen pauloihin vaipunutta valtakunnankirkkoa vastaan, koska ne asettuivat Raamatun sanaa ja kirkon tunnustusta vastaan. Hän oli apostolien lailla niin vakuuttunut asiastaan, että antoi jopa henkensä sen tähden.
Usko ei kaadu epäilyksiin. Ei ole mitään kysymyksiä, joita ei saisi esittää. Päinvastoin, haluaisin pikemminkin rohkaista kysymään niistä asioista, jotka kristillisessä uskossa tuntuvat loukkaavilta tai järjettömiltä. Samalla haluan rohkaista niiden lähteiden äärelle, joista vastauksia voidaan löytää. Ensimmäinen askel voisi olla se, että raivaisimme aikaa avatun Raamatun äärelle ja tutustuisimme siihen, mitä se oikein sisältää. Muitakin askeleita on, mutta ehkäpä niistä lisää myöhemmin.
