Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Elia huusi Herraa, ja sanoi: `Herra, minun Jumalani, oletko todella kohdellut niin pahoin tätä leskeä, jonka luona asun, että olet antanut hänen poikansa kuolla?´” (1. Kun. 17: 20).
Elia oli joutunut maanpakoon Kuningas Ahabin siidonilaista kuningatarta Iisebeliä. Jumalan huumoria oli se, että Elia meni pakosalle Iisebelin kotimaahan.
Elia asui siidonilaisen leskivaimon luona ehkä noin pari vuotta. Sinä aikana Jumala ihmeellisesti teki joka aamu uuden leipäihmeen. Elian ja lesken välille syntyi kaunis ystävyys.
Ystävyyteen tuli tuhoisa päätös. Naisen ainoa poika kuoli ja Elia joutui tukalaan tilanteeseen. Eikö hän Jumalan miehenä voinut estää tragedian?
Elia pyyhkii sanoillaan kohtalouskoa. Hän ei tyytynyt sanomaan ystävälleen: ”Sinulla kävi nyt huono tuuri. Ihmisiä kuolee sairauksiin siellä ja täällä ja nyt kävin näin sinun kohdallasi.” Ei, Elia vastuutti Jumalan asiasta.
”Oletko todella tehnyt näin pahoin?” Ne olivat kovia sanoja Jumalalle. Elia tiesi, että kaikki asiat tulevat hänen Jumalansa kautta. Eivät korpit olleet sattumalta elättäneet häntä eikä hän kohtalon oikusta ollut eksynyt juuri tämän köyhän perheen ovelle. Ei siis kuolemakaan ollut voinut tapahtua Jumalan tietämättä ja sallimatta.
Epätoivon ja ihmeen välillä voisi tuskin olla ohuempaa harsoa? Elia huusi sydämensä tuskassa, syytti Jumalaa ja vaati Hänen puuttumista räikeään vääryyteen. Oliko Elia liian julkea? Ei, hän oli mies varustettuna tavallisen ihmisen tunteilla.
Elia olisi saattanut joutua tyytymään ei-vastaukseen. Sellaisiakin tuli hänen matkansa varrella. Mutta tässä tapauksessa epätoivosta nouseva , jopa julkean rohkea Jumalan vastuuttaminen tuotti ihmeen. Kuollut nousi eloon. Jumala ilmoitti olevansa taho, jonka kautta tapahtuisi ihan kaikki asiat.
Tähän loppuun pitäisi kirjoittaa selkeä koonti. Kyyneleet valuvat näppäimistölle ja omastakin sisimmästä alkaa kuulua kohina. Heitän hiiteen sattumat ja kohtalot. En todellakaan osta elämäni kurjia asioita Tuurin kyläkaupasta.
Epätoivon ja ihmeen raja on häilyvä. Selvää on se, ettei Raamatussa olisi mainittuna yhtä ainutta ihmettä ilman suurta inhimillistä kärsimystä ja epätoivoa.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
