Kirjoittanut
YLE:n Homoilta 12.10. näyttää antaneen joillekin sysäyksen kirkosta eroamiseen. Kirkon on jättänyt kolmisen tuhatta jäsentä, enimmäkseen naisia. Myös tunnettu näyttelijä-juontaja Jani Toivola kirjoittaa päivän Hesarin mielipidekirjoituksessa eronneensa nyt kirkosta. Samalla hän kertoo olevansa vakaumuksellinen kristitty.
Kirkkoon liittyneiden määrää ei tiedetä, sillä uutislähteenä on käytetty Vapaa-ajattelijoiden ylläpitämää, kirkosta eroamiseen kannustavaa nettisivustoa. Heidän edustajansa ovat eri nettikeskusteluissa pyrkineet lietsomaan kirkostaeroamisbuumia. Joulu tuli vapaa-ajattelijoille nyt etuajassa.
Ilta-Sanomien toimittaja soitti eilen ja kyseli, kadunko sanomisiani. Tämän päivän lehdessä pitäisi olla kommentit. Olen lisäksi saanut yhteydenottoja henkilöiltä, joiden mielestä mitään julkisia keskusteluja homoseksuaalisuuteen liittyen ei saisi lainkaan käydä, tai jos käydään, osallistujien pitäisi olla keskenään samaa mieltä, etteivät ihmiset eroaisi kirkosta. Mitä tapahtui avoimelle keskustelulle? Onko homoseksuaalisuus tabu, josta ei saa puhua? Miten kirkossa ja yhteiskunnassa voidaan tehdä tästä asiasta lähivuosina päätöksiä, ellei keskustelun vapautta enää ole? Peli pitää nyt viheltää poikki. Jos keskustelua aiheesta ei voida tässä ilmapiirissä käydä, homosuhteita koskevat aloitteet on vedettävä nopeasti pois kirkolliskokouksen käsittelystä.
Nimenomaan tulevien vuosien aikana homokeskustelua tullaan käymään niin kirkossa kuin eduskunnassa. Jumalan sanaan turvaavat kristityt eivät tätä ole pyytäneet. Minullekin sopisi hyvin, että koko asiasta ei enää lainkaan keskusteltaisi julkisesti. Homoseksuaalisuus voisi kirkon piirissä olla minun puolestani aihe, jota käsitellään lähinnä sielunhoidollisissa yhteyksissä. Liberaalisiipi kuitenkin tuo toistuvasti asian julkiseen keskusteluun ja vaatii samalla kirkon irtisanoutumista Raamatusta. Liberaaliteologit käyttävät homoseksuaaleja hyväkseen saadakseen läpi varsinaisen ohjelmansa: Raamatun hylkäämisen evankelisluterilaisessa kirkossamme. Kuten TV-lähetyksessä sanoin: kirkon uhka eivät ole homoseksuaalit vaan kirkon luopuminen Jumalan sanasta.
Miten siis keskustelua voidaan käydä, jos vastapuolen ainoa argumentti on loukkaantuminen? Voisiko homoliikkeen edustajista löytyä henkilöitä, jotka pystyisivät laittamaan tunteita sen verran sivuun keskusteluissa, että järkiargumentit, joita heillä varmasti myös on, tulisivat selvitetyiksi. Minua nimittäin suorastaan harmittaa, että niitä kuulee niin vähän. Olen hyvin kiinnostunut erilaisista tavoista hahmottaa tätä maailmaa ja kuuntelen mielelläni erilailla ajattelevien ihmisten näkemyksiä. Tahdon ymmärtää.
Yhtenäiskulttuurin jäänteenä Suomessa vallitsee yhä voimakas konsensus-vaatimus. Omana kouluaikanani koulussa ei kannustettu keskustelemaan, vaan kyseenalaistavat mielipiteet tulkittiin helposti niskurointina. Tänään koululaitos on toisennäköinen, mutta keskustelukulttuuri on yhä kehittymätöntä.
Tahtoisin todella ymmärtää, millä homoliikkeen edustajat perustelevat kantansa järjellisesti itselleen. Minkä merkityksen homoliike esimerkiksi näkee homosuhdeinstituutiolla olevan yhteiskunnassa? Yksilön tasolla kaikki ymmärrämme, mikä merkitys on läheisillä ihmissuhteilla. Avioliittoon rinnastettava yhteiskunnallinen erityisasema kuitenkin vaatisi yhteiskunnallista merkittävyyttä, sillä yhteiskunnan ei mielestäni pidä olla kovin kiinnostunut siitä, mitä ihmisen makuuhuoneissaan tekevät. Vai riittääkö vastaukseksi, että kysymys on loukkaava ja siksi sitä ei saa esittää?
Ovatko siis kirkon avioliittokäsitykseen perustaneet TV-keskustelijat syyllisiä siihen, että joukko ihmisiä erosi viime päivinä kirkosta? Pitäisikö heidän pitää mielipiteensä omana tietonaan? Ensinnäkään en usko, että ihmiset päättävät kirkkoon kuulumistaan tai siitä eroamistaan pelkän TV-keskustelun perusteella. Voi tietysti olla, että buumissa kuin buumissa on mukava olla mukana, kuten esimerkiksi Facebookin yleislakossa. Uskon kuitenkin, että jos TV-keskustelu oli kimmoke eroamiseen, on pohdinta ollut vireillä jo pitkään, kuten Toivola omassa kirjoituksessaan omakohtaisesti kertoo.
Eräs kertoi eronneensa kirkosta taannoisen Katekismus-kampanjan vuoksi. Kun kirkko jakoi Katekismuksen jokaiseen kotiin, kyseinen henkilö oli ryhtynyt lukemaan sitä ja järkyttynyt, että tällaisessako hän on mukana. Olisiko siis parempi, että kirkko pyrkisi olemaan hajuton, mauton ja näkymätön? Pitäisikö kirkon pyrkiä mahdollisimman hyvin mukautumaan yleiseen mielipiteeseen? Tämä tulee yhä vaikeammaksi, sillä kulttuurimme moniarvoistuu nopeasti eikä ns. ”yleistä mielipidettä” juurikaan enää ole. Pikemminkin kirkon tulee tässä ajassa pärjätäkseen yhä vankemmin perustaa uskonsa ja käytäntönsä omaan arvopohjaansa, eli Jumalan sanaan ja tunnustukseen. Kirkko menettää väistämättä jäseniään. On tärkeää, ketkä kirkkoon lopulta jäävät.
Ihmettelen, että media on lähtenyt mukaan ihmettelemään, eikö kristittyjen olisi kannattanut olla hiljaa, kun kirkko menettää nyt rahaa. Yleensä media on puolustanut sanavapautta ja keskustelua. Vastasin Ilta-Sanomille, että edustimme siellä hyvin suuren ihmisjoukon näkemystä, joka ansaitsee tulla kuulluksi siitäkin huolimatta, että asetelma oli mikä oli. Sanoin myös, että kirkko ei ole olemassa rahan vuoksi, vaan evankeliumin. Mielenkiintoisella tavalla tämä Jeesuksen sana, ettei kukaan voi palvella kahta herraa, Jumalaa ja mammonaa, tulee jatkuvasti hyvin konkreettisina valintatilanteina kristittyjen eteen.
Kyllä rahan menetys aina tuntuu, ja seurakunnat joutuvat sen vuoksi priorisoimaan toimintojaan. Mutta jos kirkon tunnustuksen esiin tuominen aiheuttaa erovyöryn, ehkä tilanne on tämän jälkeen rehellisempi. Onhan ihmisillä täysi oikeus toimia vakaumuksensa mukaan. Kaikesta huolimatta kannatan vapaata, toista osapuolta kunnioittavaa, älyllistä keskustelua. Se on ainoa keino rakentavien ratkaisujen löytämiseen niin kirkossa kuin yhteiskunnassa.
