Kirjoittanut
Yritin viime jutussani ratkaista eurokriisiä, mutta en onnistunut. Niinpä yritän nyt toista tietä ja otan kantaa arvoista ja moraalista käytävään keskusteluun. Jos nämä saadaan kohdalleen, myös koko eurokriisi uhkaa laueta ennen aikojaan.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen kirjoitti hyvä artikkelin siitä, kuinka uskonnonopetusta ei pitäisi vähentää, sillä maailmassamme uskontojen ymmärtäminen on yksi olennaisimpia asioita ja luo samalla perustan moraalille. Jukka Petäjä komppasi muutaman päivän kuluttua samassa lehdessä ja piti uskonnollisia arvoja tärkeinä. Tähän tuli, kuten odottaa sopii, heti perään Tuukka Hämäläisen vastine, joka oli otsikoitu ”Moraali ei vaadi uskomista tai uskonnollisia arvoja”. Tämä teoreettisen filosofian kandidaatiksi esittäytynyt kirjoittaja (ei siis samanniminen lahtelainen pappi) oli sitä mieltä, että ”kun eettisiä sääntöjä ei sanella ylhäältä käsin, ihminen on vapaa perustamaan etiikkansa siihen, mikä ihmisiä todellisuudessa yhdistää, ihmisyyteen”. Niinpä hän päättää kirjoituksensa kysymykseen, ”mihin siinä uskoa tarvitaan, saati kristillisiä arvoja?”
Niinpä niin, otetaanpa juutalaisuuden ja kristinuskon vaikutus maailmasta pois ja katsotaan, millaista ihmisyyttä jää jäljelle. Rooman valtakunnassa ennen kristinuskon tuloa lapsia jätettiin heitteille, vanhuksilla ja vammaisilla ei ollut ihmisarvoa ja naisen asema huono. Useimmissa Afrikan maissa ja Aasiassa tilanne muistuttaa ikävällä tavalla noita roomalaisia ihmisarvoja. Kommunistimaissa varastaminen ja omaan pussiin vetäminen oli sallittua, vain kiinni jäämisestä rangaistiin. Natsi-Saksassa arjalaisen rodun moraali vaati juutalaisten, mustalaisten ja muiden poikkeavien surmaamista. Jos moraalin pohjana on kulloisenkin kulttuurin luoma ”ihmisyys”, se muuttuu aikojen saatossa ja useimmiten juuttuu vahvemman oikeudeksi määritellä oikean ja väärän rajat.
Kristinusko toi maailmaan ne moraaliset arvot, joille länsimainen hyvinvointiyhteiskunta ja lainsäädäntö ovat rakentuneet. Sen pohjalla on juutalaisten maailmalle lahjoittamat kymmen käskyä. Niiden ajaton sanoma on jollain tavalla kirjoitettu ihmiskunnan selkäytimeen ja useimmissa kulttuureissa tiedetään, että tappaminen on väärin. Kymmenen käskyä ja Raamatun moraaliopetus siis vain alleviivaavat ja toteavat sen, minkä ihmiskunta aavistuksenomaisesti tietää muutenkin. Tämä aavistus hukkuu kuitenkin helposti erilaisten ideologioiden aaltoihin. Ihmisyys on mitä milloinkin ja yleensä vahvemman sanelemien pelisääntöjen mukaista. Timo Eskola kirjoitti hyvin Uuden Tien kolumnissaan, kuinka arvoissa ja moraalissa on kyse oikeasta ja väärästä, ei yksityisen ihmisen tunteista. Arvot asettavat elämälle rajat, joiden ylittäminen rikkoo itse elämää.
Eurooppa on vanhastaan ollut kristinuskon lippulaiva ja vieläkin tähdet EU:n lipussa muistuttavat tästä. Uusateismi ja vapaamielinen humanismi yhdessä materialistisen maailmankatsomuksen kanssa rapauttavat eurooppalaista kristillisyyttä niin, että kohta laiva seilaa vailla minkäänlaista peräsintä pörssikurssien ja postmodernin filosofian ristiaallokossa. Paluu juurille oikaisisi kurssin. Mistä löytyvät ne eurooppalaiset johtajat, jotka uskaltavat nostaa kristinuskon arvomaailman kunniaan ja huomauttaa arvokriisissä olevalle maailmalle, että karikot voidaan välttää vain tällä laivaväylällä?
