Elämäntaito: Kun Pekka Simojoki väsyi ja aikoi lopettaa, salaperäinen puhelinsoitto sai jatkamaan – ”hän sanoi, että Jumala käski soittaa Simojoelle” Ihmisiä ja ilmiöitä: Britanniassa tehty kysely: Kristityt kokevat syrjintää ja vihamielisyyttä uskonsa vuoksi – konservatiiveilla tilanne pahin

Evankelistan mahdoton tehtävä

 

Kolme vuosikymmentä on päässyt vierähtämään Billy Grahamin Suomen-missiosta 1987. Missioillat näkyivät ja kuuluivat ja vetivät Olympiastadionin täyteen väkeä. Mitään aivan vastaavaa ei Suomessa ole sen jälkeen tehty.

Olin siellä minäkin, vaikken tainnut vielä ymmärtää, mistä oli kyse… Mission puhetallenteita löytyy TV7:n arkistosta, sekä missiolle avatulta nettisivulta. Minä en ole vielä uskaltanut katsoa.  😉

Karas-Sana neliöb. 18.-24.11.

Billy Graham oli (ja on) paitsi evankelista, myös hieno kirjailija, monien USA:n presidenttien ”luottopastori” ja taitava verkostoituja. Grahamin elämäntyön kenties merkittävimpänä osana pidän hänen työtään kristittyjen yhteyden ja yhteistyön eteen. Hänellä oli kyky, asemaa ja uskottavuutta tuoda ihmisiä eri taustoista yhteen. Lausannen konferenssi v. 1974 lienee ollut 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävin seurakunta- ja lähetysjohtajien globaali yhteentuleminen.

Mitä evankeliumi on? Kriittisiä äänenpainoja

Evankeliumi. Eikö se ole se kristinuskon ydinsanoma? On varsin mielenkiintoista, miten varsin erilaisia näkemyksiä meillä voi olla jopa siitä, mikä evankeliumin ydin on – saati miten siitä pitäisi kommunikoida.

Haluan julistaa evankeliumia oikein”, tai ”juuri tätä evankeliumi on”, vakuuttaa moni. Niinpä niin.

* * *

Moskovan olympiastadionilla v. 1992 järjestettyä missiota voinee pitää Billy Grahamin elämäntyön yhtenä huipentumana.

Neuvosto-Latviassa syntynyt saksalainen missiologian professori Johannes Reimer toimi mission koordinaatiotiimissä. Vuosi kokoussarjan jälkeen Moskovan alueen protestanttisissa seurakunnissa tehtiin selvitys siitä, montako missiossa uskoontullutta löytyi. Löydettiin noin kymmenen. Mihin lienivät jääneen ne loput 99%, jotka olivat vastanneet stadionilla ”alttarikutsuun” ja tehneet ”ratkaisun”? Havainto synnytti Reimerissa pohdintaa siitä, mitä evankeliumi oikeastaan pohjimmiltaan on ja miten seurakunta kasvaa.

Missiokokousten metodeja arvioi kriittisesti jo 1960 -luvulla evankelikaalisen liikkeen historiasta paljon kirjoittanut Iain Murray pamfletissa The Invitation System.

Kun olin nuorempi, tietyissä piireissä kritisoitiin aika vahvasti ns. ”ratkaisukeskeistä kristillisyyttä”. Evankeliumi on sanoma Vapahtajasta, tiestä elävän Jumalan luo, toivosta, ratkaisusta ihmisen synnin ja pahuuden ongelmaan – ja paljon enemmän.

Elämässä on tärkeä tehdä valintoja, mutta evankeliumin sisältö ei tietenkään tyhjenny ihmisen ”ratkaisuun”.

Evankelista ei ole sama kuin supertähti

Yhdistämme ehkä mielessämme sanan ”evankelista” näihin varsin näkyviin ihmisiin, ikään kuin mediahuomion saaminen olisi menestyksen mitta. Näin yksinkertainen logiikka ei Jumalan valtakunnassa tietenkään vallitse.

Yhdysvaltalainen apologi Nancy Pearcey näkee jopa yhteyksiä 1800-luvun kiertävien herätyspuhujien ja amerikkalaisen ”supertähti-ilmiön” välillä. Ns. Toisen suuren herätyksen ajan evankelistat olivat ensimmäisiä superstaroja, joiden imago luotiin tietoisesti, esiintymiset suunniteltiin tarkkaan ja markkinoitiin tehokkaasti. Esiintyminen oli tunteikasta.

Herätys ei ole ihme – se luodaan käyttämällä oikeita keinoja”. Uusia menetelmiä kehitettiinkin, ns. ”alttarikutsusta” alkaen.

Käytännössä iso osa evankelistoista ei ehkä koskaan pidä puhetta suurelle yleisölle. Monet tarinamme sankarit voivat olla ihmisten silmissä hyvinkin unohdettuja. Tarkoitan esimerkiksi niitä kymmeniä naisevankelistoja, jotka kiersivät 1900-luvun alkupuolella Suomea ristiin rastiin, laittaen käytännössä koko oman elämänsä likoon.

Evankelistan dilemma

Suomalaisten herätyssaarnaajien elämänkerroista 1900-luvun alkupuolelta luen, kuinka tunteisiin vetoamista pidettiin kartettavana toimintatapana. Oli kunnia-asia osata vedota kuulijan tahtoon ja järkeen.

– Ja mitenköhän sitten erotat nämä toisistaan…? 😉

Niinpä. Tässäpä onkin yksi evankelistan – ja jokaisen markkinoijan – dilemma. Miten auttaa ja rohkaista ihmisiä eteenpäin, lähemmäs Jumalaa, kohti parempaa elämää, kunnioittaen silti jokaisen vapaata tahtoa, järkeä, sisintä? Miten herättää ajatuksia ja synnyttää mielenkiinto – totuuteen perustuen ja manipuloimatta?

Se on taito.

Pitää osata kommunikoida kulttuurista riippumatonta, kulttuuria haastavaa totuutta kulttuuriin sopivalla tavalla. Hyvän kommunikaation alkeita on kuulijan asemaan asettuminen.

* * *

Jos jotain en ole, niin en ole evankelista.
En ole evankelista samasta syystä kun en korjaa autoja tai harrasta aivokirurgiaa.
Evankelistan tehtävän hoitamiseen liittyy vastuuta.
Ja aina teet jonkun mielestä väärin. 😉
Nostan hattua niille, jotka siihen ovat kutsutut.
Se on upea tehtävä!

Jos koet tätä paloa, käy tutustumassa ja verkostoitumassa esim. Evankelistojen yhteyspäivillä Lahdessa 15.-16.8. Ehkä ei ole niin huono ajatus vaikka vähän kouluttautua… Lue lisää: www.evankelistapaivat.fi

Tapio Luoma-aho

Tekstissä viitattu kirjallisuus:

Murray, Iain H. The Invitation System. The Banner of Truth, Edinburgh 1967.
Pearcey, Nancy. Total Truth. Liberating Christianity from its Cultural Captivity. Crossway Books 2004.