Kirjoittanut
Leif Nummela on Uusi Tie -lehden päätoimittaja.Hyvä ystäväni kuoli. Sairaus oli saanut yliotteen, ja viimeiset päivät hän oli äärimmäisen heikko. Kommunikaatio tämän maailman kanssa oli loppunut lähes kokonaan. Työtoveri istui sairasvuoteen äärellä, pyyhki kasvoja viileällä liinalla ja piti kädestä. Hän halusi vielä kerran lukea ystäväni mielikohdan Raamatusta: ”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10)
Kyyneleet ilmestyivät ystäväni silmiin. Ensimmäinen heikko merkki jonkinlaisen tajunnan olemassaolosta. Ja samalla viimeinen. Jumalan sana oli löytänyt tiensä tajunnan syvimpiin kerroksiin. Neljäkymmentäviisi minuuttia myöhemmin hän oli siirtynyt iankaikkisuuteen, Jumalansa luokse. Hän lähti tästä elämästä sen evankeliumin varassa, jonka varassa hän oli elänytkin ja jolla hän oli lohduttanut monia muita.
Ystävälläni ei elämänsä lopussa ollut mahdollisuutta tehdä ainoatakaan hyvää tekoa, ei minkäänlaisia suorituksia, ei mitään omia ansioita. Hän oli lähtiessään yhtä heikko ja muista riippuvainen kuin syntyessään. Juuri tässä täydellisen heikkouden tilassa evankeliumi tuli hänen luokseen, ulkopuolelta. Se läpäisi tajunnan pintakerroksen ja kosketti sydämen syvyydessä. Ihana evankeliumi.
Se vakuutti Jumalan armon horjumattomuutta ja pysyvyyttä. Se todisti Jumalan rakkauden uskollisuudesta ja huolenpidosta, elämän ensimmäisistä henkäyksistä elämän viimeisiin hetkiin saakka. Ystäväni lähti iankaikkisuuteen ilman omia ansioita mutta kaikki Kristuksen ansiot hyväkseen luettuna. Hän lähti kykenemättömänä edes rukoilemaan mutta Kristuksen rukousten saattelemana. Hän oli eläessään tietoinen synneistään ja heikkouksistaan, mutta hän kuoli Kristuksen anteeksiantamuksen täydessä turvassa. ”Kaikki sinun syntisi on Kristuksen nimessä ja veressä anteeksi annettu”. Hän oli lukemattomia kertoja kertonut sen muille. Nyt hän kuoli itse, tämän täydellisen, ansaitsemattoman anteeksiantamuksen varassa.
Evankeliumi on maailman paras uutinen syntiselle, epäonnistuneelle, langenneelle ja heikolle. Sille, joka tietää olevansa kerta kaikkiaan taivaskelvoton, riittämätön ja ansioton. Evankeliumi ei kiristä eikä vaadi. Se antaa levon ja rauhan ja synnyttää kiitollisuutta.
Haluan vielä tavata ystäväni. Raamatun mukaan se on mahdollista. Kun Jeesus oli hankkimassa ystävälleni – ja meille kaikille – taivaspaikan ristillä, viereisellä ristillä kuoleva pyysi Jeesusta muistamaan häntä. Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Tälläkään miehellä ei ollut mitään omia ansioita, pahoja tekoja kylläkin. Mutta hän oli löytänyt sen yhden ainoan, mitä taivaaseen pääsemiseen vaaditaan: Jeesuksen.
