Feministikapinaa Taivaallista Isää vastaan

Temppeliaukion kirkossa Töölön seurakunnan konfirmaatiomessussa kesätyöntekijänä toimiva kirkon nuorisotyönohjaajaksi opiskeleva Katriina Linnakoski oli rukoillessaan kutsunut Taivaallista Isää Taivaalliseksi vanhemmaksi. Poikkeuksellinen sanoitus oli herättänyt keskustelua myös messun jälkeisillä kirkkokahveilla, kerrottiin Kotimaa 24.fi uutisessa (Kotimaa24.fi13.08.2019).

Linnakoski itse perustelee sanavalintaansa mielenkiintoisella tavalla:

”Kyllä, niin sanoin, sillä se on minun tapani rukoilla ja minun kokemukseni Jumalasta. En koe, että Jumala olisi ensisijaisesti isä tai mies … Mutta kyse ei myöskään ole halustani provosoida tai korostaa sukupuolineutraaliutta kielessä. Ei ole vain yhtä tapaa rukoilla ja puhutella Jumalaa. Nuoret ovat kokeneet Taivaallisen vanhemman hyvänä ja kiinnostavana ilmaisuna. Pääasiassa olen saanut hyvää palautetta ilmaisusta ja sen käyttämisestä.”

Jutun päätteeksi ”Linnakoski rohkaisee jokaista etsimään oman tapansa rukoilla ja löytämään omat sanansa, joita rukouksessa käyttää.”

”Minun tapani, minun kokemukseni.” 

Linnakoski vakuuttaa viattomuuttaan siinä, ettei ole halunnut provosoida tai korostaa sukupuolineutraaliutta. Ihan silkaksi vahingoksi on silti vaikea ajatella hänen sanavalintojaan, jotka seurailevat radikaalin feministiteologian pyrkimystä sukupuolineutraaliin rukouskieleen.

Mutta hänen kommenttinsa herättävät joukon mielenkiintoisia kysymyksiä: Mikä sitten on oikea tapa puhutella Jumalaa rukouksessa? Onko sellaista? Olemmeko vapaita sanoittamaan rukouksemme oman kokemuksen pohjalta yksilöllisen mielivaltaisesti? Onko Jumala mies?

Linnakosken vastaus heijastelee jonkin sortin teologista relativismia, jossa Jumalan olemusta koskevalla filosofisella pohdinnalla höystetty ”minun tapani” ja ”minun kokemukseni” asetetaan ohjailemaan kristillistä rukouselämää. Mutta onko tällainen perusteltua?

Tämän näkemyksen ongelma on siinä, että Jumala itse on ilmoittanut itsensä taivaallisena Isänä, eikä vain ”vanhempana”. Herra Jeesus, joka on kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona lihaan tulleena, vastasi opetuslastensa kysymykseen rukouksesta todeten: ”Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän…” (Matt. 6:8; Luuk. 11:1-2). Kyse on kolmiyhteisen Jumalan itsensä ilmoittamasta tavasta sanoittaa rukousta.

Matteuksen evankeliumin luvun lopussa Jeesus juuri ennen taivaaseen ottamistaan antaa opetuslapsilleen käskyn: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” (28:19). Linnakoskea seuraten jokaisen pitäisi kaiketi voida oman kokemuksensa perusteella olla ”vapaa etsimään omaa tapaansa” ja ”löytämään omat sanansa” kastaa.

Mutta Jeesus jatkaa ja sanoo: ”…ja opettamalla heidät pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” (28:20). Tämä ulottuu myös siihen, mitä Jeesus on opettanut rukouksesta. Kukaan ei siis ole omaan kokemukseen vedoten vapaa opettamaan rukouksesta toisin, kuin Herra Jeesus on opettanut.

Muutenkin on merkillepantavaa, että Jeesus Jumalasta puhuessaan aina kutsui häntä Isäksi. Kristinuskon ilmoituksen kieli on patrisentrinen, ei sukupuolineutraali.

Apostoli Paavali korostaa kirjeessään efesolaisille: ”Sen tähden minä notkistan polveni Isän edessä, josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä…” (Ef. 3:14-15). Tai niin kuin vuoden 1992 käännös saman asian ilmaisee: ”Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.”

Näistä lähtökohdista voidaan myös sanoa, että aito kokemus Jumalasta antaa kokijalle aina kokemuksen Jumalasta isänä. Jumala on ilmoittanut itsensä taivaallisena Isänä. Jumalan ilmoitus Raamatussa ei ole sukupuolineutraali. Siksi aito Pyhän Hengen antama kokemus Jumalasta on Jumalan ilmoituksen mukainen ja kirkastaa Jumalaa isänä.

Kuten Paavali sanoo, Pyhä Henki saa Jumalan lapset huudahtamaan: ”Abba! Isä!” (Room. 8:15).

Jumala ei ole ihminen.

Tietenkään Jumala ei ole mies. Saatikka, että mies olisi jumala. Jumala ei myöskään ole nainen. Jumala ei ole ihminen. Jumala on Jumala. Mieheys ja naiseus, ovat biologiseen luomakuntaan kuuluvia kategorioita ja sellaisenaan ilmaus Jumalan hyvästä heteronormatiivisesta luomisjärjestyksestä. Sekä mies että nainen kantavat yhtäläisesti Jumalan kuvaisuutta (imago Dei). Sama Jumala on luonut miehen ja naisen (1 Moos. 1:27).

Kun Jumala meidän pelastukseksemme inkarnoituu ihmiseksi, hän tulee mieheksi Jeesuksen Kristuksen persoonassa, eikä ilmesty vain sukupuolineutraalina olentona. Mies, Jeesus Kristus, on kaikkien ihmisten, miesten ja naisten, pelastaja.

Jumala luojana ei ole luotu biologinen olento, vaan luomaton iankaikkinen Henki. Kuitenkin Jumalan patrisentrinen luomisjärjestys ja ilmoituksen kieli ja inkarnaatio määrittelevät sen, miten meidän tulee puhua Jumalasta ja palvella sekä rukoilla häntä raamatullisesti ja kristinuskon mukaisesti.

Lex orandi lex credendi

Kukaan ei siis ole vapaa sanoittamaan rukousta, kokemuksiaan tai Jeesuksen opetuksia ja samalla kristinuskoa ”omalla tavallaan”. Rukouksen kieli on teologian kieli (lex orandi lex credendi). Siksi rukouksen tulee heijastaa raamatullista oppia, eikä luoda jotain uutta näkemystä kristinuskosta sen perusteella minkä kukin kokee ”omaksi tavakseen”.

Jumalaa tulee puhutella Isänä. Tämä on Jeesuksen tapa rukoilla. Tämä on apostolinen tapa rukoilla. Tämä on kristillinen tapa rukoilla.

Ja kaiken kukkuraksi viimeisenä päivänä ”kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” (Fil. 2:10-11).