Kirjoittanut
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään Israeliin liittyvää. Paitsi arkeologisia juttuja kyllä ja yhden kirjan maan historiasta ja sanomasta. Nykypäivän tilanteen pohdinnasta sain kimmokkeen Hesarin jutusta (HS 11.12.2023), jossa telavivilainen kirjailija Julia Fermentto kertoi muuttuneesta asenteestaan. Hän on aina pitänyt itseään vasemmistolaisena feministinä ja rauhanaktivistina. Nyt hän huomasi puolustavansa Israelin sotatoimia Gazassa.
Keksin aforismin: vihollisen brutaalin hyökkäyksen jälkeen pasifistit kuolevat sukupuuttoon. Sama nähtiin Euroopassa Venäjän hyökättyä silmittömästi Ukrainaan. Naamiot riisuttiin ja sodan realiteetit löivät silmille. Maailma on julma. Ilman vahvoja puolustusvoimia mikään maa ei pysy itsenäisenä.
Mutta palatakseni Israeliin. Fermentto sanoi haastattelussa, että hänen entiset ystävänsä ovat kaikonneet. Israel on jätetty yksin. Kukaan ei enää puolusta sitä. Tältä todella näyttää, kun palestiinalaisia tukevat mielenosoitukset leviävät kaikkialla.
Israel on ollut maailman silmätikku ja sylkykuppi siksi, että se on maailman ainoa juutalaisvaltio. Sellaista ei ihmisten mielestä saisi olla. Se ei ole tasapuolista ei-juutalaisia kohtaan. Muualla maailmassa on kuitenkin pilvin pimein muslimi- ja hinduvaltioita. Saavatko ne olla yhden uskonnon maita? Sitä paitsi, Israel on sentään hallintomalliltaan länsimainen demokratia, jollaisiksi muslimi- tai hindumaita ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua.
Hyvä on, palestiinalaisilla on ollut ja on vaikeaa sekä Länsirannalla että Gazassa. Heidän elintasonsa on ainakin kymmenen kertaa alempi kuin Israelin puolella. Israel ei aina kohtele hyvin näitä miehitettyjen alueiden asukkaita. Sen sotilaat, poliisit ja siirtokuntien uskonnolliset kiihkoilijat syyllistyvät aika ajoin kohtelemaan kaltoin palestiinalaisia. Ja nyt Gazan sodan aikana se on joutunut turvautumaan aivan järkyttävään tuhovoimaan. Maailman reaktio on ymmärrettävä mutta yksipuolinen. Sodan aloittaja ja ensimmäisten hirmutekojen tekijä unohdetaan. Siviilejä ihmiskilpinään käyttävä Hamas surmauttaa siekailematta omia kansalaisiaan. Tässäkin liittymäkohta Venäjän hirmuhallitsijaan.
Kuulin äsken palestiinalaiskristittyjen surun kohtaamistaan Gazan sodan orpolapsista. Kuulin myös israelilaisten tuskasta, kun sekä pohjoisessa että Gazan ympärillä väki on joutunut pois kodeistaan ja monet surevat kuolleita tai panttivangeiksi jääneitä omaisiaan. 7.10. käänsi taas kerran Lähi-idän konfliktin uuteen asentoon.
Kristityn ei ole helppoa olla rauhantekijä tällaisessa maailmassa. Ainakin oikeudenmukaista rauhaa sopisi rukoilla molempiin kriisipesäkkeisiin.
