Gazan konfliktin räjähteet paukkuvat taas lähellä. Raketteja on tullut asuinseudullemme reilun vuorokauden sisällä toistasataa. Toistaiseksi (keskiviikkoiltana 9.7.) hälytys on ajanut seitsemän kertaa perhekuntani pommisuojaan. Se ei tunnu kivalta, vaikka kokemusta onkin usean sodan ajalta.
Työhuoneeni on talomme pommisuoja. Juuri kun olin viimeistelemässä Radio Dein viikkoraporttiani, työ keskeytyi, kun niukkaan tilaani ahtautuivat muut perheenjäsenet ja naapurista osa tyttäremme perheestä. Päälle tuli rakettihälytys. Useat pamaukset kertoivat, että raketit iskeytyivät jossakin lähellä maahan tai Israelin torjuntaohjukset tuhosivat osan niistä ilmaan. Kun sireeni soi, meillä on aikaa 45 sekuntia suojautua (35 km Gazasta).
Tämä kuvaus ei tee meistä säälittäviä poloisia. Säälittävämpiä ovat ne sadattuhannet siviilit, jotka Gazassa joutuvat sodan jalkoihin itsepäisen ääri-islamistisen Hamas -liikkeen vuoksi. Monet siviilit kuolevat, kun joutuvat Hamasin rakettiampujien ihmiskilviksi. Israel vastaa rakettien ampumisiin lujaa ilmaiskuilla.
+ + +
Jordaniassa tuomittiin Israelin ”barbaariset terrori-iskut, joissa on kuollut kymmeniä siviileitä”. Sen sijaan Hamasin satoja rakettihyökkäyksiä ei Jordanian hallinto pitänyt pahana eikä tuominnut. Perusteena pidettiin sitä, että niissä ei ole kuollut ihmisiä!
Gazan raketit avasivat Pandoran lippaan, jota Hamas kuvasi kolmen juutalaispojan kesäkuisten murhien jälkeen ”helvetin liekeiksi”, jotka syttyvät, jos Israel kostaa poikien surmat. Lippaasta ryöpsähti semmoinen määrä pahuutta, että Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelut ovat taas utuinen toiveuni.
Nyt Hamasilla on ollut vuosien 2009-2010 ja 2012 hyökkäyksiin verrattuna järeämmät tärskyt. Muutamat raketit ovat lentäneet liki 140 kilometrin päähän, Haifan porteille, ja myös Jerusalemiin sekä Tel Aviviin.
Pari päivää sitten totesin, että monet ovat unohtaneet, miten nykykriisin puhkeamista edelsi palestiinalaisten ”maltillisten” eli presidentti Mahmoud Abbasin Fatah -puolueen ja Gazaa hallinnoivan Hamasin liitto. Kyse ei siis ollut vain israelilaisten ”siirtokuntien” rakentamisista kuten palestiinalaiset syyttivät.
Juuri nyt konfliktia vahvistaa islamilaisten paastokuukausi, ramadan, joka usein sytyttää väkivallan piikkejä. Se on ironista, jos ajattelet, että islamilaisuudessakin paaston tarkoituksena on kääntää ihmisen ajatuksia Jumalan pyhyyteen ja hyvyyteen. Kuitenkin hengellisen puhdistautumisen sijasta ihmismieli on Gazassa ja suuremmalla palestiinalaisalueella, Jordanjoen läntisellä rannalla täyttynyt katkeruudella, joka sitten ääri-ilmiönään lietsoo pyhää sotaa toisuskoisia, niin juutalaisia kuin kristittyjäkin vastaan.
Ramadanin aikana oikeaoppinen, aikuinen muslimi on koko kuukauden syömättä ja juomatta auringonnoususta laskuun. Illat ja yöt ovat syömistä ja juhlimista varten.
Pyhässä sodassa, jihadissa juutalaiset ovat ääri-islamisteille oiva kohde. Koraania tulkiten islamistit syyttävät juutalaisia Aabrahamin uskonperinnön luopioiksi, joita on jopa velvollisuus listiä hengiltä. Tällaisen ajattelun riivaamat eivät armahda. He vaativat Israelia antautumaan islamilaiselle kalifaatille, jota Hamaskin lopulta ajaa koko Lähi-itään.
Juutalaisilla ei inhimillisesti ole monia vaihtoehtoja: taistella tai väistyä. Toistaiseksi kansan enemmistö on päättänyt taistella, koska vastapuolella ei edes presidentti Abbas halua tällä hetkellä neuvotteluja.