Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaVaalit voittaneen Keskustan vaalitunnus oli ”Suomi Kuntoon”. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lähti politiikkaan mukaan vasta viitisen vuotta sitten, kun it-miljonääri koki kansallisuusvelvollisuudekseen tehdä jotain romahtaneelle Suomen taloudelle.
Poliittiseen eliittiin nousun tavoin Sipilän menestys yritysmaailmassakin oli ollut 90-luvulla nopeaa. Viimeistään sunnuntaina sama tapahtui politiikassa. Juha Sipilä nousi rakettimaisesti, todennäköiseksi pääministeriksi.
Mikro- ja makrotaloudessa on sama ongelma; tilanteen täytyy mennä todella huonoon kuntoon ennen kuin kaikki osapuolet sen ymmärtävät. Nyt voisi olettaa, että eri tahot ovat valmiita Sipilän ajaman yhteiskuntasopimuksen solmimiseen hallitusneuvottelujen rinnalla. Yhteiskuntasopimuksessa sekä työmarkkinaosapuolet ja etujärjestöt että valtiovallan edustajat jakavat yhteisen näkemyksen tilanteesta sekä sen edellyttämistä toimista ja tahtotilasta. Tärkeimmäksi asiaksi Sipilä on nostanut Suomen kilpailukyvyn ja uudet työpaikat. Vastaavan sopimuksen teki Kalevi Sorsan hallitus vuonna 1977.
Suomalaiset ovat onneksi aina olleet valmiita esimerkiksi palkkojen nousun jäädyttämiseen, jos siihen sitoutuvat kaikki osapuolet. Mutta jos samaan aikaan kansanedustajat nostavat palkkojaan tai yritysjohtajat saavat käsittämättömän suuria bonuksia, sellaista on mahdotonta hyväksyä. Siksi kaikkien pitää sitoutua yhtäläiseen kurjimukseen tulevina vuosina. Tosin sillä, jolla ei mitään ole, ei mitään liioin voida enää yhteiskunnan hyväksi ottaa. Sillä jolla on paljon yli omien tarpeiden, on vastuu ja varaa antaa enemmänkin. Tässä Juha Sipilä on myös näyttänyt esimerkkiä lahjoittaen osan omaisuudestaan hyväntekeväisyyttä tekevään säätiöön.
Konsensuksen tiellä on kuitenkin vielä mutkia matkassa. Työmarkkinaosapuolilla on yhä erilaisia näkemyksiä. Siksi tarvitaan Sipilän peräänkuuluttamaa luottamusta. Toisaalta: kun muuttumattomuuden tuska käy muutoksen tuskaa suuremmaksi, ollaan valmiita muutokseen. Ehkäpä tämä pohja on Suomessa kohta saavutettu, pohjalta on mahdollisuus ponnistaa yhdessä ylöspäin.
Yhteiskuntasopimuksen lisäksi Sipilän on hallitustunnustelijana koottava sellainen porukka, joka yhtäältä pystyy tekemään tarvittavat korjausliikkeet, mutta toisaalta pitämään myös yhteiskuntarauhan yllä. Kun viime kerralla hallituksesta jäivät pois sekä rökäletappion kärsinyt keskusta että jytkyn tehneet perussuomalaiset, samalla jäi pois maaseudun ääni. Hallituksessa valtaa käyttivät kaupunkilaisten etuja ajavat puolueet.
Nyt Keskusta ja Perussuomalaiset kahtena suurimpana puolueena edustavat todennäköisessä hallituksessa paremmin koko Suomea. Jotta uusi ”maalainen” hallitus ei ajaudu yhdestä äärimmäisyydestä toiseen, niin kolmanneksi suureksi puolueeksi pitäisi hallitukseen ottaa mukaan joko Kokoomus tai SDP. Ideologioiden ero oli päättyneellä vaalikaudella suurempi hallituksen sisällä kuin oppositiossa. Tästä syystä alkavalla nelivuotiskaudella on vaikea nähdä Kokoomusta ja demareita samassa hallituskoalitiossa.
Yleensä politiikassa, kuten viime hallituksessa, puolueille näyttää lopulta olevan Suomen tulevaisuutta tärkeämpää niiden oma tulevaisuus. Pääministeri Katainenkin jätti ”uppoavan laivan” kesken tärkeimpien päätöksien ajatellen omaa uraansa. Pois loikanneet puolueet halusivat antaa kuvan, että ne pitivät loppuun asti kiinni äänestäjille antamistaan lupauksista. Sen seurauksena riideltiin niin, ettei nähty metsää puilta. Tässä mielessä pystymetsästä tullut Juha Sipilä tuo raikkaan tuulahduksen. Hän ei miljonäärinä ainakaan taloudellisessa mielessä tarvitse poliittista uraa tai menestystä. Uskon hänen vilpittömästi haluavan laittaa Suomen kuntoon.
Juha Sipilä haluaa myös uudistaa politiikan tekemistä avoimemmaksi, rehellisemmäksi ja toimivammaksi ottamalla käyttöön yritysmaailmassa käytetyt työtavat. Risto Uimosen kirjoittamassa kirjassa Juha Sipilä, Keskustajohtajan henkilökuva kaksikymmentä vuotta Sipilän tuntenut Puolanka-lehden päätoimittaja Tuomo Seppänen luonnehtii Sipilää seuraavasti: ”Hän on sosialistisempi kuin sosialistit, kristillisempi kuin kristilliset, ekologisempi kuin vihreät ja yrittäjähenkisempi kuin Kokoomus”. Tällaisista arvoista on hyvä lähteä kehittämään hallitusohjelmaa, johon laaja ennemmistö voi sitoutua.
Vaikka vaaleissa arvokonservatiivit voittivat liberaalit, tuskin viime kaudella läpimenneet lakimuutokset enää palautetaan suuren salin käsittelyyn. Hyviin arvoihin kuuluu demokratian kunnioitus silloinkin, kun on eri mieltä läpimenneistä päätöksistä. Mielenkiintoista on, että arvokonservatiivit palasivat valtaan ensin syksyn seurakuntaneuvostovaaleissa kirkkoon ja nyt eduskuntaan.
Suurin juopa uhkaa kenties kuitenkin syntyä pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välille. Kuvaavaa on, että Helsingissä Keskusta sai vain yhden paikan. Myös Radio Dein tutkimus kirkontyöntekijöiden äänestysaikomuksista paljasti, että Helsingissä suosituin puolue oli Vihreät ja maakunnissa suurinta suosiota nautti Keskusta. Liberaalin Helsingin ja konservatiivisen muun Suomen ero on näkynyt vahvasti myös kirkon sisäisissä skismoissa. On ymmärrettävää, että sosiaalisessa mediassa vihreä nuori helsinkiläinen liberaali ihmettelee, mitä yhteistä hänellä on oululaisen lastadiolaistaustaisen miljonäärin kanssa. Mutta ennustan, että tässäkin Juha Sipilä voi meidät yllättää – vaikka itse rakentamallaan häkäpönttöautolla.
Lue myös:
Vaalitulos on vaikea pala nieltäväksi arvoliberaalille helsinkiläiselle
Vihreät kirkon työntekijöiden suosikkipuolue Helsingissä
Joka toinen kirkon työntekijä pitää Juha Sipilää parhaana vaihtoehtona pääministeriksi
