Kirjoittanut
Kirjoittaja on Oulun Karjasillan seurakunnan pappi ja Toivon Päivän juontaja.”Tämän ajan tappavin sairaus on yksinäisyys.” Näin totesi roomalainen Sant’Edifio-yhteisön jäsen, neurologi Leonardo Emberti Gialloreti luennossaan Oulun diakoniapäivillä tämän viikon alussa. Hän esitteli seurakunnasta uuden toiminnallisen vision, jossa seurakunta nähtäisiin ennen kaikkea perheenä, jossa ihmissuhteet ovat kiinteitä ja turvallisia.
Gialloreti kyseli alustuksessaan aiheellisesti: ”Miten seurakuntalaiset voisivat luoda kodinomaisuutta seurakunnassa, jos sen työntekijät eivät pidä kirkkoa kotinaan?” Neurologina hän kiinnitti erityishuomion siihen, että yksinäisyyden hylkiminen on kirjoitettuna ihmisen kromosomeihin.
Gialloretin yhteiskuntakritiikki kohdistuu ennen kaikkea nykyajalle tyypilliseen ehdottomaan vapauden vaatimukseen. Kun keskiluokkainen ihminen on vapautunut yhteisöjen (perhe, suku, uskonto, politiikka) kahleista, hän on itse asiassa vapauttanut itsensä yksinäisyyteen. Ihminen syntyy kuitenkin vasta suhteessa toiseen ihmiseen. Ihmisyys käyttäytyy itse asiassa hyvin samalla tavoin kuin onni: Ihminen on aina onnellinen jostain.
Meidän aikamme todellinen köyhyys on Gialloretin mukaan yksinäisyyttä. Ja pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua on, että hän on samalla yksinäinen ja muulla tavoin köyhä. Tässä on kirkon tulevaisuuden suuri mahdollisuus. Kirkon tulisi tarjota koti niille, joilla ei ole perhettä ja turvallista yhteisöä. Kirkko voisi synnyttää ihmiset uudelleen kohtaamalla ihmiset tasa-arvoisesti ja tarjoamalla kodinomaisen ympäristön. Kirkon tulisi olla ihmisyyden tyyssija, jossa jokaista kohdeltaisiin Jumalan perheeseen kuuluvana.
Gialloreti kohdistaa ajattelussaan kritiikkinsä myös pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon. Ulkoistamalla yhteiskunnalliset ongelmat korkeiden verojen maksamisella ihmiset vapauttavat itsensä sosiaalisesta vastuusta. Emme elä enää solidaarisina kansalaisina yhteiskunnassa rinnatusten, vaan ostamme verovaroilla itsemme vapaiksi ”perheemme” pahoinvoinnista. Toisten ihmisten hankalat kohtalot eivät näin sotke itseämme toteuttavaa elämäntapaa.
Halosen Suomessa on totuttu puolustamaan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa mantraksi asti. Nykyinen malli on toiminut aikansa, mutta nyt tarvitaan uudenlaista politiikkaa sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Sosiaalista vastuusta ei voi paeta loputtomasti veroeuroja maksamalla. Toimiva yhteisvastuu rakentuu tulevaisuudessa perhekeskeiselle yhteiskunta-ajattelulle korkeiden verojen sijaan.
